TIETOKONE
[x] Olen koneella tunteja
[x] Elämä ei olisi samanlaista ilman tietokonetta
[x] Jos tietokone menisi rikki itkisin
[x] Minulla on paljon kuvia ja muita tiedostoja koneella
[x] Minulla on oma tietokone
[x] Olen mieluummin koneella kuin tekemässä läksyjä
[x] Olen ollut myöhään hereillä koska en ole jaksanut liikkua koneelta pois (No, olisin muutenkin kyllä jollain muulla verukkeella valvonut.)
[joskus : D] Vanhempani uhkaavat ottaa nettijohdon irti seinästä koska se olisi heidän mielestään suurin rangaistus
7
ELOKUVAT
[ ] Käyn katsomassa vähintään kaksi elokuvaa elokuvateatterissa kuussa
[ ] Minulla on niin monta DVD:tä etten tiedä missä kaikki on
[x] Ostan jokaisen elokuvan josta pidän / tai lataan netistä
[ ] Säilytän kaikki leffalippuni
[x] Lainaan sanontoja elokuvista
[ ] Osaisin kertoa 20 lempielokuvaani heti
[ ] Katson Oscareiden jakoa säännöllisesti
[ ] Elokuvat ovat parempia kuin televisio-ohjelmat ja musiikki yhteensä
[ ] Minulla on yli viisi lempinäyttelijää ja -näyttelijätärtä
2
TELEVISIO
[ ] Katson televisiosta vähintään viisi ohjelmaa joka päivä
[ ] Katson yli viisi tuntia televisiota joka päivä
[x] Olen koukussa johonkin ohjelmaan
[x] Jos en näe lempiohjelmani jaksoa, suutun
[x] Katson televisiota ennen kuin menen nukkumaan
[ ] Televisio on herätyskelloni
[ ] Olen nähnyt jokaisen MTV:n ohjelman vähintään kerran
[ ] Televisiossani on yli 500 kanavaa
[ ] Katson usein kahta ohjelmaa samaan aikaan
[x] Mainosten aikana vaihdan kanavaa katsoakseni jotain muuta
4
URHEILU
[ ] Katson urheilua joka päivä
[ ] Olen ollut urheilujoukkueessa vähintään viisi kertaa
[ ] Urheilen aina jos siihen on mahdollisuus
[ ] Olen tosi hyvässä kunnossa
[ ] Kuntoilen koko ajan
[ ] Lenkkeilen tai uin usein
[x] Minulla on lempiurheilija sekä -joukkue jota kannatan
[ ] Olen ulkona paljon mieluummin kuin sisällä
[ ] Minua ei haittaa hikoilla
1
RUOKA
[x] Rakastan ruokaa
[ ] Haluan kokeilla kaikkea
[x] Syön aina kun minulla on tylsää, olen stressaantunut, katson tv:tä jne
[ ] En välitä painostani, haluan vain syödä
[ ] Olen kokeillu mexicolaista, italialaista, kiinalaista, thailaista, intialaista yms.
[/] Minulla ei ole paljoa inhokkiruokia
[ ] Menen juhliin ruuan takia (No siis näihin tylsiin kesteihin, joissa ei ole juomista, on varmaan sitten syömistä... :D)
[ ] Kaverini sanovat minua possuksi
[ ] En voi lähteä kaupungilta ilman että olen syöynyt jotain
[ ] Herkuttelu on lempitekemistäni vapaa-ajalla
2½
SOSIAALINEN ELÄMÄ
[x] Käyn monissa bileissä joka vuosi
[ ] Jos joku kutsuu minut jonnekin, menen, vaikka minulla olisi huono olo
[ ] Elokuvateatterit, huvipuistot ja kauppakeskukset ovat lempipaikkojani
[ ] Inhoan sisällä olemista, olisin mieluummin ulkona 24/7
[x] Tietokone on kiva, mutta bilettäminen kivempaa
[x] Teen kavereitteni kanssa hauskoja juttuja
[x] En voi keskittyä tunneilla koska juoruilen kavereitteni kanssa
[ ] Kenen tarvitsee mennä töihin jos voi olla kavereitten kanssa?
