oon liiaan väsyny kuuntelee sun valheita,
en jaksa enää minuuttiikaa tuhlaa sun miettimisee.
mul ei oo järkee pitää sua enää mun arjes, jatka
elämääs rauhas ja koita ees hankkii joku onni sun
elämää.
anteeks, mä tiiän ettet välttämättä nää tätä tai kuule, mut oon tosi pahoillani. mun ei ollu koskaa tarkotus loukata sua, mut me ollaa iha erilaisii, ollaa ku eri planeetoilt. mut mä rakastan sua silti, oot mulle parasta huumet maanpääl mitä on. toivon et antaisit viel joskus mulle anteeks kaikest mitä kohtaa oon sua tehny, oon liian monta kertaa sua satuttanu ja loukannu. tajusin kaiken vaa liian myöhää )=
ootsä kelannu myös tätä asiaa mikä on saanut meidät toisiamme vastaan? Vai onko meillä vaan niin paha olla et helpotetaan meidän omaa ahdistusta? ei jumala meille tälläst maailmaa luonu missä viha, katkeruus on ottanut vallan. Välillä mietin miten pystyn muuttaa omaa käytöstä muita ihmisii kohtaa. ihminen muuttuu aina maailman mukana ja sekö tekee tästä maailmasta tukalan? eikä enää kuulu naurua täällä, synkät pilvet on ihmiskunnan päällä. Eikä ne oo siirtymässä vähään aikaan poiskaan, ne pysyy paikallaan niin kauan kun me soditaan. Kuinka moni olis valmiina muuttaa maailmaa? Tuskin kukaan, koska se vie aikaa. On surullista miettii kuinka kaikki muuttuu huonompaa suuntaa johon ihminen hukkuu. Ihminen on heikko, ei me kestetä paineit ja sen takii joka toinen käyttää aineita. Miks me ollaan tääl? joudutaan kärsimään, parempaa huomista ei pystytä näkemään. Ja viinaa juodaan ja lääkettä perään, siinä toivossa ettei tarttes enää herää. Liian monii on jo luovuttanu kokonaan, ne on kokeillu kaikkee eikä mikää helpota oloa.
mä olen kelannut sua monta vuorokautta ,
kuukautta tää alkaa olee jo sairautta
jotenki mun ajatukset kulkee aina sun kautta vaik
usein löydän itteni sun perää itkevän
yksi pimees huonees tää ikävä on sitkeä sä pyörit mun mieles aina ennen ku nukahdan, mä nään vaa painajaisii siit et erotaan kokonaan.