Tässä pakkailen tavaroitani. Kolmelta tulee sukulaiset hakemaan huonekalut ja vähän muutakin tavaraa säilöön tilalleen seuraavaksi puoleksii vuodeksi. Osan tavroista vien Meerille sisätiloihin säilöön ja osan kanssa lähden Espooseen su aamuna aikasin. (Pahoittelen jos välillä puuttuu A-kirjaimia, kun tuo näppäin on vähän huono. Ja yhdyssanat ei oo mun vahvuuksia.) Musiikkia ja paljon kahvia.... Niillä pysyy hereillä sen yli kolkytä tuntia.. eh!
Aloin tässä miettimään samalla kulunutta vuotta ja sitä miten paljon tämä on muuttanut minua. Kun tulin Espoosta Seinäjoelle olin omasta näkökulmstani seuraavanlainen:
Hieman ujo, mutta silti suht sosiaalinen, ainakin kun on tuttujen seurassa. Perus seurakuntanuori kun olin lähdin mielelläni tutustumis juttuihin mukaan, kaikkiin leikkeihin yms. En juonut juuri koskaan, en ainakaan humala hakuisesti! Kavereiden kanssa lähdettiin baariin ajatuksella että vietetään tyttöjen iltaa YHDESSÄ, juodaan pari drinkkiä (nimenomaan drinkkejä, ei lonkeroa tai olutta tai siideriä) ja tanssitaan ja jutellaan ja ketään ei tietenkään jätetä yksin. Musiikkimakuuni kuului Apulanta ja muu suomimusa, mutta Apis oli raskainta mitä kuuntelin, eli ei nyt kovin raskasta siis. Tietenkin pystyin kuuntelemaan kaikenlaista musiikkia, mutta en ehkä nauttinut siitä juurikaan. Pukeuduin hameisiin ja värikkäisiin vaatteisiin, hyvin vähän löytyi mustaa väriä. Meikkaaminen oli hyvin satunnaista ja sekin rajoittui vain ripsiväriin ja joskus harvoin meikkivoiteeseen. En koskaan olisi voinut kuvitellakaan ottavani tatuointi, sehän vain harmittaisi sitten vanhempana! Ystävä piiriini kuului ihmisiä, jotka eivät polttaneet, eivät juoneet älyttömästi ja olivat muutenkin aikalailla samanlaisia kuin minä. Olin hyvin tottelevainen ja sopeutuvainen, en kovin kapinahenkinen... en lähellekkään!
Nyt olen mielestäni seuraavanlainen:
En edelläänkään polta (vaikka välillä vitsillä miettinyt aloittamista, kun on yksin baarissa istunut pöytää vahtien), en myöskään juo mitenkään erityisen paljon. Juominen on kyllä lisääntynyt huomattvasti, mutta se johtuu siitä että lähdin melkein nollatasosta. Se mitä nykyään juon on kaljaa ja lonkeroa, siiderit on liian makeita. baareista sen verran että syksyllä en yhtään tykännyt mennä Warttiin, mieluummin valitsin sen Karman tai Still Ständingin. Ei oikein iskenyt hevi/rokkimeiniki. Nykyään käyn kaikissa noissa kolmessa ilman ongelmia. Alussa sain myös todeta sen että täällä baariin lähtö ei ole sama kuin Espoossa. Mentiin vaikka Karmaan, niin kaikki menivät minne halusivat. Porukka ei pysynyt kasassa. Löysin sitten onneksi aika pian Metuista samanhenkisiä barissakävijöitä. Tanssittiin ja oltiin sillä omalla porukalla. Tietenkin, jos halusi saattoi lähteä pois, mutta ketään ei jätetty yksin. mutta se baareista, olen myös huomannut, että lätkä on ihan jees laji, vaikka olenkin ollut toista mieltä viimeiset 12 vuotta. Musiikkimakunikin on muuttunut. Raskaampi musiikki on jees, nautin jopa sen kuuntelemisesta, muulloinkin kuin vain siivotessa. :P
Vaatteisiini on tullut hieman enemmän mustaa, mutta kyllä ne väritkin on pysynyt mukana! Ja housuja olen taas alkanut käyttää, tosin enemmän verkkareiden kuin farkkujen muodossa. Olen myös muuttunut persoonaltanikin. Olen sosiaalisempi ja avarakatseisempi. Olen tutustunut hyvin monenlaisiin ihmisiin tämän vuoden aikana. Meidän luokallakin on todella erilaisia ihmisiä. Ihan laidasta laitaan! Mutta se on ollut vain hyvä juttu! (: Meikkaminen ei ole muuttunut mihinkään suuntan.. tai no meikkaan nykyään ehkä vielä harvemmin kuin syksyllä. :P Kokonaisuudessaan olen melko tyytyväinen muutokseen! Ja tietynlaista kapinahenkeä ja itsenäistymistä on tapahtunut hyvin paljon. (:
Nyt voisin taas jatkaa tuota pakkaamista että olisin valmis siinä reilun 8 tunnin kuluttua. ;)