IRC-Galleria

m-a-l-l-u

m-a-l-l-u

on siirtynyt facebookiin.

Piip!!!Perjantai 17.08.2007 00:56

Ei vieläkään oikeen jaksa kirjoitella matkakertomusta, kokoan sitten koko lomasta oikein mehevän kertomuksen..

Sillä välin onkin hyvä miettiä sitä, mitä on kesän 2007 aikanu tullutkaan tehtyä.
(ja mitä pitää vielä saada aikaan..)


Kesän aikana minä olen:

[X]saanut uuden kaverin
[X]syönyt grillimakkaraa
[X]uinut meressä
[ ]uinut joessa
[ ]kalastanut
[ ]kirjoittanut postikortin
[X]riidellyt pojan kanssa
[X]ollut lentokoneessa
[X]käynyt lääkärissä
[X]sairastanut flunssaa
[ ]soittanut pilapuhelun
[ ]lukenut harry potteria
[ ]lähettänyt tekstiviestin väärään numeroon (MISTÄ SITÄ VOI TIETÄÄ...)
[X]palellut
[ ]kerännyt simpukoita (HARRASTAN KIVIEN KERÄILYÄ, JA SITÄ TOKI TEHNYT)
[X]syönyt ravintolassa
[X]palanut olkapäistä
[X]kävellyt paljain jaloin asfaltilla
[X]ostanut kengät
[X]tuhlannut yli 200e vaatteisiin (EI VOI SANOO TUHLAAMISEKS, KUN OON OSTANUT VÄLTTÄMÄTTÖMYYKSIÄ :D )
[X]käynyt kahvilassa
[X]matkustanut autolla yli 300 km
[ ]rullaluistellut
[ ]tappanut ampiaisen (KISSA HOITAA NE HOMMAT)
[X]puhunut mummolleni
[ ]ollut häissä (MENOSSA VASTA KAKSIIN.. JEE!!)
[ ]käynyt hammaslääkärissä
[X]ostanut farkut
[X]käynyt helsingissä
[X]uinut alasti
[ ]patikoinut metsässä
[ ]ollut kuumeessa
[X]vahtinut lapsia
[X]kastellut kukkia
[ ]ajanut nurmikkoa
[X]ollut piknikillä (MM. SILLÄ KUULUISALLA KETTU-PIKINIKILLÄ!!)
[ ]käyttänyt lacosten paitaa
[X]suuttunut kaverille
[X]rakastunut
[X]ollut vaahtokylvyssä (KÖPIS-MATKALLA OLIN SAMANA PÄIVÄNÄ KAHDESTI!)
[X]syönyt herneitä
[ ]käynyt naapurin pihalla
[ ]käynyt espanjassa, kreikassa tai italiassa
[X]käynyt yöuinnilla
[ ]matkustanut ratikalla
[X]käyttänyt korkokenkiä
[X]leiponut
[ ]saanut uuden puhelimen
[ ]viettänyt synttäreitäni
[ /]ollut mustasukkainen
[ ]viillellyt
[/]ollut krapulassa
[ ]ostanut demi kalenterin
[ ]käynyt lapissa
[X]marjastanut (OHIMENNEN PIKKASEN.)
[ ]kävellyt unissaan
[X]puhunut tyhmiä humalassa
[ ]oksentanut
[ ]karannut kotoa
[ ]ajanut mopolla
[X]ollut ulkona kaverein kanssa yli 01:00
[X]ruskettunut selkeästi
[/]antanut hyttysen pistää
[ ]ajanut autoa
[ ]nähnyt hirven
[ ]nähnyt kyyn
[X]pelännyt pimeää (AINA.)
[X]katsellut tähtiä
[X]kiikaroinut
[ ]ollut stadikalla uimassa
[X]valokuvannut
[X]katsonut conan o'brienia
[/]sammunut
[X]myöhästynyt junasta
[ ]juossut yli 5km putkeen
[X]hengästynyt
[/]rikkonut lakia
[X]käynyt turvatarkastuksessa
[X]hukannut avaimeni (SIIS KOKOAJAN!!! NYT ON JOPON AVAIN KADOKSISSA, VIIMEKS NÄHTY MALMÖSSÄ..)
[X]käynyt ruokaostoksilla
[ ]pelannut pelikoneella
[ ]hävinnyt vedonlyönnin
[ ]pelannut koripalloa
[X]valehdellut
[ ]lukenut jotain koulukirjaa
[X]käynyt pornosivuilla (KONEESSANI ON VIRUS!!)
[ ]saanut syvän haavan jalkaani
[X]meikannut
[ ]ostanut minihameen
[X]syönyt irtojäätelöä
[X]pelästyttänyt kaverini
[X]laittanut uusia kuvia galleriaan
[ ]ampunut vesipyssyllä
[ ]heitellyt vesi-ilmapalloja
[X]ollut onnellinen
[/]ollut masentunut
[ ]soittanut nuortenpuhelimeen
[X]kirjoittanut päiväkirjaan
[ ]ollut kuumailmapallon kyydissä
[ ] käynyt serenassa
[X]ollut ihastukseni seurassa kahdestaan
[ ]ostanut kumisaappaat
[/]vältellyt jonkun ihmisen seuraa
[X]ollut vainoharhainen
[X]pelannut biljardia
[ ]sytyttänyt tulipalon
[ ]soittanut hätänumeroon
[X]syönyt banaanin

