IRC-Galleria

möhmöh

möhmöh

Angel Outside, Naughty Inside

Voihan pallo :DPerjantai 14.08.2009 22:34

Olipa kerran, kauniissa maassa, kauniissa laaksossa, kauniissa kylässä ja kauniissa talossa punainen nainen, joka synnytti kotonaan saunassa perheen ensimmäisen ja myös ainoan lapsen. Lapsestaan ylpeät isä ja äiti antoivat pojalle nimeksi Paavo.

Pian kului vuosi. Paavo oli kehittynyt valtavasti - hän osasi jo kävellä ja päästeli suustaan kaikenlaisia ääniä, muttei vielä osannut puhua. Paavon syntymäpäivän-aattona äiti ja isä mietiskelivät ääneen, mitä ostaisivat Paavolle lahjaksi ensimmäisille synttäreille, vaikkei
vauva niitä muistaisikaan. Tällöin Paavo sanoi ensimmäisen sanansa: "Pingispallo!" Äiti ja isä pitivät tätä enteenä ja hauskana sattumana, ja ostivat pojalle lahjaksi pingispalloja, 5 kappaleen pussin.

Kaksivuotiaana Paavo toivoi jälleen pingispalloja.

Kolmevuotiaana Paavon oletettiin kasvaneen jo sen verran, että hän toivoisi muutakin kuin pingispalloja, mutta ei. Pingispalloja...

Neljävuotiaana: Pingispalloja...

Viisivuotiaana: Pingispalloja...

Kuusivuotiaana: Pingispalloja...

Kun tuli Paavon seitsemäsvuotissynttärit, isä tiedusteli pojalta, mitä poika haluaisi lahjaksi näillä, historiallisilla synttäreillä, olihan 7-vuotiaan jo aika mennä kouluunkin ja kaikkea. Poika halusi edelleen pingispalloja.

Kahdeksanvuotissynttäreillä vanhemmat ostivat itsestäänselvyytenä pojalle lahjaksi pingispalloja.

Yhdeksänvuotiaana: Pingispalloja...

Kymmenvuotissynttäreillään Paavo halusi edelleen pingispalloja. Vanhemmat alkoivat epäillä pojan outoa pakkomiellettä.

Yksitoistavuotiaana Paavo sai automaattisesti pingispalloja. Vanhemmat ajattelivat, että lapsi oli hieman... no, lapsellinen.

12-vuotiaana: Pingispalloja, pingispalloja...

13-vuotiaana: Ginpislappoja, pingispalloja...

14-vuotiaana: Pingispalloja edelleen: Vanhemmat ajattelivat jo tuolloin, että poika pitäisi viedä psykolokiseen hoitoon.

15-vuotiaana: Mopoikään saapuneen Paavon synttäribileissä Paavo otti kavereiltaan ja vanhemmiltaan lahjaksi pingispalloja.

16-vuotiaana: Poika halusi edelleen pingispalloja. Vanhemmat veivät pojan psykologille. Poika oli kuitenkin täysin terve: ei ADHD:ta, eikä muitakaan mielenterveysongelmia.

17-vuotiaana: Yllätys yllätys, pingispalloja...

18-vuotiaana: Täysi-ikäinen Paavo otti lahjaksi pingispalloja.

19-vuotiaana: Tyttöystävän saanut, seurusteleva Paavo sai lahjaksi pingispalloja.

20-vuotiaana jälleen pingispalloja...

21: Ja pingispalloja...

22: Ja pingispalloja...

23: Ja pingispalloja... (Lue muuten nämä kaikki äläkä skippaa mitään, muuten tästä vitsistä menee idea...)

24: Naimisiin mennyt Paavo ei halunnut häälahjaksi pingispalloja, mutta synttäreillä ne kelpasivat.

25-vuotiaana Paavo oli pistänyt rakkaansa, Jaanan, paksuksi ja toivoi edelleen pingispalloja.

