IRC-Galleria

Kuva tuossa vierellä kertoo paljon ajotyylistäni soratiellä, kuten myös Bike-lehden toimittajan kirjoittama teksti alapuolella.
"Olen jo pitkään ja usein lausunut ylistäviä sanoja kestopäällystettömillä tiellä ajamisesta. Siinä on sitä ylivertaista moottoripyöräilyn kokemuskenttää. Asfaltilla lujaa ajaminen on yksi asia, mutta lumella tai soralla tai muulla sellaisella ajaminen on aivan toinen juttu.
No joo, myönnän, että minulla on lähes perverssi tarve ajaa lujaa. Säännöllisesti ja usein. Ilman päivittäistä kovan vauhdin annostani en voi hyvin. Mikä sitten on kovaa vauhtia, on suhteellista ja riippuu monesta tekijästä. Ensinnäkin se, millaisella pyörällä ajaa ja millaisella tiellä, jos nyt ylipäätään ajaa tiellä, vaikuttaa olennaisesti siihen, onko jokin vauhti kova vai ei. Jos sata kilometriä tunnissa on leppoisan rauhallinen vauhti moottoritiellä, niin se on sääntöjen ylärajalla soratiellä, murskaava vauhti crossiradalla ja epätodellisen suuri endurospoorissa.
Minulla on tapana sanoa, että elämä hymyileen, kun moottoripyörä ikään kuin leijuen kulkee miltein tien pintaa koskettamatta. Olennaista ei ole se, näyttääkö nopeusmittarin neula 90 tai 180 kilometriä tunnissa. Merkitystä on vain sillä hiukan pelonsekaisella tunteella, joka värisyttää kroppaa. Silloin olen elementissäni. Tämän tunteen löydän useimmiten silloin kun ajan soratiellä. Silloin tykkään, että vauhdin ei tarvitse olla aivan sataprosenttista. Fiilikset saa siita, kun pyörä kulkee sladissa suunnilleen joka toisen mutkan ja ajamiseen saa sellaisen helposti sujuvan tunnun.
Totta kai voi olla nautinnollista ajaa soralla myös niin, ettei joka kurvista lähde kiihdyttämään täysillä. Mutta se onkin sitten aivan eri juttua ja sen saa joku muu kertoa..." -Johan Ahlberg