IRC-Galleria

makkepuu

makkepuu

muokkaa tilaasi

synttäritKeskiviikko 28.02.2007 23:25

wee synttärit! tai no, istuin koko päivän koneella ja odotin että työt alkaa ihan kiva syntymäpäivä tällee

juhannus meniSunnuntai 25.06.2006 21:39

ohhoh mikä jussi, perjantaina ira ja meeri meikkas mun silmät ja ne sit jäi sellasiks ku lähdettii ryypylle, ensiks laivikseen ja siellä vähän aikaa hengattua saapui orivedeltä, juupajoelta ja kangasalta possee hakemaan messiin ja sit mentiin eikä meinattu! ensiks juupajoelle jossa otettiin ööööh 5 muijjaa messiin, sit orivedelle ja rönnin tanssilavalle, matkalla käytii moikkaa toni lesbokatsetta. aijjoo ja ihan eka etappi virroilta oli ku käytii kusemassa ruoveden päälle xD ja käytii jossai korvessa kattoos siimeksen tepua. kangasalla käytiin ja orituvalla syöpöteltiin ja 20 bissee meni, ainakin. sammuin farkku corollan etupenkille. nam.

lauantaina lähdettiin oldsmobilella kohti hankoa, tarkoitus oli kiertää vanhempia / pienempiä teitä että näkisi maisemia, no näni tehtiin. orivedeltä jatkettiin kangasalle ja vanhalle lahden tielle jota ajeltiin hämeenlinnaan. sieltäkin olisi päässyt pikkupolkuja jatkamaan mutta rupesi ilta uhkaavasti lähestymään niin päätettiin oikasta moottoritietä hyvinkäälle josta päästiin valtatie 25:ttä aina hankoon asti. HANGOSSA OLI POPULAA !!!! biitsi oli upee, tai siis biitsit! ja puistot! ja väkee! ja sotkua! ja väkee! ja hiekkarantaa! ja vittu kaikkee mahtavaa upeeta vittu joo ja nyt vois mennä nukkuun, juhannus on ohitse.

