IRC-Galleria

[Tämän fanficin on tehnyt rape naruto.fi:stä ! koska ficci on niin ihana ja liikuttava, halusin laittaa sen tänne. kyseessä on sasunaru fanfic ~!!]

“Miksi?”

Sama, jo monta kertaa kysytty itkuinen ja epätoivoinen kysymykseni kaikuu jälleen kerran tyhjässä huoneessa. Ja jälleen kerran se saa vastauksekseen saman, ulkona riehuvan pakkasen aiheuttaman puiden paukkumisen vanhassa, puisessa rakennuksessa. Kylmyys on myös osittain tunkeutunut sisään rakennukseen, saaden minut tärisemään.

Huonetta, jonka kylmällä lattialla vangittuna istun, valaisee vain pienenpieni ikkuna yhdellä seinällä. Sekään ei päästä valoa kunnolla sisään, vaan joudun siristelemään silmiäni nähdäkseni ison huoneen toiseen päähän. Siellä on vain pimeyttä.

Yritän liikkua, vaihtaa asentoani, paeta, mutta se on turhaa. Käteni ja jalkani on sidottu köysillä, enkä pysty liikuttamaan niitä yhtään. Olen istunut siinä jo useita tunteja, ehkä jopa useita päiviä. Ajantajuni on täysin kadonnut nälän, kylmyyden ja kivun tunteiden vallitessa. Tiukat köydet ovat hanganneet vaatteideni alle haavat, joita kirvelee aina kun liikahdan pikkaisenkin. Suljen silmäni ja yritän uskotella itselleni kaiken olevan vain painajaista, yritän herätä.

”Miksi, Sasuke?” tivaan jälleen. Lämmin kyynel valuu poskelleni. Vaikka olet pysynyt hiljaa, antamatta minkäänlaisia merkkejä läsnäolostasi, minä tiedän sinun olevan täällä kanssani. Tiedän, että tarkkailet minua.

Vihdoin kuulen ensimmäisen merkin sinusta. Askeleen. Monta askelta. Kuulen, kuinka jalkasi vastaavat kiviseen lattiaan tasaisin väliajoin, tasaisin tömäyksin. Mitä lähemmäs minua tulet, sitä paremmin lihaksikkaan hahmosi erotan. Kun lähestyt ikkunan valaisemaa aluetta, näen kalpeat kasvosi.

”Miksi teet tämän minulle…?” kysyn hiljaisesti, kuiskaten. Pelon kyyneleet valuvat vuolaasti kasvojani pitkin.

Sinä et kuitenkaan sano vieläkään mitään. Kyykistyt vain hitaasti eteeni ja tuijotat minua mustilla silmilläsi, tyhjällä katseellasi. Kuin silmäsi yrittäisivät sanoa minulle jotain, jota en ymmärrä. Ihan kuin katseemme puhuisivat eri kielillä.

”Pelkäätkö sinä minua?” kysyt käheällä, elottomalla äänelläsi, joka saa kylmät väreet kulkemaan minun selkärankaani pitkin. Näytät siltä, kuin olisit kuollut... sisältäpäin.

Odottamatta vastaustani nostat molemmat kätesi kummallekin poskelleni, pyyhkäisten kyyneleeni pois. Sitten kuljetat kasvojasi lähelle omiani niin, että pystyn tuntemaan lämpimän hengityksesi. Sitten huulesi kohtaavat omani. Yritän kääntää pääni pois, mutta sinä pidät minusta kiinni. Työnnät kielesi suuhuni.

”Minä rakastan sinua, Naruto”, sanot, kun vetäydyt pois suudelmasta, johon minut pakotit.

”Et rakasta”, itken, ”jos rakastaisit, et tekisi näin.”

”Rakastatko sinä minua?” kysyt.

Siniset silmäni laajenevat. Rakastanko minä sinua? Kysymyksen kuullessani mieleeni muistuvat meidän yhteiset, onnelliset hetkemme, joista on niin kauan aikaa. Mieleeni muistuvat kaikki lämpimät sanat, joita minulle aikoja sitten sanoit. Kerroit, ettet pärjää ilman minua ja ettet voi olla itsesi ilman minua. Kerroit, että olen sinulle tärkein asia koko maailmassa.

