IRC-Galleria

Homoni/huorani on ihana.

"Se kuulostaa enemmän sun lelulta kuin kumppanilta. Eikö sun hiuksiin koskeminen ollut sitä paitsi kiellettyä?"

"Miten sä kuvittelet mun voivan nukkua samassa huoneessa hullun homon kanssa, joka puree mun kaulaa?"

Homon puhuessa juomisesta Mick etsi sopivaa sanaa. "Tyrkky" taipui huonosti, mutta... huoramainen. Aivan. Jos homo olisi ollut tyttö istuessaan hänen sylissään, käytös olisi ollut niin huoramaista kuin olla ja voi. Homo ehkä teki niin kaikille, mutta tapahtumahetkellä Mick ei ollutkaan vielä ajatellut, että poika menisi homoilussa niin pitkälle.

Se oli jo riittävän hyvä syy pysyä kaukana omituisesta pojasta, jolla oli yhtä omituinen nimi. Declan? Homon vanhemmilla oli huumorintajua.

"Sun kasvot ei pysy pitkään noin siev... siisteinä, jos sä jatkat tuota kovin kauan. Jos mä en muokkaa sun piirteitä uusiksi, niin joku vähän äkkipikaisempi kaveri tekee sen mun puolesta."

"Miksi sä et voi vaan tykätä tytöistä niin kuin kaikki muutkin?" Mick toivoi, että homo suuttuisi, vaikka se ehkä tarkoittaisikin, että hän saisi kämmenestä toisellekin poskelleen. "Eihän susta oo mitään iloa kellekkään, kun sun persekkään ei kestä homona olemista."

Silmät kiinni homo näytti olevansa jo unessa, joten Mick uskaltautui kääntäämään kasvonsa kokonaan tyttömäisten kasvojen puoleen. Ehkä epämääräisen lähelle, mutta kun hän kerrankin pystyi katsomaan homoa ilman sitä ärsyttävää tuijotusta, hänen oli pakko käyttää tilaisuus hyväkseen. Mick huomasi etsivänsä plastiikkakirurgin jättämiä jälkiä.

Homon tapa purra huultaan antoi Mickille aihetta perääntyä, vaikkei se sohvalla kovin helppoa ollutkaan. Korvaa kihelmöi, kaula tuntui aralta ja housuissa kiristi. Sitä ei voinut sanoa kaikkein mukavimmaksi tunnetilaksi.
Mick nielaisi homon sanat kuultuaan. Miten se huomasi kaiken?
"Homo", hän inahti kun ei muutakaan keksinyt. Eihän hän tiennyt vieläkään pojan nimeä. "Usko jo, että... etten mä haluu sua."

Homo ei näyttänyt olevan samaa mieltä. Mick katsoi hetken, kuinka poika nauroi hysteerisesti lattialla. Sekaisin kuin seinäkello.

Hengitys oli jo palautunut normaaliksi, mutta hänen makuunsa homo oli jättänyt liikaa muistoja itsestään hänen kehoonsa. Tuon kanssa ei kyllä arvannut jäädä kovin pitkäksi aikaa samaan tilaan. Saisi vielä päähänsä jotain epämääräistä.

"Ai et?" hän puuskahti. Homo ei ollut painava, mutta sitä ei tarvinnut kertoa homolle itselleen. Mick tuhahti. "Mä en tunne jalkojani vieläkään."

"Älä helvetissä tuu lähemmäs", hän sanoi hengitys kiihtyen, "mä saan allergisen reaktion ja kuolen, etkö sä näe etten mä saa henkeä? Mulla on vittu hengenahdistusta, enkä mä todellakaan voi auttaa sua haudan takaa. Siirry, niin mä pääsen kark... hakemaan mun astmapiipun."

Olisipa tämä ollut tavallinen tilanne. Mick olisi voinut naurahtaa ja ottaa haasteen vastaan. Mutta tämä ei ollut tavallinen tilanne (kaukana siitä), minkä lisäksi häntä pelotti edelleen ihan vitusti. Ehkä juuri siksi, ettei hänellä ollut aavistustakaan siitä, mitä homot tekivät itselleen, toisilleen tai, mikä pahinta, muille. Hän ei edelleenkään halunnut tietää.

