IRC-Galleria

masuuu

masuuu

ei saa ikinä tarpeekseen! ^^

Blogi

- Vanhemmat »
Millainen alkoholin käyttäjä olet?

Oinas

Maistelee tyylikkäästi ja tahdikkaasti ostamaansa viiniä tai
olutta. Päällepäin ei huomaa vaikka olisi kuinka peet
olalla, paitsi siinä vaiheessa, kun oinas vetää
tyylikkäät ilmalennot baarin portaissa ja hukkaa kännykkänsä.

Härkä

Vetää pullotolkulla mielijuomaansa, pikkuhiljaa alkaa silmät
lupsamaan ja härkä saa jopa pari sanaa suustaan. Ensin härkä väsyy,
sitten paripaukkua lisää ja härkä laulaa suu ammollaan karaokea muiden
mukana. Yleensä löytää kotiin, mutta saattaa toisinaan herätä mukavan
lämpöiseltä vessan lattialta.

Kaksonen

Kaksonen ottaa reippaasti ja sen kyllä huomaa. Suu käy yhtä
paljon ja rasittavasti kuin selvänä.
Ainoa ero on, että puhe sammaltaa. No, kädet käy sitten sitäkin
enemmän, ei ole väliä onko oman vai vieraan jalka kyseessä.

Rapu

Rapu ryyppää kalsarikännit kotona, toisinaan lähtee
baariin, mutta siellä yleensä muistaa olla siivosti.
Joskus menee vähän yli, mutta tiettävästi siitä ei riitä
puhuttavaa viikkoa pidempään. Ravut ovat taipuvaisia
tissutteluun.

Leijona

Leijonalla ei pahemmin ääni muutu kellossa, meno vaan yltyy. Jos
leijonalle on normaalia hyppiä pöydillä ja pussata
baarimikkoja, tuskin kattorakenteetkaan jäävät rauhaan.
Kunhan vain kaikki huomaavat!

Neitsyt

Neitsyt on nipo juomansa suhteen ja juo sitä
säästeliäästi aina kahteen paukkuun asti. Sen
jälkeen lasissa alkaa olla enemmän viinaa kuin lantrinkia. Ja sen
kyllä huomaa. Estyneestä neitsyestä tulee seksipeto tai
vähintään naisten/miesten naurattaja.

Vaaka

Vaaka on yhtä hilpeä kännissä kuin
selvinkin päin, lisäksi meno alkaa yltyä ainakin flirttailun
suhteen. Vaaka suostuu juomaan vain hienosta lasista
pikkusormi pystyssä. Aamu meneekin sitten vieraassa asunnossa
alushousuja etsien.

Skorpioni

Skorpioni juo vain vaarallisia juomia, kuten viskiä.
Kaikkialla hän näkee mahdollisen seksikumppanin eikä
unohda tehdä sitä selväksi, olipa kyseessä varattu tai vapaa
saalis. Loppuillasta hän saattaa jopa laittaa rähinän
pystyyn, mikäli samaa tyyppiä onkin saapunut iskemään
kilpailija.


JOUSIMIES

Jousimiehellä menee aina lujaa, mutta kun viinaa
sotketaan joukkoon, alkaa meno mennä melkoiseksi tohinaksi.
Ajan- ja paikantaju katoaa, (usein myös tavaroita tai ainakin
rahaa.) Jos on hyvä päivä, illasta tulee mitä onnistunein, jos
on huono päivä, saavat sen kanssaryyppäritkin kokea
nahoissaan. Itkuhan sieltä aamumorkkiksessa voikin sitten
tulla, kun jousimies luulee ettei kukaan näe. Vasta sitten hän
havahtuu,että on nukkunut yönsä jatkopaikan sohvalla koira
kainalossa. *reps* emmää nyt aivan tämmönen oo ;D

Kauris

Kauris alkaa puhua kaikkitietäväiseen sävyyn ja jakelee auliisti
neuvoja alkuillasta. Kännissä kauris vapautuu ja
todennäköisesti saa iskettyä itselleen seuraa. Kauris on
kuitenkin harvoin se, joka oksentaa naapuripöydän tuoppien
päälle. Uusia ystäviä hän kyllä hankkii kymmeniä, jotka sitten
aamun valjetessa jäävät unholaan ja kauris palaa taas
ylhäiseen yksinäisyyteensä.

