IRC-Galleria

Eilinen oli mun tähän astisen elämäni rankin päivä. Se rankempi on viä kyllä tulossa 17.päivä. Mutta juu tosiaan lähdettiin eilen iskän ja maaritin + kahen laineen työntekijän kans Tampereelle hakemaan äidin ruumista. Mua varoteltiin jo etukäteen et se ois huonossa kunnossa ym. Omaisten odotushuoneessa odottaessani se iski muhun. Kohta mä joutusin näkemään rakkaan äitini viimisen kerran. Sanoinkin siskolle etten haluis mennä tonne, mutta kuitenkin todellisuudessa mä halusin nähä äidin viimisen kerran. Laineen työntekijä tuli ja kutsu meidät sisään. Luulin että se ois ollu jossain kauempana mutta arkkuun pakattu äitini olikin siinä heti ovesta sisään astuttuani. Oli järkytys nähdä oma äiti arkussa. Äiti näytti siltä kun se nukkuis. Nukkuu mutta on samalla niin tyhjä. Ei se ollu niin kauheen näkönen mitä mulle oli sanottu, mutta ottassa ja leuassa oli isot ruhjeet. Hetken kuluttua saimme laittaa äidin kasvojen päälle semmosen liinan. Ehkä mä olen kattonu liikaa jotain sarjoja tai elokuvia missä kuollut avaa silmänsä ja pomppaa istumaan. Pelkäsin meinaan, että äiti avaa silmänsä ja pomppaa istumaan. Liinan laiton jälkeen meiltä kysyttiin että voidaanko arkku sulkea, noh tietysti siinä sanoo juu voi. Siinä vaiheessa tuli kyyneleet. Oikeesti mä olisin halunnu sanoo että "ette varmana laita sitä arkkua kii kun äitihän vaan nukkuu, ei ei ei!" Arkku laitettiin autoon ja lähdimme ajamaan ysi tien kautta humppilaan ja sieltä jokioisille. Pysähdyimme urjalassa sytyttämässä kynttilän onnettomuuspaikalle. Tuntu ihan tyhmältä, koska äiti oli viereisessä autossa ja kuitenkin laitoimme siihen kynttilän. Tai se että kun ajoimme ruumisauton perässä et "tuolla autossa äiti nukkuu arkussa".
Eilen illalla ja tänäänkin on ollu tunne että miks äiti nukkuu arkussa, että se haluu pois sieltä... ku se vaan tosiaan näytti nukkuvan. Mä haluun hakee sen pois sieltä. :'( Tätä on vaan niin helvetin vaikee käsittää.