IRC-Galleria

möhmöh

möhmöh

Angel Outside, Naughty Inside

Shield - Lain Varjolla - nelonenTiistai 31.01.2006 23:38

Jestas, että oli mukava päivä :) Pitkästä aikaa pääsin hyppäämään ponilla. Poni oli niin hauskanen kun näki esteen pellolla. Pysähtyi korvat pystyssä niille jalansijoilleen ja vain tuijotti hievahtamatta estettä. Pyysin ponia eteenpäin. Muutaman askeleen päätti liikkua jonka jälkeen suoritettiin kunnon tyhjennys ;)

Oli niin kertakaikkiaan hauskanen kaveri, kuumui jo ihan pelkistä laukannostoista niin, että poikitti ja poikitti.Tulin muutaman kerran pienen ristikon ravissa tai yritin tulla. Poni päätti, että ravi on liian hidas askellaji ja lähti reippaaseen laukkaan aina muutamaa metriä ennen estettä ja korvat pystyssä tietenkin :) Jannie, joka oli kuvaamassa loikkimistamme, nosti estettä ehkäpä johonkin 60-70cm ja naureskeli ponin suurta intoa :)

Sitten tuli sarja erinäisiä kiitomalaukka hyppyjä. Poni kuumui, mikäli mahdollista, vielä lisää. Alkoi etupää olla aika pirun kevyt ja paino siirtyi ajoittain takajaloille. Yhteenkin hyppyyn lähdettiin varmaan kolme mertiä liian aikaisin, mulla ei ollut mitään sanomista asiaan. Viimeinen hyppy oli erittäin hyvä ja siihen myös siis lopetinkin.

Loppuverkoista ei tullut mitään, kun poni oli sitä mieltä, että lisää hyppyjä ja laukkaa. Tein vaan pitkän kävelyn lopuksi. Sekä poni, että kuski olivat hyvin itseensä tyytyväisen oloisia, kun talliin päin lampsivat :)

Ja niille, jotka täällä käy lukemassa, eivätkä tiedä tätä, niin tämän jälkeen tiedävät. Sekä mulle, että ponille tuli pakollinen "hyppyloma" kun heinäkuun puolessavälissä mun jalka meni poikki. Ponilla on kyllä hypätty tämän jälkeen kolme kertaa ja olen kyllä itsekin hypännyt kerran ja este oli vaivaiset 40cm. Siitä siis suuri kuumuminen ja yletön tyytyväisyyden tunne, kun onnistuttiin ja pidettiin hauskaa :)

Kuvia tämän päivän hyppelöistä ilmestyy sivuilleni jahka jannie ehtii kuvia mulle laittaa :) Niin ja tuhannen kiitosta, että taas jaksoit tulla mukaan :)

Hmm..Maanantai 30.01.2006 20:58

Mulla ei oikeestaan ole mtn painokelpoista kerrottavaa. Olen haltioissani, elämälläni on sittenkin tarkoitus :) Nyt meen suihkuun ja kirjoitan lisää, kun tiedän mitä kirjoitan :)

Ai niin, rakas ponini puri mua tänään sormeen, ei voi muuta syyttää ku itseäni, mitäs annoin ahneelle ponipojalleni lliian pienen leipäpalan ja vielä pidin siitä silleen huonosti kiinni ;) Kynsi on nyt vähän musta, mut ei se mitään..

suihkuun --->

Apulanta - ArmoSunnuntai 29.01.2006 14:40

heissan :)

Olipahan vauhdikas ilta eilen.. Istuin kotona tosi pitkään ja mietin jaksanko lähteä mihinkään, onneksi päätin lähteä :D Iltaan mahtui paljon kähyymistä.. The Clubilla latninot otti matsia isommassa porukassa ja dj huusi kurkku suorana, "turvamiehiä paikalle" "lisää turvamiehiä paikalle" :D Ja sit kotiin lähtiessä treffasin erään ylihumalaisen ihmisen ja tutustuin sitä kautta erääseen toiseen erittäin mielenkiintoiseen ihmiseen..

