IRC-Galleria

Pohdin tässä eilisen tapahtumia ja mieleeni nousi muutamia erilaisia seikkoja tapahtuneesta.
Miten ihminen voi voida niin huonosti, ettei ole mitään muuta ratkaisua, kuin noin raaka veriteko, jossa monet viattomat ihmiset saivat surmansa. Rehtori, joka yritti hyvää hyvyyttään mennä rakentamaan rauhaa sai suoraan luodin sydämeensä, jota monet pitivät hyvinkin lämpimänä sydämenä.

Monet nuoret aivot, jotka aamulla miettivät mitä kivaa he keksivätkään tänään ystäviensä/poika/tyttöystäviensä kanssa. Joidenkin ehkä piti mennä elokuviin, joidenkin tapaamaan vanhaa ystäväänsä jonnekin kauemmas?

Miltä tuntui niiden vanhemmilta, joiden lapset eivät koskaan palanneet takaisin kotiin, kotiin jota he rakastivat ja pitivät turvallisena, jossa jaettiin ilot sekä surut. He näkivät, miten muiden lapset tulivat juosten vanhempiensa syleilyyn, missä ovat minun lapseni, jotka vielä tänä aamuna pakkasivat iloisina reppuaan vieressäni?

Minkälainen pelko oli koululla, kun kokoajan kuului laukauksia, ääniä rikkoutuneista ikkunoista? Opettajat jotka yrittivät pitää oppilaita turvassa. Oppilaat, jotka istuivat jopa neljä tuntia luokan kovalla lattialla ja yrittivät epätoivoisesti soittaa ja lähettää viestejä vanhemmilleen ja muille lähiomaisilleen.

Mietin vain, kuinka moni ottaa mallia ampujan teoista? Varmasti joka lukioon mahtuu ainakin yksi syrjäänvetäytynyt ja lopullisesti masentunut ihminen. 200 oppilaasta on varmasti ainakin yksi sellainen.

Kuullessani tapauksesta tuli valtava tarve kertoa lähimmäisille, kuinka paljon heistä oikeasti välittää. Ei voi koskaan tietää mikä aamu on viimeinen, kun pakkaat reppusi ja lähdet kouluun.

- Syvät osanotot Jokelan ampumavälikohtauksessa kuolleiden omaisille ja muille lähimmäisille. -

-Laura