haastettaMaanantai 15.05.2006 01:43

1. Etunimi?
tommi

2. Nimettiinkö sinut jonkun mukaan?
tommin mukaan

3. Luettele lempinimesi?
banaanisurvoja

4. Syntymäpäiväsi?
28.2.1983


5. Nimeä joku, jolla on sama syntymäpäivä kuin sinulla!
erkillä

6. Asumismuotosi?
kerrostalo

7. Kengänkokosi?
45-46

8. Vasen- vai oikeakätinen?
Oikea

9. Hiusten väri?
tummanruskea

10. Silmien väri?
siniset

11. Pidätkö piilolinssejä?
näköni on kunnossa

12. Onko sinulla tatuointia?
ei

13. Lävistyksiä?
ei

15. Juotko?
joo

16. Oletko koskaan juonut itsesi niin huonoon kuntoon, ettet muista mitään?
liian monta kertaa

17. Lempijuomasi?
kokis, tai sit ihan mehua ja maitoo ja kaljaa

18.lempiruokasi
perunamuusi ja kalapuikot

19. Lempijälkiruokasi?
jäätelö

20. Lempijäätelömakusi?
vanilja

21. Lempivärisi?
musta

22. Lempiurheilulajisi?
autourheilu

23. Lempikuukautesi?
lämpimät kuukaudet

24. Lempituoksusi?
dieselöljy ja starttipilotti

25. Lempiäänesi?
harakan metelöinti

26. Vuoden lempipäiväsi?
6.8 tai koska forssa picknick onkaan

27. Uskotko Jumalaan?
riippuu jumalasta

28. Pidätkö presidentti Bushista?
se pitäis mestata

29. Onko sinulla nettipäiväkirjaa/blogia?
on tämä

30. Avaatko kengännauhasi, kun otat kengät pois jalasta?
riippuu kengistä onnistuuko moinen

31. Montako tyynyä käytät nukkuessasi?
2


32. Esitätkö tähdille toiveita?
lentotähdille joskus jos satun huomaamaan

33. Katsotko vielä lapsille suunnattuja TV-ohjelmia/elokuvia?
animee =D

34. Oletko sarkastinen?
liian paljon

35. Onko kukaan sanonut sinun muistuttavan jotain julkkista?
näytän kuulemma jj-lehdolta ?

36. Jos olisit värikynä, mikä olisit?
se mistä ei tulekaan mitään

37. Pidätkö lentokoneella matkustamisesta?
upeeta!

38. Kokeilisitko/oletko kokeillut benji-hyppyä?
tänäkesänä pitää vihdoin kokeilla!! pakko!!

39. Oletko koskaan laulanut yleisön edessä?
karaokessa kännissä joskus

40. Monellako keikalla olet ollut?
öö en muista

41. Onko sinulla iPodia?
mikä se on?

42. Imuroitko musiikkia (Internetistä)?
toki

43. Montako kertaa olet rikkonut lakia?
3000-4000

44. Oletko koskaan ampunut aseella?
monellakin! walther semi-automatic 7,65mm, glock 17c 9mm, haulikoita, kiväärejä erilaisia ja tottakai 7.62 RK 62! sarjanumerolla 911574

45. Oletko koskaan tärvellyt tosissasi ja tahallasi toisen omaisuutta?
en

46. Oletko koskaan lyönyt vastakkaista sukupuolta olevaa henkilöä?
en

47. Oletko koskaan vahingoittanut itseäsi tahallasi?
joskus lyöny seinään ku menyn hermot

48. Suurin virheesi?
noh, hankala nimetä vaan yhtä..

49. Mikä on kotoa katsottuna kauimmainen piste?
kuu

50. Jos voisit matkata minne tahansa, minne menisit?
toiseen galaksiin

51. Millainen on unelma-autosi?
mahdollisimman iso amerikkalainen, '58 cadillac vois olla sellainen "tavoittamaton unelma"

52. Oletko sinut pituutesi kanssa?
jea

53. Pidätkö käsialastasi?
öö kai

54. Pidätkö itseäsi vahvana?
oma perse nousee penkistä

55. Mistä pidät itsessäsi vähiten?
nenäverenvuoto liian kovaa niistäessä? xD

56. Nimeä jotain fyysistä, mistä itsessäsi pidät?
sormet

57. Nimeä jotain ei-fyysistä, mistä itsessäsi pidät?
olen voimakas tahtoinen

58. Jos olisit joku muu, olisitko itsesi ystävä?
vetäisin turpaan :D

59. Ketä ikävöit eniten?
mitä, entistä taunustani, toivottavasti nykyinen omistaja pitää huolta siitä

60. Homoavioliittojen puolesta vai vastaan?
vastaan

61. Oletko homofobinen?
vähän

63. Ensimmäinen asia, jonka huomaat vastakkaisessa sukupuolessa?
silmät, ja siitä alaspäin

64. Onko sinulla ollut vastakkaista sukupuolta olevaa vierasta asunnossasi yötä?
joo

65. Minne haluaisit mennä ensitreffeillä?
amerikan auto kruisinkiin, saisi kerralla selville onko jutulla tulevaisuutta xD