Vesimies

Vesimiehelle maistuu toisinaan muukin kuin vesi.
Ja jopa useita päiviä putkeen, kunhan draivi
saadaan päälle. Flirttailu on myös veskarin lempipuuhaa ja
saattaapa vesimies eksyä baaritiskille tilailemaan sitä
vettäkin illan viimeisten hitaiden aikaan.

Kalat

Kalat rakastaa ryyppäämistä. Kaikki juomat maistuu, sekä omat että muiden. Ilo on irti alkuillasta ja
loppuillasta on vieraana rähinä, itku tai naapurin varattu tyyppi.

Koulus on tylsääää.Keskiviikko 17.05.2006 15:02

Olen:
[ ]Ala-Asteella
[ ]Ylä-Asteella
[x ]Lukiossa
[ ]Amiksessa
[ ]Jossain muussa

[ ]Blondi
[x ]Brunetti
[ ]Punapää
[ ]Jokin muu

[ ]Alle 150 cm
[x ]150-160 cm
[ ]160-170 cm
[ ]Yli 170 cm

[x ]Pitkähiuksinen
[ ]Lyhythiuksinen
[ ]Puolipitkähiuksinen
[x ]Kiharahiuksinen
[ ]Suorahiuksinen (ne on takussa :D)

Omistan:
[ ]Nokian kännykän
[ ]Siemensin kännykän
[x]Jonkin muun kännykän
(kerrankin saa laittaa rasteja reilummin)
[ ] Poikaystävän
[ ]Tyttöystävän
[x]Pikkuveljen
[ ]Pikkusiskon
[x ]Isoveljen
[ ]Isosiskon
[ ]Äitipuolen
[ ]Kaksoissisaren
[ ]Bestiksen
[x]Oman huoneen
[x]Oman tietokoneen
[x]Oman teeveen

Pidän:
[x ]O.C:stä
[ ]24:stä
[ ]C.S.I :stä
[x ]Huippumalli Haussa -ohjelmasta
[x]Salkkareista
[x]Lostista
[x]Diilistä
[x]Selviytyjistä
[x ]Everwoodista
[ ]Mean Girlsistä
[x]Titanicista
[ ]Kaunasta
[ ]Nemoa etsimässä -elokuvasta
[ ]Notting Hillistä
[x]Kissoista
[x]Koirista
[x]Hevosista
[x ]Liskoista
[x ]Papukaijoista
[x ]Kaloista
[ ]Marsuista
[ ]Hamstereista
[ ]Hiiristä
[ ]Rotista
[ ]Lähes kaikista eläimistä
[x]Pojista
[x]Tytöistä
[x]Lapsista
[x]Keväästä
[x]Talvesta
[x ]Syksystä
[x]Kesästä
[ ]Hiihtämisestä
[ ]Lentopallosta
[x]Luistelusta
[ ]Jalkapallosta
[ ]Kilpajuoksusta
[ ]Pituushypystä
[ ]Laulamisesta
[x ]Tanssimisesta
[x]Lukemisesta
[x]Pianonsoitosta
[x]Kirjoittamisesta
[x]Piirtämisestä