Kotimatkalla, kun koko kolmikko päätti yöpyä luonani törmäsimme pitkätukkaiseen "poikaan" jolla oli VAALEANPUNANINEN karvatakki päällänsä. jäätiin siihen hetkeksi juttelee, oli aluksi tosi mukavan tuntuinen, mut sit tuli jtn kähyä ja joukossamme ollut juopunut poliisi näytti "pojalle" virkamerkkinsä. Tämä otti merkin käteen ja lähti juoksemaan niin vitun lujaa. Noh, turpaansa se sai kun kiinni saatiin :( Mutta oli kyllä ansainnut, jopa tällä kertaa mun mielestä selkäänsä.

Sit päästiin suht järkevästi kotiin all safe and sound :D

salaliittoteoria - mtv3Sunnuntai 29.01.2006 01:01

Menihän "hevostellessa" tämä päivä.. Minä, jannie ja baelaisda käytiin Lemussa katsomassa yhtä kivaa ruunaa. On se vaan niin symppis ja suloinen :) Baelaisda koeratsasti hevon ja piti siitä kovasti. Hevokin kulki oikein kauniisti baen alla, väsyi kylläkin nopeasti, mutta yritti/suoritti rehellisesti kaikki mitä oli vaadittukin.

Hyppäämistä en sitten välittäisi muistellakaan, oli kyllä ihan liiallista revitystä ja selässä oli hevon vakiratsastaja, joka ei tuntunut ymmärävän, että hevo parka oli aivan loppu. Siinä mentiin ristiin ratstiin 15 hyppyä putkeen, kyllähän hevo kääntyi kauniisti persiinsä ympäri pennin päällä, mutta ei olisi niin montaa kertaa tarvinnut näyttää. Oli kyllä kaunis hyppy hevolla, sitä ei sovi kieltää. Lähdimme jannien kanssa pois kun emme halunneet nähdä enempää. Avasinkin siinä sanallista arkkuani ja totesin reilumpaan ääneen, että "kyllä sitä olisi vähempikin riittänyt"..


Aamupäivällä hihkuttiin jannien kanssa heliumin tahtiin :D jannie toi pari niinistö ilmapalloa ja noh vaikken niinistöä äänestäkään, niin ilmapalloista ainakin riitti hupia ihan vatsalihasten sattumiseen asti :DD

Nyt joutuu miettimään ja paljon...Perjantai 27.01.2006 21:31

TEHTÄVÄ

Hero1 haastoi minut.

Tehtävänanto: Paljastan viisi omituista tapaani/piirrettäni. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perässä (paljastamaan viisi outoa tapaansa omaan päiväkirjaansa). Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Mainitsen haastamani ihmiset tämän merkinnän loppussa ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.

1. Mun on pakko saada vähintään yksi lasillinen coca colaa joka päivä, muuten ei mistään tule mitään.

2. Vaikka pelkään hämähäkkejä lähes kuollakseni, en halua tappaa niitä, vaikka sellainen löytyisi asunnostani. Laitan nätisti mukin tmv hämyrin päälle ja jonkun paperin lasin alle ja siirrän hämähäkin parvekkeelle ja tiputan alas :D (asun ekassa kerroksessa)

3. Tarkastan sairaaloisen monta kertaa kotoa lähtiessä, että kaikki tarvittava on mukana (avaimet, puhelin, jne)

4. Vaikka tupakka-askini olisi lähes täysi, on mun aina kannettava mukana myös täyttä askia, noin niinku varmuuden vuoksi.

5. Jos olen hermostunut/stressaantunut leikittelen kaulakorullani tai peukalossa olevalla sormuksellani, toisaalta tämä pätee myös siihen jos olen pitkästynyt.

Sandri
niAn
Shadowfax^^
LJassikka
whiskypossu

Kotiutunut...Perjantai 27.01.2006 05:58

Oli ihan mukava torstainen baarireissu, ei käynyt edes kukkaron päälle. Mulla meni kaikkineen päivineen 11e koska jannie vippas mulle 50 cnt :D

Miksi miehet ei ymmärrä jos niille sanoo "ei kiinnosta", miksi pitää huutaa kurkku suorana "painu vittuun" ennen ku älyävät poistua takavasemmalle?

Hyvää yötä..

