IRC-Galleria

möhmöh

möhmöh

Angel Outside, Naughty Inside

[Ei aihetta]Keskiviikko 26.07.2006 11:19

Joo matkailu avartaa, samoin ponin purema :/ Kyllä, se pienen pieni perkleen tukkajumalaponi puri mua niin kovin alaselkään, että luulin ensin palan lähteneen irti. Helevatin helevatti! Oli tuskainen reissu Ähtäriin, mutta kannatti ;) Nyt on fiinimpää kuljetuslaitetta sitten, vaikkei sitä juuri tällähetkellä olla ansaittukaan :D

Oikeesti vasemmalla perskankullani on nyt virallisesti nimi, se on "Julius Meloni" ja tämähän tietysti johtuu siitä, että kankkuparkani on kuin puolikas meloni :f Mustelma on epäilemättä suurin, minkä olen koskaan nähnyt, halkaisijaltaan noin 20cm, todellakin musta ja hampaanjäljet voi ihan laskea :/ Repikää tästä sitten huumoria..

Niin ja vitu töissähän mä nyt olen, meinaan kyllä lähteä täältä klo 12 reikäleipä lääkäriin. Silloin pitäisi tulla vahvistusta tänne, nyt olen yksin, enkä voinut jättää puutarhaa pulaan, koska on lomalaisia, jalkansa katkasseita sekä niitä vitun aikasia kipeitä lapsia, joiden avulla saa saikkaria ihan vaan ilmoittamalla, että kakara on kipeä :/

mielen_avartamis_päivä :DTiistai 25.07.2006 14:13

Jees, tänään mennään Ähtäriin, lähtö siinä klo 16 maissa. Katsotaan avartuuko mieli vai ei ja tullaanko kotiin pää pystyssä vai häntä koipien välissä ;)

[Ei aihetta]Sunnuntai 23.07.2006 21:39

Henkka on peto! Paransi ennätystään hienosti 8,2 sekuntia. Vanha ennätys 3.22.6 ja uusi 3.14.3. Olen hyvin hyvin tyytyväinen mun _pieneen_ mieheeni :)

[Ei aihetta]Torstai 20.07.2006 14:16

Jaajaa.. Ei ole mulla tuuria. Taas ku luuli löytäneensä kivan talon tontteineen ja ulkorakennuksineen, se olikin jo myyty :( Maastotkin olisivat olleet (tai no, on ne siltikin) aivan tajuttoman heinot :)

Jannie rakkaan kanssa Jäkärlässä palloiltiin ja maastoja tutkittiin, "mennään vielä tonnekin" sanoi jannie ja mehän mentiin. Todettiin taas, että tie jota ajoimme oli hiukan liian pelottavan synkeä ja sellainen "täällä voi olla murhaajia" tie, joten laitoimme ovat lukkoon ;) Maailma kirkastui kun pääsimme metsästä pois ja eteen avautui omituinen laakea betoni(?) päällysetty alue. Pysäköimme siihen ja ajattelimme tutkia aluetta jalan.

jannie oli 100 varma, että olimme hiekkakuopilla ja oikeassa olikin. Tovin käveltyämme eteemme avautui henkeäsalpaava näkymä. Aivan peili tyyni vedenpinta ja kaunis metsäinen maisema, vedessä oli kalojakin.

Kävelimme kuoppaa ympäri ja kun jannie erehtyi kokeilemaan millaista vesi oli, nousi taas pirunsarvet pintaan xD

Juoksin hakemaan autoa, koska siellä oli parit tarvittavat välineet, nimittäin vanhoja pyyhkeitä.
Joo joo naku-uintihan siitä tuli :D Vesi oli todella lämmintä, vaikka vesikasvit vähän kutittivatkin mahaa, mutta se ei haiutannut (kovasti ainakaan).

Ajoituksemme vedestä noususta oli hyvä, sillä joku muukin oli päättänyt lähteä "kuutamouinnille". Mukavaa oli, kuten aina.