26-vuotissynttäreillä Paavo halusi jälleen pingispalloja.

27-vuotiaan Paavon jo puolentoistavuoden ikäinen poika ei toivonut lahjaksi pingispalloja, mutta isä kylläkin.

28-vuotias Paavo halusi jälleen pingispalloja.

29-vuotiaana Paavola oli jo kaksi lasta. Synttärilahjatoiveissa ei ollut tapahtunut muutoksia.

30-vuotiaana: Pingispalloja, pingispalloja...

Miksi juuri pingispalloja?


Oliko itse *** tekemisissä pingispallojen kanssa?Pysähdy tässä vaiheessa miettimään hetkeksi, miksi Paavo halusi juuri niitä oranssikellertäviä, pyöreitä, kimpoavia ja äänekkäitä pingispalloja? Ehkä hän oli robotti, joka toimi pingispallojen voimalla? Vai välittikö hän niittä Marsissa asuvalle avaruusoliotoverilleen? Vai halusiko hän Guinnessin ennätysten kirjaan?

31-vuotias Paavo otti vastaan jälleen pingispalloja...

32: Pingispalloja...

33: Ja pingispalloja...

34: Arvaapa vain, mitä Paavo sai! Jos veikkasit pingispalloja, arvasit oikein.

35: Keski-ikää lähestyvä Paavo sai kuulla tiedusteluja isoksi kasvaneelta lapsikatraaltaan pingispalloistaan. Paavo sanoi, että kun on sopiva aika, hän kertoo...

36: Pingispalloja...

37: Ja pingispalloja...

38: GOLFPALLOJA!!! No ei, pingispalloja... Ne kimpoilevat ja kaikkea...

39: Pingispalloja, taas kerran...

40-vuotissynttäreillään Paavo ei nähnyt enää isäänsä, joka oli sairaalassa sydänongelmien vuoksi. Lahjaksi pingispalloja.

41-vuotissynttäreillään Paavo sai lahjaksi pingispalloja.

42: Paavo sai pingispalloja, Paavon isä sydänkohtauksen.


43: Paavo sai pingispalloja, isä hautakilven... Paavo olikin isänsä kuolemasta hyvin surullinen, mutta piristyi pingispalloistaan.

44: Pingispalloja, mitä muutakaan...

45: Pingispalloja, ei se muuta haluakaan...

46: Vanhimmat lapset alkoivat olemaan jo täysi-ikäisiä. Paavo sai lahjaksi pingispalloja.

47: Pingispalloja...

48 vuotta ja pingispalloja...

49-vuotiaana Paavosta oli tullut jo ukki. Perheen vanhin poika oli saanut jälkikasvua. Ja Paavo oli saanut pingispalloja.

50-vuotiaana Paavo sai pingispalloja. Pyöreiden vuosien kunniaksi hän sai vielä enemmän pingispalloja kuin normaalisti.

51-vuotias Paavo sai pingispalloja...

52-vuotiaana Paavolla ei mennytkään enää niin hyvin. Hänen äitinsä paljasti sairastaneensa jo pitkään vakavaa sairautta.

53-vuotiaana Paavo sai pingispalloja. Tieto tulevaisuudessa tapahtuvasta äidin kuolemasta kuitenkin masensi hieman häntä.

Äiti kuoli, mutta 54 täyttänyt Paavo sai silti pingispalloja ja piristyi silminnähtävästi!

55-vuotias Paavo eli onnellista keski-ikää, pingispallojen kanssa.

56: Pingispalloja...

57: Paavo halusi pingispalloja...

58: Pingispalloja...

59: Pingispalloja, pingispalloja, PINGISPALLOJA!!!

60: Pyöreitä vuosia jälleen täyttänyt Paavo sai lahjaksi pingispalloja.

Miksi juuri P-I-N-G-I-S-P-A-L-L-O-J-A?