Homon kysymys oli jotain, mitä Mick ei ollut osannut odottaa. Tupakka rauhoitti hänen hermojaan, mutta ajatus siitä, että se oli ollut homon huulten raossa, ei. Silti hän tarttui savukkeeseen antamatta sormien koskettaa toisiaan, tuijotti sitä hetken ja oli hyvin epävarma sen suhteen, pystyisikö hän koskaan nauramaan tätä muistellessaan (aivan kuin hän haluaisi joskus muistella tätä).

Homo vain ei ollut lapsi. Tyyppiä oli muutenkin pahuksen vaikea luokitella.

"Lopeta", hän inahti yhtä avuttomasti kuin aiemmin. Minkä helvetin tekosyyn hän keksisi, jos joku sattuisi kysymään, miksi hänen kaulansa oli paskana? "Toi on niin homoa..."

Mick teki kerrankin kuten käskettiin ja mietti. Hän ei todellakaan tiennyt kelle puhui. Eihän hän ollut koskaan ennen nähnyt koko homoa. Mick sulki toisen silmänsä ja puri väristen hammasta. Nyt se hullu nuoli hänen kaulaansa. Hän ei todellakaan pitänyt tästä, ajatteli alakerta mitä tahansa.

Kuullessaan homon tatuoinneista Mick toivoi todella ettei tulisi näkemään niitä. Homo ja homon tatuoinnit... Liikaa jännitystä yhdelle päivälle.
Homon sanojen jälkeen Mick oli tukehtua tupakkaansa. Hän ei ollut varautunut siihenkään, että hänen pitäisi kehitellä tekosyitä jo tässä vaiheessa. Homo vain innostuisi lisää kuullessaan, ettei hän pahemmin pitänyt muita oppilaita sylissään. Mick puri hammasta ja huokaisi. Miksi homon täytyi olla niin hintelä, etteivät he vain voineet tapella reilusti?

Mick olisi sanonut muutakin, jos homo ei olisi varannut hänen suutaan. Silmät laajenivat uudelleen sydämen pumpatessa verta. Aivot sisäistivät asian melko hitaasti.
Ensisuudelma. Pojan kanssa.

Oleskeluhuone ei ollut syypää. Vika oli siinä, että hän oli ylipäänsä noussut aamulla vuoteestaan.
Mick tärisi kuin kissanpentu poliisikoirien keskellä tajuttuaan, mitä homo teki. Homo nousi, homo tuli lähemmäs ja homo istui hänen viereensä. Ja homo kosketti hänen poskeaan huulillaan.
Ota ihan rauhallisesti, Mick. Pahemmastakin on selvitty ilman... huulillaan?!

Mitä sitä suotta huijaamaan itseään. Ei tilanne häntä jännittänyt. Suoraan sanottuna häntä pelotti ihan vitusti. Mick ei tiennyt minne laittaa kätensä, joten hän puristi toisella sohvan käsinojaa ja jätti toisen ilmaan ollakseen vahingossakaan koskematta sylissään istuvaan poikaan.

Nyt merkitystä oli vain sillä, oliko homossa sittenkin sen verran miestä, että...
Poika istui hänen syliinsä. Syliin. Poika. Mick värähti voimakkaasti kasvoillaan sama ilme kuin pian puukosta saavalla. Hän vain ei huutanut kuin mielessään.

Mick henkäisi ääneen ja tarttui paniikinomaisesti homon hiuksiin, riuhtaisten päätä ehkä hieman liian rajusti taaksepäin. Ei hän ollut ollut kusessa vielä hetki sitten. Nyt hän oli kusessa.

Kun seuraavan kerran joudut homon hyökkäyksen kohteeksi, muista hiukset. Se ei ole täysin kivuton tapa päästä irti tilanteesta, mutta kerran se vain kirpaisee.