..
Muistan vieläkin sen päivän,
ku ekan kerran nähtiin.
Sen illan, ku pitkin hiekkarantaa käveltiin
Oltiin yhes monta pitkää kuukautta.
Tuntu et mikään tai kukaan ei meidän
väliinvois tullakkaan,
mut sit sä vaan lähdit
mitään sanomatta.
Ihan niinku olisit vetäny maton
mun jalkojen alta.
Sitähän sanotaan
pitäs nuolasta
ennenkö tipahtaa
mut mä en nuolassu.
Mä annoin tän kaiken tapahtua.
Olihan meil vähä riitaa.
Se jäi kaduttamaan,
mut toi veikkaana
jäin sua vielä odottamaan,
jos vielä joku päivä niin kävisi,
et samaa hiekkarannal yhdes käveltäisiin.
Vieri kuukaudet ja vuodet jäi
nuoruudetvuodet luulin ettei enää
nähtäis ennenkö kuolen, mut ei enää
pisaroita tipuin alamitan oot löytänyt
uuden, näin luulen (luulen, luulen, luulen).
kertosäe:
Mulla on yks toive vain, et sun äänen
joskus kuulen.
Siitä on pitkä aika, musta on tullu
varmaa harhaluulonen.
Olit vaan niin sulonen,
et teit musta lähtös jälkee
alakulosen.
Muistan sen, sun naurus iloisen.
Siit vieläkin iloitsen.
Muistan sen ku ekan kerran
suudeltiin, ekan kerran
rakkautta vannottiin.
Ikuisesti elämän loppuun asti.
Nyt tuntuu et se koko juttu oli
pelkkä vitsi.