Mielestäni:
[x ]Paris Hilton on kauneuden perikuva
[ ]Ei, vaan rumuuden
[ ]Green Dayn laulaja on söpö
[ ]Natasha Bedingfield on hyvä
[x]Britney Spearsilla menee jo vähän yli
[x]Suomessa on ihana asua
[x]Ranska on kaunis maa ja kieli
[ ]Lontoo on mahtava kaupunki
[x ]Englanninkieli on helppoa
[x ]Ruotsi on hyvä maa
[x ]Ruotsalaiset on ärsyttäviä
[ ]Musta väri vaatteissa tekee ihmisestä synkän ja surullisen näköisen
[x ]Keltainen on ihanan pirteä väri
[ ]Punainen on kaunein väri
[ ]Sininen väri antaa rauhallisen olon
[ ]Harmaa on ruma väri
[ ]Oranssi on kaikkein hienoin väri

Olen horoskoopiltani:
[ ]Kauris
[ ]Vesimies
[ ]Kalat
[ ]Oinas
[ ]Härkä
[ ]Kaksonen
[ ]Rapu
[ ]Leijona
[x ]Neitsyt
[ ]Vaaka
[ ]Skorpioni
[ ]Jousimies

Luonteeltani olen:
[x]Puhelias
[x]Ujo
[x]Itsenäinen
[x]Seurallinen
[x]Tulinen
[x]Rauhallinen
[x]Optimisti
[ ]Pessimisti
[x]Realisti

Tällä hetkellä olen:
[ ]Ihastunut
[ ]Rakastunut
[x]sinkku
[ ]Varattu

Uusi minä<3Keskiviikko 03.05.2006 12:45

Hei! Nimeni on Alexandra Argillander ja asun Leppävaarassa. Olen 21 vuotias toimitusjohtaja. Harrastan jääkiekkoa ja shakkia. Minulla on 8 lasta. Minulla on harmaat hiukset ja tummansiniset silmät. Rakastan iskelmiä- ja trance musiikkia. Lempiartistini on Don Johnson Big Band. Itseäni parhaiten kuvaava adjektiivi olisi hieno! :D

Nimesi (2. nimesi ja lähimmän naapurisi sukunimi)
* Asuinpaikkasi (kaupunki, jossa viimeksi kävit junalla)
* Ikäsi (lisää oikeaan ikääsi lohjenneiden sormikynsiesi lukumäärä)
* Ammattisi (naiskäyttäjä kirjoittaa äitinsä ammatin, mieskäyttäjä
isänsä)
* Harrastuksesi (harrastukset, joita et ikinä voisi
harrastaa/sietää)
* Lapsiesi lukumäärä (montako hiusta lähtee päästäsi, kun vedät)
* Hiustenvärisi (tämän hetkinen paidanväri)
* Silmienvärisi (tämän hetkinen housujen väri)
* Musiikkimakusi (genre, jota et siedä)
* Lempiartistisi (tyyppi, kenen biisin kuuntelit viimeksi)
* Itseäsi parhaiten kuvaava adjektiivi (se adjektiivi, mikä lukee
ensimmäisenä, kun kirjoitat googleen 2. nimesi ja ”adjektiivi”)