TEHTÄVÄLISTA:
Pitää ostaa Henkan porukoiden mökille kumpparit ja nähdä hirvi! Joessakin ois kiva uida kun en oo koskaan tainnu sitä tehdä. Mutta en haluu Aura-jokeen, kiitos.

HA HA!Tiistai 14.08.2007 14:37

Olkaa te muut vaan päivän kuvia Irc-Galleriassa. Mä olenkin VIIKON KUVA Turun Sanomien Extrassa!!! (Ilmestyi lauantaina) Siellä mä komeilen ketun kanssa kilpaa x)

Kööpenhamina kutsuu!!Torstai 09.08.2007 01:37

Kööpenhaminaan perjantainaaaa-aaaah <3

Ihanan yllärin takana on tuo useimmiten rakas siippani :) Kuitenkin se käy salaa lukemas tätä päivistä, eli: "Joo, joo.. Rakastan, rakastan!!" Tietty.

Kauhee pakkaamisvilske meneillään, ja pyykkäys. Ihan ku en pääsis tullista läpi jos laukussa on tahra. Ei kannata ottaa riskejä... Varmaan joku tullihauva hyökkää laukun kimppuun kun se tuoksuu niin voimakkaasti huuhteluaineelle. Ei olis ihme, on tässä viime päivinä monet eläimet olleet musta kiinnostuneita.

Huomenna pitäis lähtee köröttelee Helsinkiin, ja sitä ennen tehdä tuhat ja yksi asiaa.. Ostaa kamera, hoitaa kissan asiat että broidi voi tulla sitä kaitsemaan, tarkistaa sadannen kerran että kummankin passit ja liput ja laput on mukana, tutkii mistä löytyy kovimmat kirppikset, pakata ja purkaa laukku moneen kertaan... HUUMA!

Pakko mennä vetää kaakaoo, jos vaikka rauhoittuisin.

Nyt ketuttaa!!Keskiviikko 08.08.2007 15:14

Ihan huumas! Oltiin eilen Henkan kanssa piknikillä Vartiovuorella, tähtitornin vieressä. Mukana meillä oli vaikka mitä kaikkii herkkuja; sienisalaattia, graavilohta, tuhkajuustoa, mansikoita kermavaahdolla.... Sen tais huomata eräs toinenkin. Nimittäin KETTU!

Siellä se kettu kymmenen metrin päässä hiukan arastellen meitä tutkiskeli oransseilla silmillään, mutta uskaltautui sitten maistamaan leivänpalaa, jonka viskasin sille. Lopulta kettunen oli metrin päässä maistelemassa juustoa! Enpä ole ennen kettua noin läheltä nähnyt, saati syöttänyt! Pari kertaa kaveria alkoi jännittää niin paljon, että piti lähteä heittämään juoksulenkki, mutta uudestaan sen oli pakko tulla meitä ihmettelemään.

Mun piti tietty nimetä kettu, kuten kaikki "luonnon eläimet" joiden kanssa teen lähempää tuttavuutta. Ketusta tuli Tipi.

Oli hauskaa kun ihmiset käveli ohi, katsoivat kerran, toisen kerran: MITÄ?!?! "Joo ei tä oo meidän oma kettu..." Henkka sai kamerakännykällä otettua pari ihan kivaa kuvaa, ja pikkasen filmattuakin Tipiä ja mua ruokailemassa.