Niin ja sieniäkin meillä oli, pussillinen kanttarellejä. Ne olimme poimineet Aurasta, kun kävimme poikia kattomassa. Jannien kotiin päästyämme, pesimme sienet ja teimme niistä hyvää höystöä riisin (joka oli kyllä todella aldante) kanssa. Minä lähdin kotiin nukkumaan, jannie lähti vielä riennoille kahdan päivän biletys tauon jälkeen :DDD

[Ei aihetta]Tiistai 18.07.2006 20:14

Töissä on tylsää ja nyt uskaltaa netissäkin hiukan oleskella, kun Tiukkis-Riitta ei ole enää töissä ;) Ht.netti on kaluttu ääriään myöden, nukahdan kohta pystyyn :D

Tänään on kaikilla hevoilla vapaata :) Joten sit ku pääsen töistä klo 19 ni käyn ensiksi hoitamassa Fikin ja Pandan, sit suihkasen Auraan. Ajattelin laittaa valjaita, suitsia, loimia ym kuntoon viikonloppua varten.. Pitäähän sitä olla ajoissa valmiina :D

[Ei aihetta]Tiistai 18.07.2006 02:13

Laiska kirjoittaja.. On kuuma, kylmä, väsy ja kiire :/ Ei jaksa, haluun lomalle :)

Pojat on toivottavasti kovassa iskussa nyt, viikonloppuna on ponikunkkarit. Ei me sentään kuninkuutta lähdetä tavoittelee, mut kunhan saadaan Biitille kelvollinen aika ja jos Henu vaikka parantaisi enkkariaan muutamalla sekunnilla, ni tyytyväisiä ollaan :) *miten niin vaatimaton* :D

Fikin kanssa olin yksi päivä maastossa. Olin tyystin unohtanut kuinka kamalaa on olla metsässä kesällä ku on miljoona paarmaa ympärillä, olin myös unohtanut kuinka ihanaa on laukata ponilla niin kovaa kuin poni pääsee :) Ponilla oli hauskaa, samoin kuskilla :)

[Ei aihetta]Tiistai 11.07.2006 03:41

No niin, ihku-boxi päivitetty, lukeminen omalla vastuulla ;) Mä meinaan repesin ja p-a-h-a-s-t-i, kun tuon sähköpostista hetki sitten luin :DDD

[Ei aihetta]Perjantai 07.07.2006 19:51

Näin, päätin muuttaa nickini möhmöh:iksi, koska olen möhmöh muuallakin :) Koittakaa kestää :DD

[Ei aihetta]Perjantai 07.07.2006 11:03

Apua ku jänskättää.. Joudun pärjäämään koko aamun yksinäni täällä (eli töissä). Olen osittain varma, että kaikki menee ihan hyvin, mut toisaalta ihan 100 varmana joku kysyy jotain sellsta mihin en osaa vastata :/ Sit vaan soittoa jollekin, joka tietää tai asiakkaan tiedot paperille ja joltain tietävämmältä sit soittoa perään :)

Toivon parasta ja pelkään pahinta ;)

[Ei aihetta]Tiistai 04.07.2006 19:30

töissä on tylsääkin tylsempää ;)

Illalla ratsimaan Fiki, hoitamaan Panda, ruokkimaan H&B ja katsomaan pikku-Idaa :)

Päivitys --->

No ei aivan.. En ratsinut Fikiä, oli liian kuuma ;) ja myöskin seuraavasta syystä ---> Irroitin Bellalta kengän, koska se oli ihan vääntynyt ja tärisin irroituksen jälkeen kuin haavanlehti ja jalkani olivat ihan spagettia. Miten kukaan voi kengittää hevosen kerralla ympäri?? :D

Pandaa kävin moikaamassa. Uusi bucas ötökkäloimi on loistava! Iso hevonen on kuulemma ollut aivan lunki tänään, ei ole paarmat niin kovasti kiusanneet :)

H&B pääsi taas hetkeksi syömään ruohoa ja sit heitin herrasväelle iltaruuat.

Idaa en sit menny katsomaan, kun jannielle tuli muuta menoa pelihousujen palaessa ;)