[Ei aihetta]Maanantai 06.03.2006 19:15

1.Monelta heräsit tänään? Klo. 5.55.
2.Olitko iloinen kun heräsit? Tietenkin! :D
3.Omistatko lemmikkejä? Veljeni.
4.Mitä sinulla on päälläsi juuri nyt? Verkkarit, T-paita, svetari ja alusvaatteet
5.Mitä teit eilen? Olin kipeänä ja vuokrasin leffan ja otin pitkän kuuman hemmottelu-vaahtokylvyn <3
6.Mikä on viimeisin ostamasi asia? Bikinien yläsosa :D
7.Paljonko se/ne maksoi? 12.90
8.Kuinka paljon olet käyttänyt rahaa tällä viikolla? n.20
9.Milloin viimeksi kävit leffassa? 14.2.06
10.Kenen kanssa? Julian
11.Mitä kävitte katsomassa/kävit katsomassa? Saippuaprinssin
12.Mitä sanoit viimeksi? Ois voinu käydä huonomminkin!
13.Kenelle puhuit? Thealle
14.Oletko soittanut yhtäkään puhelua tänään? Olen
15.Onko kukaan soittanut sinulle? On! äiti :D
16.Ovatko isovanhempasi elossa? Yksi kipale(äidin äiskä)
17.Minkä väriset alushousut sinulla on? Vaaleanpunaiset
18.Milloin kävit viimeksi suihkussa? Eilen
19.Oletko ollut saunassa tällä viikolla? En vielll..
20.Mitä teet huomenna? Luen englannin sanakokeisiin :/
21.Seurusteletko? En taida
22.Mitä aiot tehdä kesälomalla? Taidan suunnata ruotsiin kuukaudeksi tj. töihin ja ehk kesälukioon..
23.Minkä ikäinen olet? 17
24.Oletko tyttö vai poika? po.. tyttö
25.Onko sinulla meikkiä juuri nyt? On
26.Oletko koskaan värjännyt hiuksiasi? Kyllä, eikä heti ole kiirettä siihen puuhaan uurestaan!
27.Onko sinulla lävistyksiä? Ei
28.Entä tatuointeja? Ei
29.Minkä merkkistä deodoranttia käytät? Dove
30.Missä kaupungissa olet syntynyt? Helsningissä
31.Oletko täysin suomalainen? Supi suomalainen
32.Missä ulkomaanmatkalla kävit viimeksi? Dubaissa hiihtolomalla
33.Onko kukaan koskaan kehunut sinua kauniiksi? On
34.Oletko sinä koskaan jäänyt kiinni tupakanpoltosta? Olen mm. lauantaina pikkuveljille.... : |
35.Poltatko? Valitettavasti :(
36.Mainitse 3 asiaa,mitä rakastat: Aurinko ja lämpö, ihanat ihmiset, sekä onnistumisen/ihastumisen onnea!
37.Mainitse 3 asiaa,mitä vihaat: Pimeys, kaksinaamaisuus ja mädät hedelmät :x
38.Lempiruokasi? hmmm.. jos makeita ei lasketa..? niit on kyl niin monta, mut mainitakseni jonkun ni esim. hummeri...?
39.Kuinka usein käyt ravintolassa (pikaruokapaikat lasketaan myös)? jaa, vaihdellen sanotaan vaik kerran viikossa/kahdessa..
40.Osaatko lasketella? En, mutta snoukata jeps.
41.Kuinka monta kertaa olet käynyt Ruotsissa? Jos sylivauva aikaa ei lasketa niin kerran kait...
42.Pidätkö koulusta? Ajoittain
43.Minkä merkkinen tulostin sinulla on? Hp
44.Milloin olet viimeksi syönyt jäätelöä? voih..... varmaankin melkeen kuukaus sit...?
45.Tykkäätkö enemmän uida meressä vai järvessä? Järveä kesällä saunan yhteydessä ei voita mikään!
45.Päärynä vai porkkana? Porkkana
46.Oletko koskaan ollut auto-onnettomuudessa? En ainakaa vakavassa!
47 .Oletko uinut avannossa? Osittain...:)
48.Uskaltaisitko hypätä benji-hyppyä? Ehkä jonkun kaa...en varmaan kuiteskaan
49.Uskotko enkeleihin? Hetkittäin
50.Mikä on kaukaisin paikka jossa olet käynyt? Thaimaa, missä isäkin asustelee <3<3

Musta ei ole mitään muistettavaa :DKeskiviikko 08.02.2006 11:00

jos luet tätä, jos silmäsi liikkuvat juuri tällä hetkellä näiden sanojen yli, ole kiltti ja kirjota kommentti, jossa on muisto susta ja musta, vaikka emme edes puhuis usein. se voi olla iha mitä tahansa haluat - hyvää tai huonoa. kun olet tehnyt tämän, laita tämä omaan päiväkirjaasi ja ylläty (tai kauhistu) siitä, mitä ihmiset muistavatkaan susta.
- Vanhemmat »