IRC-Galleria

Olen paljon ulkona. Ja usein. Olen aina ollut. Välillä ehkä vain tunnin päivässä. Välillä pidempään ja useampaan kertaan. Nykyisin ulkonaoloni on pääasiassa kuljeskelua. Kävellen, juosten, pomppien, tanssien. Välillä parasta on olla vain paikoillaan. En tiedä, mitä elämäni olisi jos en pääsisi luontoon. Tai kaupunkiluontoon. Minulla ei ole varsinaista lempisäätä taikka lempivuodenaikaa. Vaihtelu on minulle tärkeää. Aina ensimmäisinä päivinä kun vuodenaika alkaa selkeästi muuttua jotain uutta ja vanhaa herää eloon samalla kertaa. Kuin luonto antaisi tukea vaihtaa taas sivu seuraavaan. Tuoden kuitenkin samalla mieleen aikasempia sivuja kyseiseltä vuodenajalta vuosien takaa. Nyt on takana ensimmäisiä päiviä kevään taikaa. Jyväskylässä on lumi vielä monin osin maassa, mutta tiet ja järvien jäät ovat jo sulaneet paljaiksi. Jalkaisin liikkujan kevään uutuuksiin kuuluu parantunut askelluksen pito. Juoksuaskeleen totuttua kuukausien ajan lipsuvaan lumeen ja jäähän, lennokkaampi askel rohkaisee hyppimään ja pinkomaan taas ihan uudella innolla. Sulat asfalttitiet hiekotushiekkoineen pimeällä katulamppujen valossa ovat ilmeisesti toimineet näyttämönä monille suurille tunteille - sen verran suuria nostalgiaryöpytyksiä tänään annettiin. Pimeää metsää en saanut vaikka vähän halusin. Kaupungin valoja metsän lumipeitteeseen heijastavat pilvet pitivät siitä huolen. Joskus kaipaisin seuraa, mutta useimmiten tuntuu hyvältä olla yksin - tietäen ettei kuitenkaan todella ole yhtään niin yksin.