Puskaan kattasin Tipille vielä iltapalalautasen. Ihana Tipi <3 Maailman paras piknik!

Hanko lovin´Maanantai 06.08.2007 21:16

Olipas hauskaa viikonloppuna Hangossa!!! Mutta niinhän siellä aina! Ihan paras kaupunki!

KIITOKSET erityisesti Minnalle, Toopelle ja Jannelle!! Sekä niille kahdelle jätkälle, jotka istui sunnuntaiaamuna jatkoilla lasten inkkariteltassa. Terveiset pihaan eksyneelle nälkäiselle kissalle (m-a-l-l-u), joka sai syödäkseen uunilohta ja hotrodeja. HSF:n baarihenkilökunnalle, Jonille sekä prinsessajuotavalle, nam. Ja Henkalle, joka tuli sunnuntaina Turusta krapulaa uhmaten viettämään kakkoskeittopäivää.

Erityismaininta äitille, joka soitti sunnuntaiaamuna sanoakseen: "Hei siellä Hangossa oli eilen ammuskeltu. Mä nyt vaan tarkistan ettet se ollut sä jota ammuttiin, vaikka uutisissa kyllä sanottiin et se oli vuonna 69 syntynyt hankolainen motoristimies, joka sai osuman..."

Lomaa odotellessa...Lauantai 04.08.2007 14:21

Vielä 6 tuntia niin sitten alkaa loma. Juoksen töistä juna-asemalle kuin nuori hirvi, käyn Alkossa ja hyppään junaan!!! HankoCity!!!! MINNA!!!!! LOMA!!!!!!! Ja Janne. Jos se nyt on kuosis. x)

Saas kattoo millanen ilta tulee, viime yönä tuli nukuttua sellaiset 4 tuntia, nekin huonosti. 06:00 (!) alkoi pirisemään Henkan herätyskello kun se oli menossa polttareihin. Oli kyllä pinna kireällä kun uni ei enää tullut. Mur.

Aamun ekalle asiakkaalle aamu-unisena väläytin. "Ai mä näytän väsyneeltä? Joo, heräsin liian aikasin. Poikakaveri oli menossa polttareihin. Ei siis omiinsa onneks, kato ku me ei olla menossa naimisiin. Olisko vähän kurjaa, jos sillä oliski omat polttarit tänään...??!! Sit se menis naimisiin jonkun muun kanssa. Eikä mulla olis polttareita..."
Asiakas, vanhempi mies, katto silleen, että TOO MUCH INFORMATION! OLE HILJAA... :D "Huomenta! Pikkasen väsyttää, joo" olis varmaan riittänyt.


Ja sitten pientä kyselyä kehiin!!!!

1. Millainen on olosi nyt?
- Väsynyt, odottava, Ed-pöhnäinen.
2.Mikä biisi soi tällä hetkellä?
- System of a Down: Chop Suey!
3.Paljon kello on?
- 10:49

Montako...
a) ...poikakaveria sinulla on ollut viimeisen vuoden aikana?
- Yks ja sama.
b) ...suklaapatukkaa olet syönyt viimeisten 3 päivän aikana?
- 0. Harvemmin syön suklaata.
c) ...tekstiviestiä olet saanut viimeisen vuorokauden aikana?
- Aika hiljaista ollut tekstaririntamalla viimepäivät.. 8 kuitenkin.
d) ...kertaa olet itkenyt viimeisen viikon aikana?
- En kertaakaan!!Jee!!
e) ...kertaa olet uinut viimeisen viikon aikana?
- En kertaakaan. Buu!!!

-YSTÄVÄT-
1.Mitkä ominaisuudet ystävissä ovat tärkeimpiä sinulle?
- Luotettavuus, sanomattakin selvää. Se, että ystävä sanoo jos olen väärässä. Esim. jos kenkutttaa poikakaveri, niin on parempi että ystävä koittaa rohkaista ja olla mun puolesta järkevä. Eikä sellainen, että: joo ihan sika mies, jätä se. Tietty kaverin silti pitää olla mun puolella niinku eniten :) Ja sitten tärkeää on se, että on toisen tukena. Mulla on onneks monta sellaita ystävää <3
2.Entä mitä ominaisuuksia ystävissä et voi sietää?
- Epäluotettavuutta. Sellaista, että ei voi hengaa koskaan kun aina pitää olla poikakaverin/tyttökaverin kanssa. Sitä, että puhuu pahaa jostain toisesta mun ystävästä seläntakana. Tai musta.

