IRC-Galleria

mammus

mammus

älä huuda mulle

Älä koskaan herää ennen kuin olet meikannut ja silittänyt lakanasi.

Tarjoa jokaiselle vieraallesi paukku, vuorokaudenajasta riippumatta.

Pidä huoli siitä, että lapsesi kasvavat, mutta itse pysyt saman ikäisenä - vuodesta toiseen.

Jos haluat tunnustaa rakkaallesi jotain, älä mene laukomaan sitä päin naamaa. Pohdi asiaa itsesi kanssa ääneen, rakkaasi on oven takana ja kuulee kyllä

Itke hillitysti. Opi vieräyttämään yksi kyynel toisesta silmänurkasta tuijottaen samalla kaukaisuuteen. Älä ulvo räkää valuttaen.

Työaika on sitä varten, että selvitellään joko työpaikan sisäisiä tai työntekijöiden henkilökohtaisia ihmissuhdeongelmia.

Ihan sama minkä ammatin opiskelet. Sukulaisesi hommaavat sinulle joka tapauksessa töitä omistamassaan firmassa huippupalkalla.

Kun sovit esim. illallisesta jonkun kanssa, älä turhaan sovi mitään kellonaikaa, 'see you tonight' riittää mainiosti

Tappelun sattuessa on ihan normaalia hajottaa kaikki, mikä on rikkimenevää

On aivan normaalia, että puolisosi kuolee pari kertaa.

Jos olet kriisissä ulkona sataa aina.

Jos luulet olevasi ainoa lapsi, ei syytä huoleen. Varmastikin löytyy jostain päin maailmaa kauan kadoksissa ollut veli, sisko, velipuoli tai sisarpuoli

Vältä isyyskoetta, koska joku varmasti vaihtaa/lahjotaan vaihtamaan verinäytteet.

Jos joku kiusaa sinua tai lastasi tai puolisoasi hänet voi ihan hyvin yrittää myrkyttää, kuristaa tai muuten eliminoida.

Vessassa ei ole tarvetta käydä ikinä.

Internetistä löytyy kaikkien rikosrekisterit ym. hetkessä.

Saunassa oleskellaan tavallisesti pyyhe päällä, meikit silmillä ja ilman suihkussa käyntiä. Eikä sauna edes hikoiluta.

Opettele ajamaan autoa ilman että katsot eteenpäin. Näin matkat sujuvat rupatellessasi vierustoverin kanssa ja voit katsoa häntä silmiin.

Auton ovia ei kannata lukita, näin pääsee nopeammin sisään, eikä turvavöitä tarvitse käyttää.

Muista siveys! Jos olet nukkunut yön alasti (tai muutoin päätynyt vähäpukeisesti sänkyyn), pidä huoli, että aamulla kietoudut huolellisesti lakanaan noustessasi, eihän ole soveliasta, että puolisosi näkee liikaa paljasta pintaa.

Jos sinulla on vaikeuksia tulla raskaaksi, kokeilepa tätä: Harrasta pienen ajan sisällä seksiä kahden miehen kanssa. Aivan takuulla olet pian raskaana (etkä todellakaan tiedä kenen lapsi on...)

Jos pahin vihamiehesi tähtää sinua aseella, ei ole mitään syytä paniikkiin. 100% varmasti joku sivullinen syöksyy eteesi ja saa luodista.

Älä pelkää kuolemaa. Noin 50 % todennäköisyydellä uudelleensynnyt vuoden kuluessa jossain kaukaisemmassa maan kolkassa.

Raskaana? Pakkaa tavarasi ajoissa, sillä synnytyksesi käynnistyy mitä todennäköisimmin ennen aikojaan. Älä silti huolehdi, synnytys on muutamalla ponnistuksella ja irvistyksellä ohi, ja saat pian puhtaan (lapsenkinattoman ja verettömän) lapsen rinnoillesi... Eikä mitään repeämiä tule. Mitä ne edes ovat? Tai puudutus? Kuka sitä tarvii?