4½
SHOPPAILU/VAATTEET
[ ] Shoppailen vähintään kaksi kertaa viikossa
[ ] En välitä kuinka paljon minulla on kenkiä ja asusteita, niitä tarvitsee aina lisää
[x] Kaapissani on aina tilaa uusille vaatteille
[ ] Seuraan muotia
[ ] oon heittäny kaik turhat pois. Minulla on yli kymmenet farkut
[ ] Minulla on yli 30 paria kenkiä
[ ] Kauppakeskus on maailman paras paikka
[x] Tuhlaan paljon rahaa
[x] Jos olen kaupungilla minun on pakko ostaa jotain
[ ] Haluan töihin lempikauppaani että saisin alennuksia
3
TUPAKKA
[x] Poltan säännöllisesti
[x] Säästän aina alitajuisesti rahaa tupakkaan
[ ] Ahdistun jos olen paikassa jossa ei voi polttaa
[ ] Aamu ei voi lähteä hyvin käyntiin jos en saa poltettua aamu tupakkaa väh. 1h heräämiseni jälkeen
[x] Kaapeissani tai pöydilläni on useita vanhoja tyhjiä askeja/venttipusseja/rislapaketteja tai vastaavia tupakka välineitä (Mikä johtuu siitä, etten jaksa ikinä siivota...)
[x] Vanhempani tietävät että poltan
[ ] Olen polttanut jo vähintään 5 vuotta
[x] Poltan vaikka kukaan ei olisi seuranani
[ ] Tupakka on minusta ihan hyvän makuista
[x] Ympärillä oleva tupakan savu ei häiritse minua
6
ALKOHOLI
[x] Olen juonut itseni viim. 1kk:n sisällä sellaiseen humalaan että en muista ihan kaikkea mitä sinä iltana tapahtui
[x] Olen oksentanut juomiseni vuoksi
[x] Juon alkoholia yleensä joka viikonloppu, ellei mikään isompi asia estä juomistani
[x] Olen joutunut tekemisiin juomiseni takia useasti virkavallan kanssa
[ ] Joku on ollut huolissaan juomisestani viimeisen 3kk:n aikana
[x] Olen lintsannut koulusta/töistä ja lähtenyt juomaan
[ ] Oletko perunut tärkeitä viikonloppu suunnitelmiasi jotta pääsisit juomaan
[ ] Muistan vähintään 10:n alkosta saatavan juoman hinnan ulkoa
[x] Seuraan kaupoissa säännöllisesti kaljojen/siidereiden hintoja
[ ] Olen juonut joskus 7 päivää putkeen
6
HUONOT TAVAT
[ ] Varastan säännöllisesti
[x] Tupakoin säännöllisesti
[x] Olen mennyt kouluun/töihin/kirkkoon kännissä tai krapulassa
[x] Juon kavereitteni kanssa ja teemme tyhmiä juttuja
[x] Kiroilen koko ajan
[ ] Joudun aina tappeluihin
[ ] Minulla on porttikielto vähintään kahteen paikkaan
[x] Olen lintsannut koulusta/töistä 3 päivää putkeen
[x] Olen karannut kotoa
6
PELIT
[ ] Pelaan rahasta
[ ] Olen hävinnyt joskus useita kymmeniä euroja pelihimon iskettyä
[ ] Lottoan säännöllisesti
[ ] En pysty kävelemään pelikoneen ohitse pudottamatta sinne taskun pohjalle jääneen 20sent.
[ ] Olen pelannut noppaa rahasta
[ ] Ostanut väh. kolme raha-arpaa kerralla omaan käyttöön
[ ] Olen ollut voitollla useita euroja mutta hävinnyt kuitenkin lopulta kaikki
[ ] Pelaan yleensä siihen asti ettei minulle jää enään yhtään rahaa
[ ] Säästörahani ovatkin menneet pelikoneeseen, suuremman potin toivossa
[ ] Rahasta pelaaminen on minusta hauskaa
0
MUSIIKKI
[x] Koneellani on vähintään 1000 biisiä
[x] Ollessani kotona kuuntelen lähes kokoajan musiikkia
[x] Joskus ollessani pois omasta huoneestani musiikki saattaa silti olla päällä
[x] Omistan ainakin 30 levyä
[x] Mottoni: "Musiikki on elämä"
[x] Osaan soittaa jotakin instrumenttia
[x] olen saanut laulu kokeesta ysin tai enemmän
[x] Osaan tehdä itse musiikkia koneella
[x] Hyvän biisin tullessa radioista unohdan kaiken muun ja keskityn kuuntelemaan musiikkia
[x] Omistan mp3:n
10
ELÄIMET
[x] Omistan jonkun lemmikin
[ ] Minulla on ollut useita lemmikejä, joiden vastuu on ollut yksin minulla
[ ] Harrastan/ olen harrastanut jotain eläinläheistä asiaa jossain kerhossa/ryhmässä tai muussa vastaavassa
[x] Pidän eläimiä viisaina otuksina
[x] Olen saanut nimetä jonkin eläimen itse
[ ] Olen ollut eläinlääkärissä
[ ] Eläin on ihmisen paras ystävä
[ ] Pidän lähes kaikkia eläimiä ihanina
[ ] Voisin vaarantaa oman henkeni eläimen vuoksi
[ ] En ikinä tappaisi nyrkkiä isompaa eläintä muutakuin pakosta/velvollisuudesta
3