Jospa Paavolle salakuljetettiin pingispallojen kautta huumeita?Miksi Paavo halusi juuri pingispalloja? Mieti sitä hetki. Kenties hän salakuljetti niissä tietoa FBI:lta tai sitten sai sitä niistä? Ehkä hän olikin tekemisissä Öhkömöhkijöiden kanssa? Ehkä palloista oli tarkoitus valmistaa jotain ihmeellistä?

61: Pingispalloja...

62: Pingispalloja...

Paavo sai lahjaksi 63-vuotiaana pingispalloja.

64: Ping.pal.

65: Arvaa. Jos et tiedä, olet idiootti.

66: Paavon pingispallokokoelmat vain kasvoivat.

67-vuotiaanakin Paavo oli edelleen vetreä. Kaikesta huolimatta hän joutui viimeinkin, pitkän työuran jälkeen, lähtemään eläkkeelle varsin vanhana. Eläkejuhlilla Paavo ei tarvinnut pingispalloja.

68-vuotias Paavo sai pingispalloja.

69-vuotiaan Paavon seksuaalielämä oli jo mennyttä aikaa, mutta pingispallotoiveet eivät.

70-vuotiaana Paavo jakseli hyvin, onnellisesti eläkeläisenä rakkaan Jaanansa kanssa maaseudulla.

71: Pingispalloja tuli jälleen lahjaksi.

72: Turhauttaako? Pingispalloja!

73-vuotias Paavo oli edelleen hyvässä kunnossa ja sai lahjaksi pingispalloja.

74-vuotiaana Paavosta tuli pingispallojen keräilijöiden kuninkaan tittelin lisäksi jo isoisoisä, kun ensimmäinen lapsenlapsenlapsi syntyi.

75: Pingispalloja...

76: Jaana kertoi, että hänellä oli syöpä, mutta onneksi pingispallojen ansiota asia ei enää haitannut pahasti Paavoa.

77: Pingispalloja...

78: Pin-gis-pal-lo-ja.

79: Ping-isp-all-oja!

Paavo täytti 80 vuotta. Pyöreinä vuosina Paavo halusi edelleen pingispalloja.

81: Pingispalloja.

82: Pingispalloja.

Vähän ennen Paavon 83-vuotissynttäreitä Jaana kuoli syöpään, josta hän oli jo aiemmin kertonut. Kauaa asia ei - kiitos pingispallojen - jaksanut Paavoa masentaa.

84-vuotissynttäreillään Paavoa alettiin jo pitämään vanhuudenhöperönä, etenkin suvun nuorempien keskuudessa. Mutta Paavo sai silti pingispalloja.

85: Mitäs muutakaan.

86: No arvaat varmaan, mitä Paavo sai.

87: Niinpä niin...

88: Pingispalloja, pingispalloja, pingispalloja...

89: Suku alkoi kovasti ihmettelemään, kuinka kovakuntoinen Paavo olikaan. Ja kovakuntoisuuden palkka oli pingispallot.

90-vuotiaana Paavo sai tavalliseen tapaansa pingispalloja...

Miksi *** pingispalloja?

Miksi helvetissä Paavo halusi pingispalloja? Mietipä hetki... Kenties hän rakensi nistä valtavaa asetta, jolla pystyi valloittamaan maailman? Tai ehkä halusi järjestää joskus maailman isoimman pingispallomaailmanmestaruuskilpailun? Kuka tietää?

91: Pingispalloja...

92: Pingispalloja...

93: Pingis... joo, tuskinpa lahjat yllättävät...

94-v ja pingispalloja edelleen...

95-vuotissynttäreillään Paavo sai pingispalloja. Hänestä oli tullut myös isoisoisoisä.

96: Hieman entistä väsyneempi ja vanhempi Paavo sai lahjaksi pingispalloja.

97: Pingispalloja.

98-vuotta tuli täyteen ja koko suku toi vanhalle ja edelleen hyväkuntoiselle isoisoisoisälle lahjaksi pingispalloja. Ne auttoivat häntä edelleen jaksamaan.