66. Kuvaile täydellisiä treffejä?
sellaset joiden jälkeen ei tuu pakkeja

67. Onko kukaan laulanut tai soittanut musiikkia sinulle henkilökohtaisesti?
lasketaanko .mp3?

68. Onko sinua suudeltu ilotulituksen aikana?
öh kai ehkä en ole varma

69. Milloin sait ensisuudelmasi?
15v virtain hiekkarannalla

70. Onko joku yli 10 vuotta sinua vanhempi yrittänyt iskeä sinut?
ei

71. Mikä sytyttää sinut?
bensa ja tulitikut. noh naisessa kurvit ja voimakas itsetunto

72. Mikä tappaa kiinnostuksesi?
väkisin päälle käyminen, vielä jos haisee viinalle ja käy palleihin kiinni

73. Oletko ujo?
jos todella olen ihastunut johonkuhun niin silloin k.o.henkilöä kohtaan kyllä

74. Oletko liian ujo pyytääksesi ketään ulos?
en

75. Oletko varattu vai sinkku?
sinkku

76. Oletko koskaan rakastanut ketään?
joskus

77. Kelle sanoit viimeksi rakastavasi tätä?
en muista

78. Milloin itkit viimeksi?
katoin jotain elokuvaa, mikähän se oli

79. Oletko koskaan itkenyt ilman hyvää syytä?
en

80. Oletko kiinnostunut jostain henkilöstä juuri nyt?
kyllä, toivottomasti

81. Koti pois lukien, missä kävit viimeksi?
tallilla

82. Mitä kirjoja luet tällä hetkellä?
essential ford capri history

83. Mikä on tämänhetkinen lempikappaleesi?
perseraiskaus - paskaa päälle keväisen kansan

84. Mitä hiirimatollasi on?
pölyä

85. Mitä katsoit eilen illalla TV:stä?
en katsonut eilen tv:tä

86. Kenet haluaisit tavata juuri nyt?
tv-lupatarkastajan!

87. Jos voisit olla jonkun kanssa juuri nyt, niin kenen?
jonkun prinsessan

88. Minkä väriset housut ja sukat sinulla on jalassasi?
mustat molemmat

89. Millainen sää on nyt ulkona?
kolea mutta valoisa

90. Kelle puhuit viimeksi puhelimessa?
nännä-janille

91. Mitä kuuntelet tällä hetkellä?
jotain industrialia ja ebm:ää

92. Mitä söit viimeksi?
pahanmakuisen lihapiirakan

93. Viimeisin katsomasi elokuva?
underworld: evolution

94. Pelottavat elokuvat vai onnelliset loput?
pelottava!

95. Kesä vai talvi?
kesä

96. Halit vai suudelmat?
kumpiakin

97. Rolling Stones vai Beatles?
rollarit

98. Kissat vai koirat?
koirat

99. Sano jotain-ihan-mitä-vaan itsestäsi!
kurkku kipee

100. Lempilevyjäsi?
vaihtelevat aika tiuhaan

taas vittu näitäLauantai 15.04.2006 03:18

KOLME NIMEÄ, JOITA TOTTELET:
1. tommi
2. tommi
3. virtanen

KOLME NIMIMERKKIÄ, JOTKA SINULLA ON OLLUT:
1. maniac
2. makkepuu
3.

KOLME ASIAA, JOISTA PIDÄT ITSESSÄSI:
1. pallit
2. se että en rupea tappamaan ihmisiä kun ne pistää tekeen näitä vitun juttuja ei jaksais enään
3.

KOLME ASIAA, JOISTA ET PIDÄ ITSESSÄSI:
1. en jaksa aina kaikkia
2. osaan olla erittäin vittumainen / väliinpitämätön jos sille päälle satun
3. perseeni haisee sellerille

KOLME ASIAA, JOTKA PELOTTAVAT SINUA:
1. joku tulee ja perseraiskaa
2. bensan hinta
3. jos taivas putoaisi niskaan

KOLME ASIAA, JOTKA OVAT OLENNAISIA PÄIVÄSSÄSI:
1. tietokoneella istuminen
2. autojen kanssa räplääminen
3. mehun juonti

KOLME ASIAA, JOTKA OVAT PÄÄLLÄSI NYT:
1. mustat farkut
2. musta t-paita
3. hikiset sukat

KOLME LEMPIBÄNDIÄSI (NYT):
1. aivan
2. vitun
3. sama

KAKSI TOTUUTTA JA VALHE:
1. haluan ruoskia ihmisiä sellerillä
2. tykkään maksalaatikosta
3. ihannoin virvatulia

KOLME FYYSISTÄ ASIAA, JOTKA VIEHÄTTÄVÄT SINUA SUKUPUOLESSA, JOHON OLET MIELTYNYT:
1. naama
2. perse
3. korvat vaikka

KOLME LEMPIHARRASTUSTASI:
1. autot (HUOM.AMERIKKALAISET)
2. tietokone jutut
3. unelmointi

