IRC-Galleria

Kyllä, alkuun oli laitettava yksi elämän viisauksista. Säästän teiltä aikaa ja vaivaa, ni voitte tuhlata sen muiden asioiden kokeiluun. Mutta, jos ette luota muhun, kokeilkaa. Ikean ovia ei lasketa, niissä se saattais jopa toimia..

Jahas, tästä mitä luultavimmin siirrynkin sit aiheeseen IKEA. Täytyy myöntää et omaksikin yllätykseksi vietin siellä aikaa lähes kolme tuntia ja ilman mitään tuskia. Naisellinen puoli mussa ilmeisesti nosti päätään siks aikaa, sillä shoppailu oli kivaa. :D Ihan rehellisesti voin kyllä sanoa et ei ollu lainkaan yhtä nautinnollista kun seuraavana päivänä raahas sen tavaramäärän rappusia pitkin kotiin..

Toinen elämys samana päivänä oli kaatopaikkareissu. Elikkäs, kotoa lähti lähes kaikki tavarat tästä "olohuoneesta". Telkkari ja tietokone jäi. No, ensin tossa alhaalla Toni pisti sitten tv-tasosta lasihyllyn maahan paskaksi. Ja tottakai tv-taso kuului niistä tavaroista niihin, jotka ei olleet menossa kaatopaikalle vaan siskolle. :P Sisko sai sitten sen ehjänä mainostetun tv-tason ei-niin-ehjänä. Sitä säkkituolia ei ilmeisesti saatu pilattua tolla kilometrin matkalla, joten sen sisko sai ihan kokonaisena.. Toivottavasti. Mutta niin, Tonin sanoin: Jotain menee aina muutossa paskaksi. Tässä vaiheessa siis tilanne oli sille 1-0. Tasoitin sitten kaatopaikalla kun pistin siellä tietokonepöydän lasin paskaksi. En suinkaan sinne mihin se ois pitänyt heittää. Enkä suinkaan edes pistäny sitä paskaks väärälle lavalle. Ei. Vaan tottakai se meni paskaksi siinä kohdassa johon auto kuuluu ajaa et viskotaan niitä rojuja sit pois. Joten terveiset hänelle/heille, joiden autonrenkaat tyhjenee nyt siinä. <3 Jos heitä yhtään lohduttaa, niin mun uudet, ei lasia sisältävät huonekalut näyttää paremmilta ku hyviltä täällä. :D

Ai niin, palataanpas vielä siihen päivään, jossa käytiin ikeassa. Maanantaihin. Ja nyt hyvät lukijat silmät auki ja tarkkaavaisuutta, tulee taas hyvä esimerkki tapauksesta, jota ei myöskään kannata kokeilla itse, ellei nyt oikeen kovasti nauti todella hämmentävistä tilanteista. Eli, päivän opetus: Jos mp3-soittimessasi on nauhalla pätkä, jossa entinen poikaystäväsi sanoo "Mä rakastan sua", niin se kannattaa myös poistaa eron jälkeen. Voin kertoa, että on vähän hämmentävää kuulla se lause sen toisen äänellä puol vuotta eron jälkeen. :D Pelleilin automatkalla Raisioon soittimen kanssa (btw, löysin semmosenkin et siihen tuli hieno pinkki taustavalo) ja sit se pätkä kajahti korviin. Ensin sieltä kuuluu oma ääni, joka sanoo "Sano jotain kivaa, ni mä nauhotan sen." ja vastauksena "Mä rakastan sua Jenna". Veikkaisin, että vedin vähän kalpeeks kun se tuli niin puskista ku joku vaan voi tulla. :D Onneks auto oli pimeä, joten kanssamatkustajat ei ehkä huomanneet sitä.

Mutta niin, rakkaudentunnustuksista.. On ne vaan hienoja lauseita. Yksinkertaisia, mutta niin vaikeita. Ainakin kun sen itse sanoo ensin ja sen koittaa saada ulos suustaan. Se kuuluu tilanteisiin, joita varten on keksitty rohkaisuryyppy aikoinaan. Toisaalta, se oli kyl vielä sitä aikaa kun en tiennyt kuinka kivaa on olla kännissä. :D Se on silti ihan totta, en osannu seurustellessa nauttia asioista(=ryyppäämisestä). Eikä mulla ollut edes aikaa nauttia. Seurustelu on aina ollu enemmänkin työtä, joten vaikka se "mä rakastan sua"-lause saikin kaipaamaan vähän miestä elämään, niin en mä silti kaipaa sitä tunnetta et on töitä 24/7. Mä näin kesällä miltä tuntuu olla miehen kanssa, joka myös suunnittelee asioita ja järjestää aikaa. Ettei se ole aina mun ongelmani löytyykö aikaa nähdä vai ei. Ja se tuntu hyvältä. :)
Pohtisin muuten sitäkin että koska mulle viimeksi on sanottu se lause. Kesällä kahdesti. Eri ihmisiltä kylläkin. Molemmat teki sen silti parhaaseen mahdolliseen aikaan. Joten, niin mäkin teitä. Itseasiassa molemmat taitaa viel käydä lukemassakin näitä. :D Myös nauhalla olleelle voin sanoa saman. Siinä taiskin olla aikalailla ne ihmiset, joille sen olen elämässäni sanonut. Mitä sitä turhaan kaikkialle viljelemään.. :P

Menipäs toi taas lässyks. Enivei, tuntuu et kaikki parisuhteet vaan menee enemmän tai vähemmän mönkään, niin ei must tunnu mitenkään hirveen vahvasti et mun vieläkään kannattaa edes yrittää. Toivottavast nämä ei oo taas muuten niitä "asenne ratkaisee"-juttuja. :D (Ja joo, on jääny bb vähän päälle..)
Mutta kuitenkin.. Kaikki parisuhteet menee aika saman kaavan mukaan. Kaikkia niitä vois verrata soutamiseen veneellä, jossa on valmiiks jo reikä pohjassa ja sit vaan odotetaan koska se uppoo. Toisissa on vähän isompi reikä ku toisissa ja toiset ei pysy edes lähdössä pinnalla. Erona niissä on lähinnä uppoamispaikka. Toiset upotukset tuntuu siltä ku ois päässy 10 metriä rannasta ja ainoa ongelma on sinilevä, toiset upotukset taas tuntuu siltä et ollaan seilattu jonkun verran pidemmälle ja upotaankin jossain valaidenpyyntialueella, jolloin upotessa valas yrittää pistää suihinsa ja samalla saa myös harppuunasta perseeseen kun pyyntialus erehtyy luulemaan sua sinivalaaksi.

Eikös vaan ollutkin taas selkeä vertauskuva? Oli? Hyvä. :D