99-vuotiaana Paavo sai pingispalloja...

Sitten tapahtui jotain merkittävää... Vain viikkoa ennemmin satavuotissynttäreitä Paavon pumppu petti ja hän joutui sairaalaan. Kuuden päivän kuluttua Paavo makasi kuolinvuoteellaan vedellen viimeisiä henkäyksiään. Koko valtava suku, joka kaikki oli lähtöisin hänestä, oli kokoontunut isän, ukin, isoisoisän tai isoisoisoisän ympärille.
"Isä?" tiedusteli Paavon poika. "Niin...?" "Tuota... nyt kun on varmaa, ettet enää elä kauaa, niin voitko kertoa meille, miksi helvetissä sinä keräsit niitä pingispalloja? Nyt olisi varmasti se aika."

Paavo myhäili ja hymyili, silmät kiinni. Hän vastasi:
"No kun minä..."

Yllättäen puheen katkaisi hänen huutonsa. Paavo oli poissa, eikä kukaan koskaan saanut tietää, mihin hän tarvitsi palloja.
...

Häh häh, vituttiko? kun luit näin pitkän vitsin, joka ei varmasti naurattanut sinua yhtään? Niin pitikin! Naurut saat, kun kerrot tämän kavereillesi.

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa...Keskiviikko 29.07.2009 20:29

Eipä tähän oikeen mitään lisättävää ole. Toivottavasti ei tulehdu, kelit ainakin on haavan kannalta todella kamalat ja itikoita on liiaksi :(

[Ei aihetta]Sunnuntai 26.07.2009 22:15

Lieto Rokkaa <3 Mahtavaa oli ja hyvät kännit illalla. Nyt nollat taulussa, tästä hyvä jatkaa eteenpäin :)
Poika ajaa lujaa moottoripyörällä 180 km/h
Tyttö:Hidasta,mua pelottaa
Poika:Enkä,tää on hauskaa
Tyttö:Eikä ole.Oo kiltti,tää on liian pelottavaa
Poika:Sano mulle sitten,että sä rakastat mua
Tyttö:Hyvä on,mä rakastan sua.Jarruta!
Poika:Ja nyt halaa mua OIKEIN kovaa
*tyttö halaa poikaa*
Poika:Ota mun kypärä ja laita se päähäs

Sanomalehdessä seuraavana päivänä:
"Moottoripyörä törmäsi rakennusta vasten jarrujen vian seurauksena.Samalla hetkellä kyydissä oli kaksi henkilöä ja vain yksi jäi eloon."

Totta puhuen,matkan puoli välissä,poika huomasi jarrujen olevan rikki,mutta ei halunnut tytön tietävän asiasta.Sen sijaan hän pyysi tyttöä sanomaan että tämä rakastaa häntä ja halaamaan tätä viimeistä kertaa.Lisäksi hän käski tytön laittavan kypärän päähän,jotta tyttö jäisi eloon vaikka tämä merkitsi pojalle kuolemaa.

Jos sinäkin rakastat jotakuta yhtä paljon - kopioi tämä päiväkirjaasi"