KOLME ASIAA, JOITA KUUMEISESTI HALUAT TEHDÄ NYT:
1. juoda mehua
2. kattoo farscapee
3. ja sit nukkuun

KOLME URAA, JOITA HARKITSET:
1. limsa pullojen etikettien kiinni nuolija
2. porkkanapussien pakkaaja
3. maksalaatikko-koneen huoltaja

KOLME PAIKKAA, JONNE HALUAT MENNÄ LOMALLA:
1. pesuainemaailmaan
2. kuuhun tönkimään kraatereita
3. meren pohjaan tönkimään mudasta vanhoja aarteita ja kalojen luurankoja

KOLME ASIAA, JOITA TAHDOT TEHDÄ ENNEN KUOLEMAASI:
1. tehdä lisää näitä prkl juttuja xD
2. tappaa poliitikkoja
3. keksiä itse tälläisen kyselyjutun joka olisi todella vittumainen täyttää ja 9000 kysymystä pitkä ja sen täyttäminen kestäisi 897 tuntia

hyvää yötä

haasteperkelePerjantai 07.04.2006 02:27

- Minkä värisellä tuolilla istut nyt?
vihree/musta

- Minkä värinen paita sinulla on päällä?
musta judas priest t-paita

- Lempivärisi?
musta, tummalila yms

- Millainen logo/tausta sinulla on nyt kännykässä?
FUCK THE FUEL ECONOMY

- Mikä on kännykässäsi soittoäänenä?
we are living in ameericaa tiiidididit jotain

Mikä susta tulee isona?
iso

- Ketä mietit juuri nyt (mainitse henkilö nimeltä)?
annikaa joka tän haasteen laitto ku joudun kirjottaan niin perkeleesti

- Montako tuntia nukuit viime yönä/viimeksi kun nukuit?
6 vissiin

- Tuorekurkku vai suolakurkku?
selleriä

- joululoma vai kesäloma
kesäloma, ei oo vitun lunta

- mikä on toinen nimesi?
juhani

- Mikä on viimeisin sana jonka sanoit?
perkele kun ei mistään löydy olds 350d kynäsuuttimia

- kenelle sen sanoit?
itselleni sadattelin

- Mitä odotat tällä hetkellä eniten?
että saan tän tehtyä

- Millä kulkuneuvolla viimeksi liikuit? (auto, linja-auto, pyörä jne.)
vanhalla sotaratsu 504 peugeotilla

- Mikä on toiveammattisi?
sepittäjä

- Voisitko kuvitella olevasi opettaja?
en varmaan kai vissiin tuskin

- Minkälaista liikuntaa harrastat?
kävelen paljon kun ei oo autoo kunnossa

-Mitä kuuntelet juuri nyt?
cpu coolerin tasaista hurinaa

- Montako lävistystä sinulla on?
perseessä on reikä mistä tulee jotain kuona-ainetta ulos sillontällön

- Missä lävistykset ovat? (nenässä, huulessa, korvissa jne.)
joojoo

- Mitä sinulle tulee mieleen sanasta vaahto?
vaahtobileet

- Minkä nimistä lehteä luit viimeksi?
V8

- Minkä merkkistä huulirasvaa käytät?
lobello tai jotain

- Onko tylsää juuri nyt?
vähän

- Keneltä sait viimeksi viestin kännykkääsi?
siskoltani sallalta

- Minkä väriset hiukset sinulla on?
ruskeet

- Mitä kappaletta inhoat? (laita myös esittäjä)
hiphoppi räppi shittipaskaa

- Kampaatko hiuksesi joka päivä?
pidä tukkas lyhyenä niin ei kammat kulu!

- Kuinka usein käyt saunassa?
sillon ku tulee käytyä äitellä tai jossain missä olis sauna

- Minkä merkkinen polkupyörä sinulla on (jos on)?
kuraharawa tai joku korealainen paska

- Minkä merkkistä ja tuoksuista suihkusaippuaa käytät?
axe (kirves)

- Minkä värinen hiusharjasi on?
toinen kampa on musta ja toinen sininen

- Ilkka, Pete vai Katri?
keitä vittuja ne on??