3.Toipuisitko koskaan, jos joku ystävistäsi menehtyisi onnettomuudessa?
- Ei kai sellaisesta koskaan kokonaan toivu.

4.Tietääkö tärkeimmät ystäväsi sinusta kaiken?
- Melkein kaiken.

5.Oletko koskaan antanut lahjaa ystävällesi?
- Monesti<3 Viimeksi eilen tuli annettua Maijalle Velvet Revolverin uusin. Ku Maija on niin ihana ja levy on niin ihana, ne sopii yhteen.

-KESÄ-

1.Sääski vai mäkärä? - Ikäviä kummatkin.
2.Toppi vai t-paita? - T-paitakausi meneilllään.
3.Hame vai mekko? - Hame.
4.Hölkkä vai pyöräily? - Jopooooo!!!!! Mä en osaa/haluu/jaksa/voi hölkätä.
5.Kesäaamu vai kesäyö? - Kesäyö. Pieni terassi, lyhtyjä, aallot <3
6.Makkara vai savukala? - Pari makkaraa pystyy kesässä vetää. Savukala on herkkua!

Oletko jo tänä kesänä...
7. ..paistanut makkaraa nuotiolla? - No jos lasketaan nuotio joka tehtiin Henkan kanssa mökillä grilliin...
8. ..veneillyt? - En :(
9. ..kiivennyt puuhun? - En kai. En oo ihan varma.
10. ..kerännyt kukkia? - Joo, ittelle.
11. ..valvonut aamukuuteen? - Juu!
12. ..tappanut ötököitä? - Kissa hoitaa onneks mun puolesta ne hommat.
13. ..herkutellut jäätelöllä? - JOO! Ben & Jerry's Chocolate Fudge Brownie, nam! Ja tein pari viikkoo sitten eka kertaa ite sorbettia, tosi helppoo!!
14. ..löytänyt kesäkollia? - Omani.

-ULKONÄKÖ-
1.Blondi vai brunette? - Tummat iskee kovemmin.
2.Ihailetko barbienukke-kauneusihannetta? - No en todellakaan.
3.Luonnollisesti meikattu vai mustamaalattu? - Luonnollinen. Itte en ainakaan osaa olla ihan pakkeloitu.
4.Oletko tyytyväinen pituuteesi? - Juu. Metrikuuskytneljäjapuol.
5.Entä painoosi? - Njaa. Iha jees.
6.Tummat vai kirkkaat värit? - Juuri nyt punaiset väsymyksestä. Kirkas kai sitten.
7.Lakkaatko kyntesi säännöllisesti? - Vaimo tartutti minuun pienen addiktion: sormenkynsien mustaksi lakkaamisen. Varpaat on useimmiten lakattu.
8.Käytätkö meikkiä? - Yleisön pyynnöstä x) No en aina. Ei oo pakko meikkaa kauppareissuille. Mutta ripsari esim. auttaa herämään. Pysyy silmät auki!
9.Pitkät vai lyhyet hiukset? - Ai kellä? Itte kasvatan. Ku vaimo käski!!
10.Kiharat vai suorat hiukset? - Sitten kun oon saanu kasvatettuu lisää niin laitan varmaan paplareita päähän koko ajan.
11.Onko sinulla lävistyksiä, missä? - Korvissa on.
12.Entä tatuointeja, millaisia? - Ei oo.
13.Raitapusero vai pilkkupusero? - Seepraa!
14.Omistatko mekkoja?Monta? - Niinku oikeen mekkojamekkoja...? Muutaman.
15.Mitä shampoota käytät? - Milloin mitäkin.
16.Onko luurankolook mielestäsi kaunista? - Ei tod!