Analysoidaanpa tätä nyt hetki. Ensinnäki ko päristelet pyörällä 180 km/h niin siinä ei palijoa kommunikoida. Vaikka tyypeillä olis ollu radioyhteys toisiinsa niin sen toisen puheesta ei saa vittuakaan selevää ko sillä ei oo kypärää. Morsettamallakohan ne tuon keskustelun kävi? Helevetinmoinen keskittysmiskyky poijalla, pisteet siitä. Ja miten helevetissä se poika oikein meinas tunnistaa OIKEIN kovan halauksen normaalista kiinnipitämisestä? 180 kmh lasissa pidetään perkele kiinni eikä meinata, vai hiuksistako se tyttö ensin kiinni piti? Moisesta vauhista kypärän vaihtaminen on kans melekonen stuntti, kumpasenkin pitää olla meleko riskejä kavereja, ja meleko (erittäin) tyhymiä myös ko yleensäkin lähti toinen kyyttiin iliman kypärää?? Jarrujen räjähtäminen muka syynä kypärän vaihtoon, ikinä kuullu moottorijarrusta? Ilimanvastuski on tuossa vauhissa jo niin kova ettei tartte kun vähän nousta siitä tankin päältä niin jo alkaa maisemista saaha jotain selevääkin. Ja mitä helevettiä, kyytissä iliman kypärää? Todennäkösesti tyypin pärrä meni mettään siitä syystä kun joku sittiäinen lensi silimään, ja tuossa vauhissa varmasti uppos se sittiäinen ja syvälle. Ja haluaisinpa tutustua siihen Teräsmiehen tyttäreen joka henkensä piti tuosta tällistä, 180 kmh vauhista seinään se on aivan yks lysti onko sulla kypärää ollenkaan vai kaks kypärää, vai kolome.. Tosin tarina ei tunnu mainittevan jäikö hempukka loppuelämäkseen kasviksi. Miksiköhän? Vuojen Tyhymä Paskiainen-kiertopalakinto jaetaan tänä vuonna hiukan etukäteen, ja tuon poikasen hautahan se on osotteena. Asetellaan se siihen kiven päälle kivasti. Jos jaksavat sen ruumiin rapsutella sieltä seinästä irti. Oppiipahan ottamaan huippuja jarruttomalla pärrällä.

Jos sinunkaan mielestä koko paskassa ei oo realismin häivääkään - kopioi tämä päiväkirjaasi! Kuka helevetti näitä oikein tekee??

[Ei aihetta]Perjantai 24.07.2009 19:01

Kohta kohti Turkua :)

[Ei aihetta]Keskiviikko 22.07.2009 00:33

Korjaus koulutuloksiin, oli vähän tullu laskuhäiriötä, joten oikea prossa onkin 62,72% eikä 54.04% :) Ja edelleen 2. sija eiku siis _3 sija_, niinhän mä sanoin :D Kiitti Jupi oikomisesta, olin vähän niinku estekarkeloissa ajatuksissani ;)

[Ei aihetta]Tiistai 21.07.2009 12:34

Voi vattu näitä työkkäreitä ja keloja >:/
Pirunpaljastin
Saatanalliset säkeet.

Pirunpaljastin paljastaa nimien ja asoiden saatanalliset taustat.

Varo! “Linda” on Saatanan salajuoni.

Kullekin kirjaimelle annetaan numeerinen arvo aakkosjärjestyksen mukaan. A = 1, B = 2, C = 3 jne. “Linda” saa arvot 12, 9, 14, 4, 1.
Lasketaan sanan “Linda” vokaalien summa, saadaan 10.
Lasketaan sanan “Linda” konsonanttien summa, saadaan 30.
Konsonanttien summa 30 käännetään ympäri luvuksi 03, koska hepreaa kirjoitetaan oikealta vasemmalle.
Vokaalien pistemäärä 10 kerrotaan luvulla 66, koska Raamatussa 66 kirjaa. Tuloksi saadaan 660.
Konsonanttien pistemäärä 3 kerrotaan luvulla 2, koska luku 2 on Raamatussa luotettavuuden luku. Tuloksi saadaan 6.
Konsonanttien pistemäärä 6 ja vokaalien pistemäärä 660 lasketaan yhteen. Summaksi saadaan 666.
Luku 666 on Pedon luku Johanneksen Ilmestyskirjan mukaan.
“Linda” on Peto.


“Linda” on Perkele ja Pelsepuupi, itse Vanha Vihtahousu!
Karta sitä kaikin keinoin!

http://leikit.city.fi/viihde/pirunpaljastin/

Tää oli hauska :) Tiistai 21.07.2009 02:34

TESTI 1

Tämä on todellinen psykologinen testi.

Tarina yhdestä tytöstä.