- Kuka ihminen on tällä hetkellä lähimpänä sinua?
vissiin naapuri

- Minkä numeron sait viimeisimmästä kokeestasi?
ööö emt vissiin 16?

- Minkä laulun sanat menee näin: "sä olit perhonen, jonka siivet eivät kauas kantaneet. sä väsyit kylpyhuoneeseen."
apulanta - ilona

- Mikä on tavoitteesi?
saada kaikki vehkeet ajoon mitä tullu kerättyä pihaan

- Mitä katsoit viimeksi telkkarista?
öö en jaksa kattoo telkkua mut uutisia vissiin

- Mitä kanavaa katsot eniten?
riippuu ohjelmasta

- Mihin maahan haluaisit matkustaa?
amöriikkaan ja australiaan ja euroopassa pitäis heittää lenkki ja vietnamissa vois käydä

- Mitä söit viimeksi?
kokista ja lihapiirakkaa

- Oletko ikinä jäänyt luokallesi:
en

-Oletko ihastunut johonkin:
joo, V8 murinaan se ei petä eikä jätä vaikka joskus vittuileekin (ainakin olds 350dx)

- Oletko koskaan ollut ihastunut opettajaasi:
en

- Lempieläin:
pinqviini

- Kuka on paras ystäväsi:
en mä tiedä ei oikeen koskaan näe enää ketään paha sanoo

- Oletko koskaan hakannut ketään:
omaa päätä seinään

- Kenen kanssa puhut eniten puhelimessa
antin, liian paljon autojuttuja :p

- Vietätkö paljon aikaa internetissä:
6-12h päivässä jos en ole autojen kimpussa

- Vihaatko koulua:
riippuu koulusta

- Onko sinulla sosiaalista elämää:
joo! kävin eilen baarissa ekan kerran 9kk =D

- Pidätkö matkustamisesta:
entiä ei oo rahaa matkustaa

- Oletko hemmoteltu:
en

- Juotko paljon vettä
krapulaan

- Mitä hammastahnaa käytät:
euro-shopperin jotain

- Onko sinulla kännykkää:
jooo

- Jos on, niin minkä merkkinen:
nokia

- Onko sinulla rusketusta:
??? on se joskus öljynen ku joku soittaa kesken remppauksen

- Ärsyynnytkö helposti:
riippuu asiasta

- Miten purat vihaasi:
riehun pääni sisällä ja hautaan tunteet

- Oletko töissä:
eipä ole hommia näkynyt

- Haaveiletko paljon:
aika paljon mutta en kerro siitä kellekään

- Millaisen tatuoinnin haluaisit:
biohazard-merkki sydämen kohdalle

- Mikä on viimeisin kuulemasi kohteliaisuus:
ei mulle sellasia sanota

- Voisitko seurustella itseäsi vanhemman kanssa:
juu

- Milloin oksensit viimeksi:
uudenvuoden jälkeen

- Kengännumerosi:
45 tai 46

- Millainen olo sinulla on tällä hetkellä:
hammasta särkee, päätä särkee, nälkä ja väsyttää

- Mainitse yksi huono puolesi:
olen hankala ymmärtää

- Menisitkö naimisiin rahan takia:
jos akka olis tosi nätti ja tykkäis autojen rassaamisesta :D

- Oletko enemmän äidin vai isän poika/tyttö:
äidin kai riippuu asiasta

- Kirjottavatko ihmiset nimesi väärin?
ei ne kirjota mun nimee mihinkää

- Jättäisitkö sukunimesi, jos sinusta tulisi kuuluisa?
e

- Henkinen ikäsi
testimaa sano et 20

- Oikea/Vasen/Molemmat kädet?
molemmat

- Puhutko muita kieliä kuin suomea?
englantia todella hyvin, muutaman lauseen ranskaa ja saksaa ja japania (animesta kiitos)