-RUOKA JA JUOMA-

1.Mitä joit viimeksi? - Edii. Liikaa.
2.Entä mitä söit viimeksi? - Juustosämpylää.
3.Lempijuomasi? - Vesi. Punkku. Ja uutuutena appelsiini-porkkanamehu, nam (Vital)
4.Lempiruokasi? - Tacot on aina vaan #1
5.Cocacola vai Pepsi? - Cokis. Lasipullosta.
6.Onko puuro hyvää? - Kaikki muut paitsi kaurapuuro.
7.Sipsiä dipillä vai ilman? - Dippii paljon! Taco tai holiday.
8.Lempijäätelösi? - Suklaa.
9.Milloin olet viimeksi olet käynyt "ulkona" syömässä? - Oikeen jossain kunnon ravintolassa.. Siitä on aikaa! Eiku juhannuksena Hangossa HSF:llä.
10.Juotko vettä janoosi? - Juon! Ja paljon!
11.Banaani vai omena? - Omena. Banaanista tykkään vaan raakana.
12.Tiedätkö, miksi makaroni on hyvin yleinen ruoka opiskelijalle? - Nopea, edullinen, siitä voi tehdä vaikka mitä. Jopa taidetta.
13.Monta kertaa keskimäärin herkuttelet viikossa? - Silloin ku tuntuu siltä. Useimmiten herkuttelen hedelmillä kun ne on niin hyviksii.
14.Kiinalainen vai meksikolainen ruoka? - Paha... Mutta sanottava meksikolainen.
15.Osaatko syödä puikoilla? - Hyvin, hyvin hitaasti.
16.Ruisleipä vai paahtoleipä? - Ruis. Paahdettuna, jos ei oo enää tuoretta.
17.Suklaa vai jäätelö? - Jäätelö.
18.Siideri vai kalja? - Aito siideri. Tosin osaan jo juoda vähän kaljaakin. Maija oli eilen ihan ylpee:)


Noniin! Loma on taas askeleen lähempänä!

Vaimolta taas varastettu kysely...Keskiviikko 01.08.2007 20:44

SAAS KATSOO MITEN PESSIMISTISIÄ VASTAUKSIA MULTA NYT IRTOO. ON TOSI HUONO PÄIVÄ. URGH.


01. tv-ohjelma: GILMORE GIRLS!!!!! x)

02. kukka: GERBERA.

03. väri: JUURI NYT VIHREÄ.

04. urheilu: JUMPPA, MAALLA JA VEDESSÄ.

05. ruoka: TACOT. KANASALAATTI.

06. musiikki: VELVET REVOLVER; MESSAGES <3

09. päivä: LAUANTAI. PERJANTAI-ILTA, JOS EI LAUANTAINA TÖITÄ.

10. unelmakaupunki: RIO.

10 FAKTAA

01. syntymäpaikka: HEIDEKEN.

02. hiusten väri: LÄMMIN RUSKOTUS.

03. hiustyyli: SEKAISIN.

04. lävistykset: AU. EI OO.

05. silmien väri: VIHREÄNRUSKEA.

06. kengän koko: 38

07. mieliala: JUURI NYT? KIROILEVA.

08. tuoksu: MULLA ON MONTA HAJUU, JUURI NYT EMPORIO WHITE FOR HER. (TJSP.) SEKÄ " EAU DE TUSKANHIKI"

09. vapaa: KUN OLISKIN KAIKESTA VASTUUSTA JUURI NYT.

10. oikea vai vasen: EN TEE NIIDEN VÄLILLÄ EROA. TODELLA HYVÄ KARTTURI. ANNELLE VAAN TERVEISET!

10 ASIAA RAKKAUSELÄMÄSTÄSI

01. oletko koskaan ollut rakastunut: SATUNNAISESTI. JOO OLEN, OLEN.

02. uskotko rakkauteen: PAKKO KAI SE ON.

03. oletko koskaan särkenyt kenenkään sydäntä: KAIPA SIINÄ NIIN KÄVI.

05. onko kukaan särkenyt sinun sydämmen: ONHAN TUOTAKIN TAPAHTUNUT. JEESUSTEIPILLÄ SEN KORJASIN.

06. oletko koskaan ihastunut ystävääsi: OLEN. HENKKAAN.

07. oletko koskaan rakastanut/ihastunut jotain, mutta et ole kertonut sitä?: IHASTUMISTA EN OLE VÄLTTIST PALJASTANU. RAKASTUMISEN KYLLÄ, EI SELLAISTA SOVI SALATA.

08. pelkäätkö sitoutumista: JOLLAIN TASOLLA. ON VAIKEETA VÄLILLÄ OLLA NIIN SUURESSA ROOLISSA JONKUN TOISEN ELÄMÄSSÄ.