Synnytyksen jälkeen palaudut entisiin mittoihisi jopa tunneissa.

Älä hätäänny, vaikka raskautesi kestää normaalin 9 kuukauden sijasta 3 viikosta-2 kuukauteen. Lapsi on oikeissa mitoissa syntyessään ja n. kolme kuukautta vanhan näköinen.

Autossa rattia täytyy koko ajan käännellä vaikka tie olisi viivasuora.


JA KAIKKEIN TÄRKEIN SÄÄNTÖ: PIDÄ AINA KORKOKENKIÄ, MYÖS KOTONA. JALKASI EIVÄT TULE IKINÄ KIPEIKSI TAI TURPOA!

Kiitos kaikille onnittelijoille :)Sunnuntai 14.06.2009 22:24

materialisti?!Lauantai 23.05.2009 03:52

Alla on noin 110 esinettä tai asiaa. Jos omistat tai
kotoasi (huom. opiskelijat, ei kotoakotoa!) löytyy kyseinen
tavara niin ei kun rasti ruutuun... Nyt kaikki
tekemään inventaario...

[ ] akvaario
[1] arabian astioita
[ ] arkkupakastin
[ 2] astianpesukone
[ ] autotalli
[ 3] digiboxi
[4] digikamera
[ 5] digitaalivaaka
[6] dvd-soitin
[ ] epilaattori
[ ] farmariauto
[ ] henkilöauto
[7] hiirimatto
[8 ] hiustenkuivain
[ ] höyrysauna
] iittalan astioita
[ 9] ilmakiharrin
[ 10] ilmakitara
[11] ilmankostutin
[ ] jenkkisänky
[12] kahvinkeitin
[ kahvipannu
[ ] kannettava dvd
[ ] kannettava tietokone
[13] keittiövaaka
[ ] kenkäteline
[14] kerrossänky
[ ] keskuspölynimuri
[ ] kirkasvalolaite
[15] kopiokone
[ ] kotiparturi
[16 ] kotiteatteri
[ ] kottikärryt
[ ] kuisti
[ ] kuivausrumpu
[17] kultaisia koruja
[18] kuntolaitteita
[19] kylpytakki
[20] laajakaista
[ ] lankapuhelin
[ ] langaton hiiri
[ ] leipäkone
[21] leivänpaahdin
[ ] lemmikkieläin
[22] litteä tietokonenäyttö
[23] luistimet
[ ] maasturi
[24] matkapuhelin
[25] mikroaaltouuni
[ ] moottorikelkka
[ ] moottoripyörä
[26] mp3-soitin
[27] musiikkisoitin
[ ] navigaattori
[ ] oma ranta
[ ] omakotitalo
[28] ompelukone
[ ] pakettiauto
[29] partakone
[ 30] parisänky
[ 31] parveke
[32 ] pelikone
[33] polkupyörä
[34] polttava cd-asema
[ ] porakone
[ ] poreallas
[35] pyykinpesukone
[36] pölynimuri
[37 ] pöytätietokone
[ ] rappuset
[ ] rikkaimuri
[38] rullaluistimet
[ ] salarakas
[ ] sauna
[39] sauvasekoitin
[40] silitysrauta
[41] skanneri
[ ] suihkulähde
[44]sukset
[ ] suoristusrauta hiuksille
[45] sykemittari
[46] sähköhammasharja
[47] sähkövatkain
[ ] sälekaihtimet
[ ] takka
[ ] taulutelevisio
[?] tauti
[ ] teepannu
[ ] tekohampaat
[48] tietokonepöytä
[ ] traktori
[49] tulostin
[ ] uima-allas
[ ] ulkorakennus
[ ] ulkosauna
[50] useampi televisio käytössä
[ ] vapaa-ajan asunto
[51] vedenkeitin
[ ] vene
[52] verenpainemittari
[] vhs-videonauhuri
[ ] videokamera
[53] viinaa
[ ] villamatto
[ ] vohvelirauta
[ ] voileipägrilli
[ ] vuodesohva
[ 54] web-kamera
[ 55] wokki-pannu
[ ] yleiskone
[ ] yläkerta

www.adressit.com/lintutarhaMaanantai 06.04.2009 00:23

[Ei aihetta]Keskiviikko 25.03.2009 01:30

Jos näkisit minut poliisiautossa pidätettynä, minkä rikoksen luulisit minun tehneen? Vastaa kommenttikohtaan ja laita sitten viesti eteenpäin ja katso mitä rikoksia sinä saisit.