- Elätkö elämääsi juuri nyt?
enkai

- Vihaatko itseäsi?
aina sillontällön

- Onko sinulla pahoja tapoja?
on varmasti

- Jos elämästäsi tehtäisi elokuva, mikä sen nimi olisi?
kielihirviö ja pääosassa kauko röyhkä xD ei vaan

- Osaatko laulaa?
huonosti joskus karaokee hoilottanu

- Tykkäätkö viettää aikaa yksin?
olen yksin 90% ajastani että ilmeisesti

- Onko elämäsi ollut hienoa tähän mennessä?
jotain hienoo jotain perseestä

- Oletko muiden mielestä kaunis?
tuskin

- Oletko itsevarma?
riippuu asiasta

- Tajuavatko muut sinut aina väärin?
yleensä

- Poltatko?
en paska hyi!

- Luetko sanomalehtiä?
harvoin

- Käveletkö sateessa?
jos on pakko

- Oletko satuttanut itseäsi?
joo

- Ollut rakastunut?
joskus hulluuskohtauksen alaisena

- Uinut alasti?
ju

- Ollut leikkauksessa?
varpaat naulattu ku katkoin ne, kitarisat poistettu, viisaudenhammas leikattiin irti

- Nukkunut ulkona?
autossa, teltassa, poterossa rynkyn kanssa :p

Ollut syömättä yhtenä päivänä?.
helposti

- Nukkunut vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa samassa sängyssä harrastamatta seksiä?
jea

- Nukkunut koko päivää?
ei pysty

- Ollut TV:ssä tai radiossa?
joskus 9.luokalla jyrkissä vierasporukkana istumas siellä nurkassa =D

- Onko sinulla yhtään homoseksuaalista ystävää?
en tunne

- Paras inside-vitsinne?
emmä tajuu

- Kenen luona olit viimeksi?
kotona kävin kasaamassa moottoria

- Kenelle nauroit viimeksi
tietokoneelle

- Kuka nauroi sinulle?
tietokone xD

- Kuka sai sinut kuumaksi?
villasukat hehe emt

- Ketä ajattelit?
kysy oraakkelilta

- Kenen kanssa katsoit elokuvan viimeksi?
yksin leffani vahtaan

köiKeskiviikko 05.04.2006 00:38

Vastaan seuraaviin kysymyksiin laulujen sanoilla/nimillä. Vastattuani haastan myös muutaman ystäväni mukaan. Tässä on niin paljon mietittävää että voin hyvin laittaa vahingon kiertämään. Listaan haastamani ihmiset omien vastausteni perään.

1. Sukupuoli?
TikTak - Paha Sana

2. Mikä on suurin unelmasi?
Funker Vogt - Wartime

3. Mitä inhoat?
Suicide Commando - Jesus Wept

4. Millanen fiilis sinulla on nyt?
Velvet Acid Christ - There's No God

5. Miten elämäsi sujuu ylipäätään?
Funker Vogt - Body Count

6. Mistä asioista pidät?
Suicide Commando - Electric Shock

7. Minne haluaisit matkustaa?
Funker Vogt - Horizon

8. Mitä haluaisit sanoa ihastuksellesi/poika-/tyttöystävällesi?

Tyttöystävälle: Apoptygma Berzerk - Bitch
Poikaystävälle: Funker Vogt - Animals

Sitte nää: helen, rebelqueen, andelson

lisää laulujuttuaSunnuntai 26.03.2006 21:54

Laita laululistasi satunnaiselle, ja vastaa kysymykseen sieltä tulevan laulun mukaan.

Mitä äitini minusta ajattelee?
laulu: Infinite Dreams
artisti: Iron Maiden
kommenttisi: Joo antaa sen unelmoida =D

Onko elämäni kulkemassa oikeaan suuntaan?
laulu: Necrophilia
artisti: Suicide Commando
kommenttisi: Olen hämmentynyt :|

Mikä auttaisi rahaongelmiini?
laulu: Creepshow
artisti: Skid Row
kommenttisi: Musta tuliskin kova vetonaula xD

Mistä muut ihmiset kadehtii mua?
laulu: International Killer
artisti: Funker Vogt
kommenttis: Hähä, olen hyvin palkattu ammattitappaja :)