09. onko sinulla koskaan ollut salainen ihailija: ON. MUTTA SITTEN SE PALJASTUI.

10. uskotko rakkauteen ensi silmäyksellä - vai kävelenkö toiseen kertaan ohitse?: EN. KÄVELE TOKI TOISTEKIN SIITÄ. x) IHASTUA VOI ENSI SILMÄYKSELLÄ, KOVAAKIN.

10 SITÄ JA HIEMAN TÄTÄ

01. rakkaus vai raha: RAKKAUS. JOO, EI SITÄ ONNEA AIKAKAAN OSTAMALLA SAA.

02. vahvat viinat vai olut/lonkero/siideri: PUNKKU.

04. yhden yön juttu vai suhde: SUHDE. YHDEN YÖN JUTUT ON IHAN SYVÄLTÄ.

05. tv vai internet: INTERNET. AINAKIN NÄIN KESÄLLÄ.

06. pepsi vai cola: COLA. LASIPULLOSTA PIZZAN KANSSA.

07. villit illat baanalla vai rauhalliset illat kotosalla: KUMMATKIN YHTÄ PALJON.

08. värilliset vai musta-valkokuvat: VÄRILLISET. PALJON HERKULLISIA VÄREJÄ!!!

09. puhelimitse vai kasvotusten: SEKÄ ETTÄ. IHANA NÄHDÄ, JOSKUS KIVA HÖPÖTELLÄ PEITON ALLA PUHELIMES.

10. mese vai sähköposti: MESE.

10 OLETKO KOSKAAN

01. oletko koskaan jäänyt kiinni hiippaillessa ulos: TOKI.

02. oletko koskaan käynyt naku-uinnilla: AINA TILAISUUDEN TULLEN. VIIMEKS MÖKILLÄ PARI VIIKKOO SITTEN.

03. oletko koskaan tehnyt jotain, jota kadut: JOTAIN JUTTUI OIS VOINUT JÄTTÄÄ TEKEMÄTTÄ..

04. oletko koskaan hypännyt benji-hyppyä: EN, IIIK. EN PYSTYIS. KAMMO.

06. oletko koskaan syönyt litraa jäätelöä yhden vuorokauden aikana: MONESTI, HELPOSTI. PIRKKA SUKLAAJÄÄTELÖÄ.

07. oletko koskaan halunnut jotakuta niin paljon, että se sattuu: JUUPS <3 LOVE HURTS.

08. oletko koskaan itkenyt elokuvaa katsoessa: JOO, MUT VAAN JOS OON YKSIN JA MUUTENKIN HERKISTYNYT FIILIS.

09. oletko koskaan karannut kotoa: EN. MITÄ SIELTÄ NYT KARKAAMAAN.

10. oletko koskaan kompuroinut ja loukannut itsesi: KOSKA EN? AINA MUSTELMILLA. EILEN VIIMEKS KÄVELIN CYCLING-PYÖRÄÄ PÄIN KUN OLIN MENOS VARASTOON, JA SITTEN TÖRMÄSIN VARASTON OVEEN. NICE. SMARTTI.

10 OLETKO...

01. kaipaatko jotakuta tällä hetkellä: KAIPAAN.

02. oletko iloinen: EN SUUREMMIN. OLLU KOHTA KOLME VIIKKOO MELKEEN JOKA PÄIVÄ DUUNIS. EI NAURATA.

03. puhutko kenenkään kanssa: ITSEKSENI KIROAN.

04. oletko tylsistynyt: SEMI.

05. oletko saksalainen: EN.

06. oletko venäläinen: EN.

07. oletko koulussa: LOMILLA. SYKSYLLÄ SIT TAAS.

08. oletko kynttilöiden polttaja?: EN KESÄLLÄ NIINKÄÄN, MUTTA PIMEÄT ILLAT KUN KOITTAVAT NIIN KOVINKIN.

09. oletko raitis tällähetkellä?: NO EMMÄ JUST NYT OO KÄNNIS. VAIKKA MIELI TEKIS.

10. tykkätkö jostakusta tällä hetkellä?: MONESTAKIN. LÖÖV.


