IRC-Galleria

Billie kallistaa päätään, ja hänen kasvoilleen ilmestyy heti se vilpittömän kuunteleva ilme, josta paistoi halu ymmärtää. Kulmakarvat painuivat hieman kurttuun kun toinen vetäytyy kauemmas, ja vaikka toisen kädet liikkuivat Billie tuijotti toisen vihreisiin silmiin ja odotti.
Bulimia. Kun Billie kuuli tuon sanan, oli kuin suuri taakka olisi tippunut hänen vatsanpohjalle ja tappanut jokaisen perhosen, litistänyt ne alleen. Se ei ollut Peten vika. Billieen vaan sattui Peten takia. Hän ei tiennyt, millaiselta bulimia tuntui, mutta hän kyllä tiesi kivusta ja tuskasta, sorretusta tunteesta.
Pete painautuu vasten Billietä, ja Billie halaa toista pitkään, painaen päänsä toisen olkapäätä vasten. Hän yritti sulkea toisen syleilyynsä niin, että yksikään maailman paha asia ei pääsisi vahingoittamaan Peteä. Pete nyyhkäisi.
"Anteeks. Mä en osaa sanoa mitään."
Billie kuiskaa toisen korvaan, halaten toista vieläkin.
"Muuta kun että mä oon aina sun tukena."
Toinen hätäinen kuiskaus.
"Ihan millon vaan. Ja muhun saa aina nojata. Luulin että osaisin sanoa jotain... kun mun menneisyys ei ole mikään valosa. Mut en mä osaa. Muuta kun vaan että oot tärkee. Rakas."
Hän todella toivoi, että Pete ymmärtäisi kuinka Billie tahtoi auttaa.

---

Vittu ton Farkasin kanssa, mä sain taas hirveet "söpööö" -kohtaukset.