Laskin joskus kuutosella tai seiskalla, että jos meen lukioon, oon sillon abi, ku meijän Antti tulee yläasteelle.
Se tuntu niin kaukaselta sillon. Tänään meijän Antti oli sitten tutustumassa yläasteella. Eli ensvuonna se on sitte edessä. Antti on seiskalla ja mun pitäis olla iso ja viisas abiturientti.
Hei, ihan tosi! Mä en oo viisastunu ala-asteesta yhtään! Ja voi hellantuutelis sentään! Ei mun pikkuveli voi tulla jo yläasteelle! Ihan vastahan se synty! Muistan miten molemmat pikkuveikat itki pikku-siskon ristiäisissä, ku kukaan ei kerenny antaa niille mehukattia kesken seremonian. (P.S. se ristiäiskuva on ihan mahtava!)
Mulla on kummasti koko päivän soinu Pikkuveli -biisi päässä. Meijän mökkiin ei kyllä kaivata yhtään aikusta lissää! Koittakaa te pysyä pieninä pojankoltiaisina, ja hajottaa kaikki paikat, ja sotkea mun kirjahyllyt, ja huoneen, ja käyttää mun pleikkaria ja telkkaria ilman lupaa, ja itkeä ku ampiainen pistää. Koitin mä jo Antillekki sanoa, että alahan nuorentua.
Perhana! Seuraavan kerran, ku mä tajuan ite täyttäväni vuosia, oon varmana jo vanhainkodin kiikkustuolissa istuskelemassa ja vieressä olevassa kakussa loistaa 100 kynttilää. Ikäkriisihän tässä iskee! Missä välissä tän elämänki muka kerkeää elää? Mä oon muutenki jo huomannu että musta on tullu vanha ja tylsä. Ei jaksa enää riehua tai katella toisten riehumista.
Positiivista löytääkseni:
ainaki laskin sillon vuosia sitten oikein - Antti on seiskalla ku mä oon abi...