22-vuotias turkulainen risteilyisäntä Andreas häädettiin seitsemäntenä Big Brother -talosta. Andreas hävisi häätöäänestyksessä Cheryllille, Johanille ja Terolle.
Jo alkumetreillä talossa ollessaan Andreas osoitti tunteellisuutensa, sillä mies paljasti ihastuneensa – mieheen.
– Kyllä mä olen täällä talossa ihastunut Johaniin. Siihen ei liity rakkautta tai seksiä, mutta mä olen ihastunut sen olemukseen, kun se on niin samanlainen kuin minä, Andreas raotti tuolloin muille asukkaille sydämensä saloja.
Miehen syli oli avoinna
Andreas tuli tunnetuksi empaattisuudestaan ja hänestä muodostui talon isähahmo. Hänet nähtiin usein lohduttamassa muita asukkaita.
Esimerkiksi Mariannan potiessa huonoa omatuntoa villeiksi äityneiden bileiden jälkeen, mies yritti parhaansa mukaan parantaa naisen mieltä. Marianna itki vuolaasti Andreaksen olkapäätä vasten.
– Nyt kun mä oon rikkonut tän rajan, niin mä varmaan tuun itkemään koko ajan, Marianna voihkaisi.
– Itke vaan, hyvä, että saat vähän purettua fiiliksiä, Andreas lohdutti.
Nikon ja Andreaksen parisänky oli usein turvapaikka hellyyttä kaipaaville asukkaille. Toisella viikolla sänkyyn olivat kokoontuneet yhtä aikaa Andreas, Marianne, Minna, Marianna ja Niko. Marianna kaipaili läheisyyttä talossa ja Andreas lupasi tälle paikan viereltään.
– Kyllä mun ja Nipsun sänkyyn voi aina tulla, jos ei oo likainen, mies sanoi naureskellen hellyyttä kaipaavalle naiselle.
Hotelli-viikkotehtävässä Andreas joutui henkilökunnan puolelle ja nappasi itselleen kokin pestin. Mies suhtautui kokkauspuuhiin positiivisin mielin, vaikka pekonin tuoksu kiusasi ajoittain Andreasta. Kokkihommiin tuli viikkotehtävän aikana lihaksia vaativa paussi, kun Andreas osallistui Mian ja Anniinan kanssa lentopallokentän pohjan rakentamiseen lapioimalla valtavan kansan hiekkaa tehtäväalueelle.
– Mä ajattelin, että me haetaan joku vihree matto ja lanka, joka me viritetään tonne, mutta…, Andreas tokaisi jättäen lauseen kesken hiekkakasaa tuijotellen.
Tuleva isä liikuttui kyyneliin
Hotellitehtävän aikana Andreas kannusti muita asennoitumaan tehtävään vaaditulla tavalla, mutta mies ei itse pystynyt pitämään rooliaan. Hotellivieraat eivät saaneet kommunikoida henkilökunnan kanssa muihin kuin hotelliin liittyvissä asioissa. Kokki ei kuitenkaan vastustellut, kun hotellivieraisiin lukeutunut itkuinen Maria tuli halaamaan miestä keittiöön.
Viikkotehtävän aikana Andreas sortui toiseenkin halaukseen, kun Maria kuuli olevansa häätöäänestyksessä. Mies rutisti Mariaa terassilla.
– Vit** pask*päät, Andreas sadatteli äänestyksen tulosta.
Kolmas sunnuntai talossa oli Andreakselle yksi elämän käännekohdista. Mies sai kuulla kesken suoran lähetyksen, että hänen kihlattunsa odottaa lasta.
Isoveli oli käskenyt Andreaksen seisomaan terassin ovien eteen. Verhojen takaa paljastui Andreaksen kihlattu. Naisella oli kädessään lappu, missä luki: hei. Andreas puri huultaan. Seuraavassa lapussa luki: rakas. Andreas katseli ulos ja hymyili kihlatulleen. Viimein lapuista paljastui: olen raskaana.
– V***u, Andreas sai sanottua ja vajosi polvilleen.
Miehen hengitys oli raskas ja hän ei päässyt nousemaan ylös. Hän piteli käsillään päästään kiinni ja nousi ylös. Andreas kosketti lasia ja vajosi jälleen itkien kyykkyyn.
Jag älskar dig, mies sai itkultaan sanottua.
Verhot alkoivat sulkeutua, ja Andreas jäi lattialle. Kun muut tulivat miehen luokse, he luulivat Andreaksen teeskentelevän. Myöhemmin Andreas sai kertoa muille, että hänestä tulee isä.
Jag älskar dig, mies sai itkultaan sanottua.
Verhot alkoivat sulkeutua, ja Andreas jäi lattialle. Kun muut tulivat miehen luokse, he luulivat Andreaksen teeskentelevän. Myöhemmin Andreas sai kertoa muille, että hänestä tulee isä.
Seuraavalla viikolla Andreas joutui Isoveljen määräämänä häätöäänestykseen lukuisten sääntörikkomusten vuoksi. Mies sai kuitenkin jäädä taloon, sillä katsojat äänestivät Mian ulos talosta. Andreas otti Mian lähdön hyvin raskaasti. Mies paineli itkuisena makuuhuoneeseen, ja muut päättivät jättää miehen rauhaan.
– Kiitos siitä. Enpä ole ikinä hyperventiloinut, mutta meinasi sekin käydä nyt, Andreas sanoi rauhoituttuaan.
Väen vähentyessä Andreas löysi myös uusia ystäviä. Kolmannen viikon päätteeksi taloon tulleista Anniinasta ja Jari-Matista tuli Andreakselle läheisiä. Etenkin Anniinan ystävyys nousi arvoon arvaamattomaan, kun Andreaksen kanssa läheisissä väleissä ollut Niko poistettiin talosta seitsemännellä viikolla. Itkuinen mies halasi Anniinaa sohvalla ja sai tältä myöhemmin tukea asian käsittelyssä.
