~Mä pyydän, anna mulle anteeksi,
mä tiiän et oot saanu kärsii musta tarpeeksi,
mä olen minä enkä osaa olla lempee,
vaik kuinka kauan olen odottanut oikeet hetke
mä pyydän, pyydän sulta anteeksi,
enkä osaa pyytää ikin sulta tarpeeksi,
mä olen minä enkä pysty elää tälleen,
ku pyydän sulta anteeksi kerta toisensa jälkeen...
~Kaverit hei, mä oon tosi pahoillani,
oon vaa väsyny, enkä pysy jaloillani,
Pienityttö seisoo keskel helvetin liekkei,
uuvuksissa koittaa saada ittensä pois sielt.
Koittanu pitkää hymyillä, vaik vaa sattuu,
koittanu seistä vahvan, vaik kaikki kaatuu.
Ajauduin kaiken pahuuden keskukseen,
tää kaikki sit johtikin mut masennukseen.
Oon voimaton, oon heikko, en jaksa enää,
mikään ei kiinnosta, mikää ei saa hymyilemää.
Tää sattuu, eikä valoa näy missää,
oon kahlittu, köydet käsissäni kiristää.
En pysty livistää, oon vankina mun mieles,
en tajuu vieläkää miks heititte mut tielt veks?
En syytä teitä, mutta mä oon nyt hajalla,
miettikää ees vähä, mutta en sano pahalla...
~Moni varmaan tietää sen tunteen?
ku menettää jonkun tärkeen ihmisen,
poika mä haluun sanoo mä rakastan sua !
muistelen sua, oot todella rakas
voi kulta tulisit jo takas toivottavasti
hyvällä muistelet mua, mul on todellaki
ikävä sua. miten tää voi tuntuu näin pahalta,
elämä maistuu tätä nykyy aivan paskalta.
miljoona kyyneltä mulla on valunu,
emmä tälläst tapahtumaa olis halunnu...
~Sait mut onnelliseks, se oli parast aikaa
en kertonut sitä sulle mut sen tiesin aina
en koskaan kyllästynyt niihin sun juttuihin,
sut tapasin vast äsken, et kuulunut tuttuihin,
sunkaa voisin chillata yöst aamun asti mut
ei vielä onnistu ku on esteitä taaskin ku
mutsis valittaa ja on kaikkee muutaki
onha se hankalaa mut en luovuta sun takii...