Mitä ihmiset inhoavat minussa?
laulu: Fate
artisti: Suicide Commando
kommenttis: Inhoavat mun kohtaloa, no niin mäkin

Mikä on paras lääke vitutukseen?
laulu: Mourn
artisti: Apoptygma Berzerk
kommenttis: Surraan vitutus pois

Miltä tulevaisuus näyttää rakkausrintamalla?
laulu: Down on your Knees
artisti: Suicide Commando
kommenttis: Mitä tähän osaa kommentoida? :/

Mikä auttaa tylsyyteen?
laulu: Gunman
artisti: Funker Vogt
kommenttis: Ammuskelu /,,/

Mitä piirrettä en ole itsessäni vielä tiedostanut?
laulu: Valehtelen
artisti: Indica
kommenttis: Höö, en mä valehtele

Millaiseksi muutun, kun vanhenen?
laulu: Obscure Pictures
artisti: Funker Vogt
kommenttis: No eiköhän jokainen

Kehen/Mihin ihastun seuraavaksi?
laulu: Shebop
artisti: Francine
kommenttis: shiipop? jammailevaan muijaan? hehe

Elämän tarkoitus?
laulu: Cause of Death: Suicide
artisti: Suicide Commando
kommenttisi: Nirri pois vaan!

Mitäs tän jälkeen kannattais tehdä?
laulu: Our Souls Will Remain
artisti: Suicide Commando
kommenttisi: Ehkä sittenkin jäädään tänne (?)

jooSunnuntai 26.03.2006 21:26

Laita musiikkiohjelmasi shufflelle ja vastaa kysymyksiin tulevien biisien nimillä.
Haasta sitten viisi ystävääsi!

Missä asut: Falling Fast

Kuvaile ensirakkauttasi: Beginning of the End

Kuvaile tämän hetkistä ihastumistasi: Kathy's Song

Mikä on haasteesi: Words of Power (Power mix)

Ketkä ovat ystäviäsi: Out in the Cold

Kuvaile ulkonäköäsi: Delivering the Goods

Mitä teit viime yönä: Troubled Dreams

Mikä on elämäsi tavoite: Sick in Your Mind

Milloin harrastat seksiä: The Devil

Miten haluat kuolla: Aces High

Mitä sanot vanhemmillesi: Pesticide

Missä vietät aikaasi: Massacre

Mitä ajattelet yhteiskunnasta: Black Flowers

Kuvaile viimeisintä sydänsuruasi: Date of Expiration

Mikä on selityksesi kaikelle: See You in Hell

Mitä ajattelet perjantaisin: Revelations

Mihin kysymyksiin elämästä et ole saanut vastauksia: Eclipse (Dimension D mix)

Mikä on lempivärisi: Somnabulist

Mikä on neuvosi vähemmän kokeneille: So Many Lies

Mitä tekisit mieluiten juuri nyt: Only the Good Die Young

Kuvaile parasta ystävääsi: Hot Rockin'

Mitä on sänkysi alla: Beatbox

Mikä on ollut suurin saavutuksesi: Dust to Dust

Mihin menet häämatkalle: Sex, Drugs and EBM

Mitä on TEE NÄMÄ -listallasi: Vision

Missä olisit mieluiten juuri nyt: Silence

saa arvailla bändejä =D

haaste lähtee: ellunes, andelson, helen, rebelqueen ja lellu^^^

tää juttu jooPerjantai 17.02.2006 00:38

TEHTÄVÄNANTO: paljastan viisi tapaani ja jotain

1) olen aivan muuta kuin annan ulospäin ymmärtää
2) olen kielihirviö
3) olen jenkki-friikki
4) olen taunus-friikki
5) tykkään pannukakusta

hihi kalajaaLauantai 26.11.2005 01:56

nyt vittu juodaa,arto on juomas kans ja nännä-jani kävi ihmettelemässä ku puhuttii hapoista ja jeesuksesta ja paviaanien kidutuksesta pienolangalla ja oliiviöljyllä joojoo ollaan vitun sekoja