”Se on ohi, Sasuke”, vastaan, ”meidän suhteemme päättyi jo kauan aikaa sitten!”

”Et vastannut kysymykseeni”, sanot jälleen ja kuljetat katsettasi kehoani alaspäin, ”rakastatko sinä minua?”

Purskahdan itkuun tuntiessani, kuinka nostat paitaani ja painat kätesi vatsalihaksilleni. Alat hieroa niitä. Samaan aikaan alat näykkimään kaulaani hennosti.

”Lopeta, Sasuke”, sanon itkiessäni, ”pyydän, päästä minut pois täältä.”

”Vastaa minulle.”

”Miksi teet tämän minulle?!” huudan raivoissani, ”mitä olen tehnyt sinulle?!”

Kuljetat käsiäsi lantiotani pitkin. Liikutat sormesi hitaasti housuihini ja koskettelet minua. Naureskelet itseksesi omituisesti, pelottavasti. Nautit selvästi tilanteesta.

”Minä näin teidät”, kuiskaat korvaani.

”Mistä sinä oikein puhut?” kysyn epätoivoisesti.

”Näin, kuinka te suutelitte”, jatkat.

”Suutelitte? Minä en ole suudellut kenenkään kans-”

”Sinä et rakasta minua.”

Katson, kuinka peräännyt luotani. Kasvosi ovat yhtäkkiä vääristyneet vihasta.

"Mikä sinua vaivaa...?" kysyn.

Alat kaivaa tummien housujesi taskuista jotain, irrottamatta katsettasi minusta. Vihdoin vedät kätesi pois ja näen sinun pitelevän jotain kiiltävää ja… terävää.

”Sasuke, älä!” huudan, ”sinun ei tarvitse tehdä tätä!"

”Jos minä en saa sinua, ei saa kukaan muukaan”, sanot minulle kylmästi ja kuljetat veistä mahani päällä. Et paina lujaa, mutta kuitenkin tavalla, joka saa pitkän haavan muodostumaan kohtaan, josta minua viillät. Punainen veri valuu ihoani pitkin.

”Sinä olet sekaisin!” huudan jälleen, ”lopeta tämä, Sasuke!”

”En voi antaa muiden viedä sinua”, sanot. Silmiisi on ilmestynyt outo kiilto.

”Sasuke, päästä minut pois! Kenenkään ei tarvitse kuulla tästä, minä en kerro kenellekään! Ole kiltti ja päästä minut pois!”

Et ota pyyntöjäni edes kuuleviin korviisi. Kuljetat vain veistä vatsaani pitkin toisella kädelläsi, toisella kädellä pyyhkäiset verta pois ja nostat sen jälkeen sormesi huulillesi. Nuolaiset minun vertani, maistelet sitä suussasi.

”Sasuke…” ääneni murtuu ja hiljentyy kuiskaukseksi, ”älä tee tät䅔

”Sinä olet minun”, sanot ja otat veitsesi pois paitani alta, laskien sen, ”ja tulet aina olemaan.”

”Me voimme vielä yrittää, Sasuke”, katson sinua anovasti, ”jos vain päästät minut pois… me voimme vielä yrittää!”

”Valetta. Jos päästän sinut pois, menet sen toisen luo.”

”Usko jo, minulla ei ole ketään toista”, ääneni murtuu ja purskahdan jälleen itkuun, ”usko minua, Sasuke…”

”Minä näin sen omin silmin”, sanot ja nostat veitsesi kaulaani vasten.

”Ei, Sasuke, ei!” huudan hätääntyneesti, ”jos todella rakastat minua, et tekisi näin! Puhutaan asiat selväksi! Sinä et halua tehdä tätä, sinun ei tarvitse tehdä tä-”

Painat huulesi jälleen omiani vasten, tukahduttaen loput anovat huutoni.

”Sasuke…” kuiskaan, kun vetäydyt.

”Me tulemme olemaan yhdessä ikuisesti.”

”Äl䅔 pyydän, kun painat veitsesi lujemmin kaulaani vasten.

”Hyvästi, Naruto.”