Äitinsa hautajaisissa, hän huomaa nuoren miehen ketä hän ei tunne. Tytön mielesta nuori mies on todella upea, elämänsä mies siis. Tyttö rakastuu toden teolla siinä samassa. Muutama päivä myöhemmin nuori tyttö surmaa oman sisarensa.

Kysymys kuuluu: Mikä oli surman motiivi?

ÄLÄ MENE HETI ALEMMAS lukemaan vastausta vaan mieti ensin oma vastauksesi.







Vastaus:

Hän toivoi että poitsu ilmestyisi uudelleen hautajaisiin

Jos vastasit oikein kysymykseen, ajattelet kuin psykopaatti.

Tämä testi on ollut kuuluisan amerikkalaisen psykologin käytössa saadakseen tietää onko henkilöllä tappajan ajattelutapa. Suuri määrä sarjamurhaajia on käynyt läpi tämän testin ja vastanneet oikein kysymykseen.

Jos et löytänyt oikeaa vastausta - parempi sinulle

Jos ystäväsi löytävät oikean vastauksen, on suositeltavaa etta pidät luovan etäisyyden heihin


TESTI 2

10 sekuntia maksimissan tämän pienen testin tekemiseen, muuten ei hyväksytä katso sitten vastaus vähän alempana:

Laske kuinka monta F kirjainta on seuraavassa tekstissa :


FINISHED FILES ARE THE RE-

SULT OF YEARS OF SCIENTIF-

IC STUDY COMBINED WITH THE

EXPERIENCE OF YEARS

No niin siinä se oli!

älä jatka eteenpäin ellet ole lopettanut laskemista!



OK?



Kuinka monta? Kolme? Vai neljä?



Väärin, niitä on kuusi - eikä se ole vitsi!

Palaappas takaisin ja laske uudelleen!

Selitys vähän alempana...

Aivot eivat pysty kasittelemaan 'OF' yhdistelmää'.

Uskomatonta,eikö? Se kuka löysi kuusi F' ensimmäisellä iskulla on nero , neljä tai viisi on harvinaista, kolme on normaali määrä.

Jos löysit vähemmän kuin kolme, vaihda silmälasisi tai hanki sellaiset.


TESTI 3


Teeppä seuraava testi, on todella ihmeellinen .

Luvataan ettei se ole mikään ansa.

Mutta pliis, tee se hyvin ja loppuun asti, ei ole pitkä juttu.

Oletko koskaan miettinyt ajatteletko normaalisti vai oletko erilainen? No, tee seuraava mietintä harjoitus ja löydä vastaus !!!!!!

Seuraa ohjeita ja vastaa kysymyksiin yksi kerrallaan ja niin nopeasti kuin pystyt , mutta älä mene eteenpäin ennen kuin olet vastannut edelliseen. Ei tarvitse kirjoittaa vastauksia ylös Tulet todella hämmästymään tuloksesta.


Kuinka paljon tekee:


15+6

3+56

89+2

12+53

75+26

25+52

63+32

näin on, laskeminen on hankalaa mutta tämä onkin oikea harjoitus. Vielä kerta :

123+5

NYT NOPEASTI! AJATTELE JOKU TYÖKALU JA JOKU VÄRI!

Nyt lähde alaspäin.



Vieläkin vähän alaspäin.



Vieläkin alaspäin.



Ajattelet punaista vasaraa eikö vain???

Jos et ajattele, kuulut niihin 2% väestöstä joka ajattelee erilailla

98% väestöstä vastaa punainen vasara kun heille annetaan tämä harjoitus. Aika hyytävää eikö vaan


TESTI 4

Oikean jalan älykkyystesti

Kannattaa koittaa, aika uskomatonta, mutta totta. Mitä nyt perässä tulee, on sen verran kummallista että se haastaa kaikki järkeenkäyvän ja voin lyödä vetoa että vaikka koittaisitte 50 kertaa niin ette onnistu, ihan oikeasti se ei onnistu. No, kokeile

1. Eli istut työpöytäsi ääressä, nosta oikeaa jalkaasi ja ala tehdä sillä rinkiä myötäpäivään

2. Nyt kun teet rinkejä jalallasi, ala piirtää ilmaan numero kuutosta oikealla kädelläsi. Jalkasi muuttaa suuntaa!!

3. Niinhän minä sanoin... et voit tehdä mitään asian hyväksi

4. Älä unohda jalkaasi ja myötäpäivään


TESTI 5

Possutesti

Ei pelleilyjä vaan tehdään testi kunnolla

LOISTAVAA!