Blyäääh.Sunnuntai 29.07.2007 17:33

Käsijarru päällä, kuin purkassa kävelisi. Kaikki piristykset otetaan vastaan. Kiitos.
Googleta hakusanoilla: "(Nimesi) on" (esim. "Matti on") ja kopioi viestiin 10 ensimmäistä tulosta.
Näin saat tietää itsestäsi jotain mitä et ole vielä tiennyt.
Muista laittaa hakusanaan lainausmerkit mukaan tai muuten ei tule mitään.

1. Sign up to share your jaikus with marjut. (TODELLAKIN!!)

2. Marjut on hyvännäköinen, ja ääni on aivan uskomaton. Marjut on kuitenkin selkeästi enemmän solistiainesta kuin taustalaulaja. (TODELLAKIN! SAATTAA VAAN OLLA ETTEI KUKAAN HALUU TULLA SIIHEN BÄNDIIN JOSSA MÄ OLEN SOLISTINA)

3. Marjut on tallin pätevä hevosten laittaja ja on ollut kyseisessä tallissa jo lähes 10 vuotta sitten. (KERRAN RATSASTIN PONILLA JA SIITÄKIN JÄI KARVAAT MUISTOT.)

4. Kilpailemisen Marjut on aloittanut vasta vuonna 2000, ja sen jälkeen tahti on ollutkin kova. (TAHTI ON KOVA OLLUT AINA. YHÄ PAHENEE, KIIHTYY VAAN.)

5. No Marjut on ainaki Pikku-Pohjola Finaali -ikäluokkaa, kuten jutussa mainittiin. (OOTKOS NYT VARMA)

6. Marjut on heliumia. (TÄMÄ SELVÄ.)

7. Marjut on vaatimaton taidoistaan. (KAUNIS JA NIIN VAATIMATONKIN..)

8. Marjut on aktiivisesti mukana asiantuntija- ja ohjelmistotuotteittemme kehitystyössä sekä näiden käyttöönotossa asiakkaillamme. (RENKUTA TOTA NAPPII, JA JOS EI TOIMI NIIN POTKASE)

9. Marjut on aika kaunis! Jatkoa! Jatkoa! (I´M HERE ALL WEEK!)

10. Marjut on ihana (SEHÄN ME KAIKKI JO TIEDETTIINKIN...)

Yritys pysyy hereillä duunis #2Lauantai 28.07.2007 16:09

1 Mitä lukee ensimmäisessä tekstiviestissäsi?
x "Oliks mun pyörä viel aamul siin?"

2. Kenen sängyssä nukuit viime yön?
x Omassa.

3. Minkä värinen paita sulla on päällä nyt?
x Musta työpaita

4. Lempi elokuva?
x Ei ole.

5. Sano yksi asia jota teet joka päivä?
x Kitisen.

6. Minkä väriset ovat huoneesi seinät
x Hiekanväriset harmahtavat.

7. Paljonko sulla on rahaa tällä hetkellä?
x Tili tuli, tili meni. Kuka välistä sen veti?

8. Lempi urheilulaji?
x Muiden pelaamana jalkapallo, itte heiluttuna vesijuoksu.

9. En jaksa odottaa että...?
x duunipäivä olis ohi.

10. Millon viimeksi näit äitiäsi?
x Muutama päivä sitten.

11. Kuka sai sinut rekisteröitymään galleriaan?
x Kalle.

12. Mitä söit eilen illalla?
x Pizzaa.

13. Katso vasemmalle. Mitä näet?
x Sinisen seinän ja musiikkisoittimen.

14. Minkä vaatteen lainasit viimeksi joltain?
x Fizzbethiltä lainasin torstaina lämmikepaidan.

15. Omistatko arvokkaan puhelimen?
x Mulle tä on arvokas ainakin, maksoi 174 €

16. Onko sulla kasveja huoneessas?
Koko kämpässä on!!! Just edellispäivänä kävin ostaas 3 lisää.

17. Sattuuko sua mihinkään tällä hetkellä?
x Mahaan.

18. Milloin viimeksi liikuit taksilla?
x Hmm.. Keväällä. Jopolla pääsee.

19. Milloin viimeksi olit tosi järkyttynyt?
x Tässä muuta oo tullu tehtyykään.

20. Haittaisiko sinua jos ystäväsi rupeaisi seurustelemaan ex-tyttö/poikaystäväsi kanssa?
x Tietyllä tavalla aivan sama, mutta en nyt välttämättä olis ihan fiiliksis.