Kone lähtee huoltoon :(Tiistai 17.03.2009 10:49

[Ei aihetta]Perjantai 13.03.2009 19:20

Mikkoset

Koska äänestys oli näköjään turhaa, ja Mikkoset saavat jatkaa sitä älytöntä provosointia ja laukoa vanhoillisia mielipiteitään jatkossakin, niin

ÄLKÄÄ NYT HYVÄT IHMISET KATSOKO SITÄ OHEJLMAA.

Uskotteko ettei tuolla äänestystuloksella ollut mitään väliä ohjelman jatkosta päätettäessä? Jos ensimmäinen jakso keräsi katsojia 284 000 ja sen päälle netti tv:n luvut, ja aiheuttipa vielä näin suuren kohun, niin sehän on selvää että tätä jatketaan täyttä höyryä eteen päin!

Kenenkäs pussiin se äänestysviestin 80centtiä kilahtikaan?

Mitä enemmän heitetään vettä kiukaalle, sitä paremmat löylyt saadaan! Nyt siis katsojaluvut alas vaan, niin päästään tuosta hömpästä. Tuetaan erilaisia mielipiteitä ja keskustelua, kunhan se on asiallista! Telkkarit kiinni! :)

Kopioi tämä päiväkirjaasti.

Laivalle viroon 27.2 ja 10.4 :)Maanantai 23.02.2009 15:42

hyi vit..Lauantai 20.09.2008 03:05

PANIIKKI

Kaksi tyttöä (sisarukset) viettivät rauhallista koti-iltaa dataamalla, kun isä juopotteli. Tytöt aikoivat valvoa koko yön mm. dataamalla, ottamalla valokuvia kännykällä ja katsoen leffoja. n. klo 2:20 tytöt alkoivat ottaa kuvia ja huomasivat joka kuvassa olevan sama hahmo. aluksi he ajattelivat sen olevan vain jokin heijastus, mutta huomasivatkin, että hahmo tuli joka kuvassa koko ajan lähemmäs ja kasvot selventyivät. yhtäkkiä isä alkoi huutaa omassa huoneessaan jolloin toinen tyttö lähti katsomaan mikä isällä on hätänä. Se olikin vain ollut pahaa unta ja kaikki oli hyvin. Vai oliko?

Kun toinen tytöistä palasi takaisin huoneeseen hän löysi vain kameran lattialta ja huomasi siskonsa kadonneen. Kamerassa oli kuva, missä oli vain se sama hahmo joka oli muissakin kuvissa. Tällä kertaa se oli yksin. Tyttö juoksi hädissään isänsä luokse, mutta huomasi hänenkin olevan kadonnut. Tyttö palasi hädissään huoneeseen ja alkoi ravata ympäri huonetta miettien soittaisiko poliisille, mutta tuli toisiin ajatuksiin ajatellessaan, että poliisit eivät uskoisi häntä. Tyttö kummiskin ajattelee kaiken olevan unta ja menee nukkumaan.

Naapurit huomaavat, että talossa ei ole elonmerkkiäkään vaikka sähkölaitteet ovat päällä. Silloin he päättävät soittaa viranomaisille. Poliisit tulevat. Menevät taloon sisään, mutta talossa ei ole sieluakaan. Vai onko?


Tiesitkö, että juuri sinä olet siinä samassa talossa juuri nytten. (Ei kannata ottaa valokuvia)