MUSIIKKIPAINOTTEINEN SOSIOKULTTUURISEN TYÖN SUUNTAUTUMISVAIHTOEHTO ( Sisäänotto syyskuu 2009)
Opintojen keskeisenä tavoitteena on antaa tiedot ja erikoistaidot toimintaryhmien ohjaamiseen, sekä musiikkitapahtuman tuottamiseen. Sosiokulttuurinen työ on ennen kaikkea ihmisten parissa kulttuurisin välinein tehtävää työtä. Suuntautumisvaihtoehdossa opiskellaan erityisesti musiikin yhteisöllisiä työtapoja. Opiskelija oppii käyttämään rytmimusiikkia välineenä erilaisten ryhmien kanssa toimimiseen. Osa opetuksesta tapahtuu bänditoiminnan kautta
Suuntautumisvaihtoehdon tuotanto-opinnot koostuvat mm. projektitöistä, sekä musiikkitapahtuman ja musikaalin tuottamisesta. Teoriassa opittua pyritään soveltamaan käytännön työelämälähtöisissä projekteissa, joissa yhteystyökumppaneinamme on mm. Provinssirock -festivaali
KulttuurituottajaAMK ( Musiikkipainotteisen sosiokulttuurisen työn suuntautumisvaihtoehto ) voi työskennellä esimerkiksi kulttuuriohjaajana, projektituottajana, työpaja- ja yhteisöohjaajana, projekti- tai aluesihteerinä.