Juorukerho kokoontui
Viidennellä viikolla Andreas tuli leikin tiimellyksessä paljastaneeksi muille asukkaille Johanin hänelle kertoman salaisuuden – myös tamperelaisesta tulisi isä. Kyselyleikissä Andreas oli valinnut esittävänsä Johania.
Johan itse oli kysynyt Andreakselta, oliko henkilöllä lapsia tai tulossa lapsia. Mies oli vastannut myöntävästi. Ringissä heitettiin ilmoille kysymyksiä, mutta porukka oli hämillään, kun oikeaa henkilöä ei arvattu. Lopulta Johan ilmoitti Andreaksen esittävän häntä.
– Andreas, sanoitkohan sä nyt jotain, mitä ei ois pitänyt sanoa, Marianne kysäisi vaivihkaa kyselyleikin päätteeksi.
Andreas tunnettiin lempeydestään, mutta mies oli toisaalta yksi talon pahimpia juoruajia. Tupakkaringissä, johon kuuluivat Andreaksen lisäksi Niko, Mia ja Maria, ruodittiin lukuisat kerrat muiden vikoja ja ärsyttäviä piirteitä.
– Täällä on sellaisia p*rseennuolijoita, jotka ei ärsytä ketään. Ne, ketkä sanoo suoraan mielipiteensä, saa p*skan niskaan, Niko sanoi suu vaahdoten.
– Hyväsydämiset saavat p*skat niskaan, Andreas summasi.
Samassa hän kertoi, että Marianne oli alkanut ärsyttää häntä. Osansa saivat myös esimerkiksi Tero, Johan ja Cheryll.
– Tero ei anna mitään itsestään. Se puhuu vaan niistä kaavoista ja silloista sekä siitä, miten asiat ovat yleisesti. Eli että asioiden pitäisi olla noin ja ihmisten pitäisi käyttäytyä näin, Andreas latasi Nikolle neljännellä viikolla.
Välillä ilkeämielisille kommenteille ei tuntunut edes löytyvän kunnon perusteluita.
– Marianne söi sen hotellitehtävän aikana niin paljon. Koko ajan oli vaatimassa, että avataan karkkipussi tai jotain, Andreas kuiskutti.
Andreas tunnettiin lempeydestään, mutta mies oli toisaalta yksi talon pahimpia juoruajia. Tupakkaringissä, johon kuuluivat Andreaksen lisäksi Niko, Mia ja Maria, ruodittiin lukuisat kerrat muiden vikoja ja ärsyttäviä piirteitä.
– Täällä on sellaisia p*rseennuolijoita, jotka ei ärsytä ketään. Ne, ketkä sanoo suoraan mielipiteensä, saa p*skan niskaan, Niko sanoi suu vaahdoten.
– Hyväsydämiset saavat p*skat niskaan, Andreas summasi.
Samassa hän kertoi, että Marianne oli alkanut ärsyttää häntä. Osansa saivat myös esimerkiksi Tero, Johan ja Cheryll.
– Tero ei anna mitään itsestään. Se puhuu vaan niistä kaavoista ja silloista sekä siitä, miten asiat ovat yleisesti. Eli että asioiden pitäisi olla noin ja ihmisten pitäisi käyttäytyä näin, Andreas latasi Nikolle neljännellä viikolla.
Välillä ilkeämielisille kommenteille ei tuntunut edes löytyvän kunnon perusteluita.
– Marianne söi sen hotellitehtävän aikana niin paljon. Koko ajan oli vaatimassa, että avataan karkkipussi tai jotain, Andreas kuiskutti.
BB-talon superkokki
Andreas viihtyi usein keittiössä kauhan varressa. Mies loihti mitä uskomattomimpia aterioita, joita kanssa-asukit kilvan ylistivät. Mies oli erikoistunut leipomiseen, ja talon asukkaat nautiskelivatkin usein tuoretta leipää milloin milläkin lisämausteella ryyditettynä. Kekseliäs mies vaivasi leipätaikinan joukkoon jopa pinaattiakin!
Asukit saivat helpotusta makeannälkään Andreaksen muffinssien avulla. Mies teki sipsinhimoisille kanssa-asukeille perunalastujakin tuoreista potuista. Andreaksen aloitteesta poppoo pani kiljukeitoksetkin aluilleen.
– Porkkana-appelsiinikiljua, onneksi isä on tehnyt tällaista aikaisemminkin, Andreas myhäili tarkoittaen itseään, sillä Andreas on aiemmin valittu kuvitteellisen BB-perheen isäksi.
Seitsemännen viikon nimeämisissä vain Cheryll, Tuuli, Anniina ja Jari-Matti saivat nimetä, muut asukkaat Andreas mukaan lukien eivät päässeet antamaan nimeämispisteitä lainkaan. Cheryll antoi kaksi nimeämispistettä Andreakselle, jotka koituivat miehen kohtaloksi.
– Andreas on tehnyt mun olosta täällä välillä todella vaikeata. En pääse samalle aaltopituudelle. Andreas pärjää elämässään ja menestyy, sen takia ei tarvitse olla täällä niin paljon kuin muiden, varsinkaan madaltamassa muiden mielialaa. Andreas on vaikeuttanut talossa oloani harjoittamalla tietynlaista manipulaatiota. On tehnyt mulle pahan mielen, mutta pilkkaa muitakin ihmisiä, Cheryll perusteli antamiaan pisteitä.
Katsojat olivat samaa mieltä, ja Andreas häädettiin talosta seitsemäntenä 12.10. </3