VIIMEISIN
21. Henkilö jonka näit?
x Joku random asiakas

22. Henkilö jonka kanssa puhuit puhelimessa?
x Taas uus väärä numero.. Sellanen autotarvikeketju on laittanu vahingos niiden kuvastoon meidän kuntokeskuksen numeron, ja sitten saa olla antaas niille uutta numeroo.

23. Henkilö jota halasit?
x Henkka.

24. Henkilö jonka kanssa tekstailit?
x Minna.

25. Kappale jonka kuuntelit?
x Taas päästään mun lempiaiheeseen, eli siihen miten paska musiikki duunissa soi: Eminem Without me
TÄNÄÄN

26. Mitä teet nyt?
x Nahistun duunis.

27. Mitä teet myöhemmin?
x Nukun, siivoon meen DBTL:äs pyörähtää. Saatan myös tehdä täällä duunis jotain tuloksellista.

28. Mitä olet tehnyt tänään?
x Kokannu nuudelii, ollu duunis, jossa siivonnupyykännypalvellut.

29. Mitä sulla on päällä?
x Duunipaita, "pappashortsit", seepratossut.

30. Mitä olet syönyt tänään?
x Chilinuudelii. Ja kohta teen lisää. NAM!

HUOMENNA
31. Millainen päivä huomenna?
x 9h duunii. Tuskainen. Pitää siirtää tavaroita jumppasaliin lattiarempan jälkeen.

32. Mitä suunnitelmia huomiseksi?
x Duunii 11:45-20:30 Sitten kotiin kattoo leffaa ja tekee jotain fruitiee.

33. Tavoite?
x Kestää tuo päivä.

34. Mistä et pidä huomisessa?
x Tavaroiden siirtystä. Pelkään että loukkaan selkäni.

35. Onko sulla töitä?
x Tuli varmaan selväks.

TÄLLÄ HETKELLÄ

37. Kaipaatko ketään?
x Ystävääni Maijaa.

38. Mikä fiilis?
x Flunssan esiaste

KYLLÄ/EI
39. Olen halailija
x KYLLÄ.

40. Olen aamuihminen
x EI.

41. Olen perfektionisti
x KYLLÄ/EI.

42. Olen ainut lapsi
x EI.

43. Olen tällä hetkellä pyjamassa
x EI. Valitettavasti.

44. Olen tällä hetkellä raskaana
x EI!

45. Olen tällä hetkellä sinkku
x EI.

46. Olen toipumassa sydänsuruista
x EN sellaisista jotka johtuis poikaystäväerosta.

47. Olen vasenkätinen
x EI.

48. Olen koukussa IRC-galleriaan
x ENpä

49. Olen online 24/7
x EN.

50. Olen vähän hullu välillä
x KYLLÄ!

51. Olen ihastunut tällä hetkellä
x AINA.

52. Kadun tällä hetkellä jotain mitä olen sanonut
x KYLLÄ-

53. En pidä kenestäkään
x TYKKÄÄN

54. Pidän country musiikista
x EI EI EI

55. Pidän jazz musiikista
x EN.

56. Pidän pirtelöistä
x KYLLÄ.

57. Pidän puhelimessa juttelusta
x KYLLÄ.

58. Minun on vaikea keskittyä koulussa
x KYLLÄ.

59. Minulla on paljon opittavaa
x KYYLLLÄÄÄ

60. Minulla on lemmikki
x KYLLÄ<3

61. Minulla on salaisuus jota en kehtaa paljastaa
x KYLLÄ.

62. Minulla on tapana ihastua "vääriin" ihmisiin
x EI.

63. Kaikki isovanhempani ovat elossa
x KYLLÄ.

64. Minulla on ainakin yksi veli tai/ja yksi sisko
x KYLLÄ.

65. Minulle on sanottu että olen viisas
x KYLLÄ.

66. Minulle on sanottu että minulla on hyvä huumorintaju
x KYLLÄ.

67. Minulta on murtunut luu
x EI.

68. Olen vaihtanut vaipan
x KYLLÄ.

69. Olen muuttunut paljon viime vuosien aikana
x EI mikä on paljon..?

70. Minulla on ystäviä jotka eivät koskaan ole nähneet oikeata hiusväriäni
x KYLLÄ.

BLÄÄÄH!!!!!!!!! Nyt tä loppus ja mä en haluuuuuuuu!