IRC-Galleria

marsluotain

marsluotain

lomat pidetty

[Ei aihetta]Maanantai 01.09.2008 20:23

Uusi viikko käynnissä. Syksyistä on, aamul oli kylmää, pyöräilin viel sääret paljaana, mutta nyt laitoin takin päälle. Töissä tuntui verenpaineinen olo. Nyt vaan toivon, että tästä tasaantuis kun pääsee nukkumaan kunnon yöunet.

Viikonloppu oli ihan mielenkiintoinen koulutuksen suhteen. Fillaroin Hoikalle lauantaina, takaisin päin vain oli kylmää ja kosteeta, kun oli satanut ja satoi vähän vettä. Oli jännää tavata eripuolilta Suomea olevia ihmisiä, koulutuksesta sain jotain eväitä, ainakin voin käyttää uudella tukihenkilökurssilla koulutuspäivän alussa jotain alkutehtävänä. Asioita jäi muhimaan ja ehkäpä käyn viel ryhmänvetäjän kurssin.

Huomen meen viel yhteen koulutukseen vapaaehtoishommassani. Sitä ennen otan asiakaspariskunnan vastaan, jonka tapasin viime viikolla. Aika jännityksensä siinä kyllä on, että miten tilanne on kehittynyt ja varsinki kun miesosapuoli on nyt mukana, mutta sen näkee sit huomenna.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.