Lost - nelonenTorstai 26.01.2006 23:06

Jeeh, nyt se alkaa, vihdoinkin :D

Mr Chaos - Figaro KingTorstai 26.01.2006 19:47

Näin on!!! Figaro on ihan kunkku, ei ole pitkään aikaan, siis oikeesti piiiiitkääään aikaan ollu niin kiva ratsastaa ku tänään. Reviteltiin vähän menemään ja oli siis niin kivaa etten oikeesti keksi millä sitä edes kuvaisi :D Poni oli niin itseensä tyytyväinen, samoin kuski. Olis enemmän tällaisia päiviä <3


Olin kans jannien luona kääntymässä ja tapoin mattoni, siis tamppasin sen :) Kyllä voi pölyä mahtua yhteen mattoon :D Ja Tekken rulettaa edelleen niin kovaa, ettei ole tosikaan, siinä on ehkä maailman paras peli. Hwoarang (ja moni muukin niistä) on niin pantava :D

Illalla alkaa LOST ja meillä on tyttöjen kotibileet tai siis minä ja jannie jälleen kerran :)

Olen siivonnut tänään kuin hullu. Chicuhäkki, kissan lootat, imuroin koko kämpän ja tapoin maton. Mietin, josko viitteis vaihtaa viel lakanat, vaikka se olis kyl kannattanu tehdä ekana, noh taas päästään tähän, enivei... Nyt meen laittaa ruokaa, heippatilallaa :D

Mythbusters - discovery channelTorstai 26.01.2006 03:26

Oikeesti mitä kaikkea ihminen joutuu elämänsä aikana kokemaan ja näkemään. Mä olisin mieluusti jättänyt tän näkemättä ja koska kuitenkin näin ko tapahtuman meinasin sen seurauksena mennä tieltä ulos ku nauratti niiiiiiin paljon!

Olin siis ajamassa autolla ystäväni Marian luo, kun satuin katsomaan bussipysäkille, jossa vanhempi naishenkilö oli kumartuneena. Katsoin ensin, että hän kaataa pullosta nestettä tmv maahan, mutta kun ajoin ohi tajusin, että ko naisihminen pissasi siihen kadulle :D Enpä ole moista ennen nähnyt, siis melkein seisovaltaan pissasi ja ikää naisella oli varmasti 70 vuotta.. Tulin, näin, enkä uskonut silmiäni :DD


Ja pissasta puheen ollen, munkin tarvii mennä, mutta ei, minä EN mene kadun varteen, minä menen vessaan :D

Ian van Dahl - Can't Let You GoKeskiviikko 25.01.2006 18:41

Että silleen, ponin kavio taas lämmin, mutta olin silti ratsastamassa. Poni oli oikein pirteä ja ennenkaikkea puhdas, thank god! Kasvatin jo meinaan tukollisen harmaita hiuksia, kun huomasin kavion olevan lämmin. Oli ihanaa ratsastaa taas ja ponikin oli oikein miellyttävä ja mukava, ei mitään turhia pönttöilyitä vaikka onkin ollut niin pitkään saikkarilla. Laukassa mentiin taas ensin kovaa ja fiki tyyliin :D sitten maltettiin rauhoittua ja hienoa laukkaa tulikin :) Ratsatuksen jälkeen kavio oli taas ihan normaali ja ehkäpä tässä kohtaa tuli muutama harmaa hius lisää, miksi välillä kuumottaa ja siiten taas ei kuumota?!?! Noh mitä tähän nyt toteaisi? Ei keksi mitään..

Niin juu, unohdin ihan kertoillakin meidän tallin myyristä :D Pari tosi suloista nappisilmä myyrää, oli iskenyt silmänsä iso P:n porkkana säkkiin ja olivat syöneetkin aika monta porkkanaa ja siinä sivussa muutaman kunnon reiän säkin pohjaan. Kun nostin säkkiä, kuului vaan ropi ropi koli koli, ku porkkanoita tippui pussin pohjasta reilumman kerran. Siinä sitten lajittelin porkkanoita tyyliin, syödyt/ei syödyt. Jonnekin ne myyriäset ne puolisyödyt porkkanat raahasivat, sillä iltaan mennessä ne oli siitä siivottu parempiin suihin :D Niin ja niillä kahdella on nimetkin, Romulus ja Remus :D Romulus on se vaaleampi ja Remus tummempi :D

***

Alice Deejay - Better of Alone