Teepä nyt tämä hassu pieni testi!

Ota valkoinen paperi ja piirrä sille possu

älä mene alemmas ennenkuin olet piirtänyt possun kokonaan!



äläkä yritäkään



Piirrä ensin!!!

No ni ? Ootko varma ?




Possu on personnallisuustesti

Jos piirsit :

* Paperin yläosaan, olet positiivinen ja optimistinen.

* Keskiosaan päin : olet realisti.

* Alaosaan päin : olet pessimisti ja negatiivista asennetta omaava

* jos possu katsoo vasemmalle, olet perinteitä rakastava, ystävällinen ja muistat helposti syntymäpäiviä ..

* jos possu katsoo oikealle, olet uudistusmielinen, aktiivinen, mutta et ole kovin perhekeskeinen, ja et piittaa päivistä tärkeistäkään

* jos possu katsoo sinua päin: olet suora, tykkäät olla pirun lakimies etkä pelkää koviakaan keskusteluja

* jos lisäsit possuun paljon yksityiskohtia, olet analyyttinen, kärsivällinen ja epäilevä

* jos ei paljonkaan yksityiskohtia, olet emotiivinen, et kovinkaan metodinen ja otat riskejä

* jos piirsit vähemman kuin 4 jalkaa, olet epäröivä ja olet muuttuvassa elämänvaiheessa

* jos piirsit 4 jalkaa, olet varma, eteenpäin menijä ja ideologi

* jos piirsit enemmän kuin 4 jalkaa, olet idiootti

* korvien koko liittyy kapasiteettiisi kuunnella muita, mitä suuremmat sen parempi

* saparon pituus, viittaa seksisuhteittesi laatuu, vielä kerran, mita pidempi, sen parempi!!!!!!
Tässä tulee kysymyksiä, joita sinun täytyy käydä kyselemässä Oraakkelilta alla olevalla sivustolla. Kirjoita sitten vastauksesi muistiinpanoon.

http://www.lintukoto.net/viihde/oraakkeli/

1) Kuka minä olen?
Olet yksi ihminen täällä suurella maapallolla. -> No älä :D

2) Mikä on työni?
Puutarhatyönjohtaja. -> Okei tää oli uutta :D

3) Missä olen 5 vuoden kuluttua?
Mummolassa navetan takana. -> :D Heh, kenen mummon? Mun mummot on molemmat jo mullanalla :'(

4) Millainen on huumorintajuni?
Se on usein ilkeä, sillä on kai jotain ongelmia kotona.

5) Kuka on paras kaverini?
Silja. -> En tunne ketään Siljaa :D

6) Mistä minut yleensä löytää?
Tuusulasta

7) Ketä minä rakastan?
Jarkkoa. Ei epäilystäkään! -> Alkukirjain oli sentään oikeen :D

8) Miltä näytän?
Partavedeltä. -> Okei :D

9) Mikä on elämäni tarkoitus?
Elää täysillä ja nauttia joka hetkestä!

10) Kuka on minulle Se Oikea?
Sitä ei tiedä kukaan.

11) Mitä minun pitäisi alkaa harrastaa?
Käsitöitä. -> Johan harrastan, kun jatkuvasti paikkaan ponin loimia :D

12) Mitä kirjoitan otsikoksi?
Sitä mikä kuitenkin herättää eniten pahennusta kanssaihmisissä, halusit tai et.