IRC-Galleria

<3

Jos välität minusta, laita minulle "<3"
Tarkoituksena on vain saada tietää, kuinka moni välittää.
Kopioi tämä päiväkirjaasi, niin näet ketkä kaikki välittävät sinusta.

Huomenna Heltsingin yöhön juhlimana nipanipsukan synttäreitä porukalla :) <3

Kyl siin pipes on aina sitä jotain :) <3

Huomenna aamuna strattaa auto kohti PIPEÄ...! mul on litra viinaa ja paaaljo siideriä jo matkalle:DD TÄÄLTÄ TULLAAN VUOKATTI

Meille tulis sunnuntaina niinku 6 vuotta täytee :) <3

me lähetää nyt pariks päivää rentoutuu padasjoelle<3 omg joudun olee ilman nettiä :( no mut moikka! :D

Elikkäs. Mä oon alkanu epäillä tosissaa että mulla viiraa päässä :D On täs kaikkee kummaa tapahtunuja päässä humissu mut EILEN! Menin kotii siinä jossai puol 12 pintaa illalla.. Lähdin siinä sitte hetken kotoa oltuani koiran kanssa ulos ja jossai siinä pellon toisella puolella aloin ihmettelee että jotenki tuntuu oudon viileeltä toises jalas. Olinpa sitte laittanu ERIPARI KENGÄT JALKAA. mulla oli toisessa jalassa VALKONEN sandaali ja toisessa MUSTA tavis, siis ihan umpinainen kenkä :D ei helvetti että nolotti :DD siinä sitte kävelin ja nauroin yksikseni ja aattelin et ihan varppina on kyllä kohta valkotakkiset mua hakemas.. Onneks kello oli jo senverran ettei ihmisii tullu kovin kauheena vastaa :D Oli kiva hiippailla takas himaa, ettei naapurit satu näkee.. huh HUh oikeesti ei mul taida ihan kaikkki kotona olla?! :DD

Käydessäni ensimmäistä vuotta lukiota näin kerran erään
Luokallani olevan pojan kävelevän kotiinsa koulun jälkeen. Hän oli
Kalle.

Näytti siltä, että hän kantoi kaikkia oppikirjoja mukanaan.

Ajattelin itsekseni:
"Miksi kukaan kantaa kaikki kirjat kotiinsa perjantaipäivänä?
Taitaa olla varsinainen nynny."
Minulla itselläni oli paljon suunnitelmia viikonlopun
varalle, pippaloita ja jalkapalloa kavereitten kanssa seuraavana
päivänä.

Niinpä kohautin olkapäitäni ja jatkoin matkaani. Hetken
Päästä näin, kuinka poikalauma juoksi Kallea kohti. He törmäsivät
häneen tahallaan, sysäsivät kaikki hänen kirjansa maahan ja kampittivat
hänet niin, että hän kaatui kuraan. Hänen silmälasinsa lensivät noin kolmen
metrin päähän ruohikkoon.
Hän nosti päänsä, ja hänen silmänsä olivat hirvittävän
surulliset.

Sydämeeni koski. Juoksin Kallen luokse. Hän ryömi ympäriinsä
Etsien lasejaan, kyynel silmissään. Ojentaessani hänelle hänen
Lasejaan sanoin: "Nuo ovat pölkkypäitä. Niille pitäisi antaa
elinkautinen."

Hän katsoi minuun ja sanoi "kiitos", hymyillen leveästi.
Siitä hymystä paistoi todellinen kiitollisuus.

Autoin Kallea keräämään kirjat maasta ja kysyin, missä hän
asui.
Kävi ilmi, että hän asui lähellä minua, joten kysyin
häneltä, miksen ollut nähnyt häntä niillä kulmilla
aiemmin. Hän sanoi käyneensä yksityiskoulua ennen kuin tuli meidän
luokallemme.
Ennen en ollut ollut missään tekemisissä yksityiskoulun
oppilaan kanssa. Juttelimme koko kotimatkan ajan ja kannoin osan
Kallen kirjoista.
Hän osoittautui mukavaksi pojaksi.

Kysyin, halusiko hän pelata jalkapalloa kavereitteni kanssa.
Hän vastasi myöntävästi. Pyörimme samoissa porukoissa koko
viikonlopun ajan, ja mitä paremmin opin Kallea tuntemaan, sitä
enemmän pidin hänestä. Kaverinikin olivat samaa mieltä.

Tuli maanantaiaamu, ja näin Kallen taas valtavan
Kirjapinonsa kanssa.
Pysäytin hänet ja sanoin hänelle, että jos hän kantaa noin
paljon Kirjoja mukanaan joka päivä, hän kehittää itselleen mahtavat
muskelit.
Hän vain nauroi ja antoi minulle osan kirjoista.

Seuraavien vuosien aikana Kallesta ja minusta tuli parhaat kaverit.
Lukion lopulla aloimme suunnitella >jatko-opintoja. Kalle
päätti mennä lukemaan lääketiedettä ja minä valitsin liiketalouden
opinnot jalkapallostipendin turvin. Opiskelisimme eri paikkakunnilla, mutta
olin varma, ettei välimatka vaikuttaisi ystävyyteemme mitenkään.

Kalle oli luokkamme priimus.
Kiusasin häntä siitä jatkuvasti ja nimittelin häntä nynnyksi.
Kallen piti pitää puhe koulun päättäjäisissä. Olin todella
iloinen, ettei Minun tarvinnut nousta korokkeelle puhumaan.

Päättäjäispäivänä näin Kallen, joka näytti komealta. Hän
oli todellakin päässyt sinuiksi itsensä kanssa kouluvuosinaan.
Hän oli hyvännäköinen silmälaseissaan, ja hänellä oli
paljon enemmän tyttökavereita kuin minulla. Kaikki tytöt olivat
pihkassa häneen. Olin joskus kateellinen.

Tuli se suuri päivä. Saatoin nähdä, että Kalle oli
hermostunut, joten läimäytin häntä selkään ja sanoin: "Kuule, hyvin
se menee!"
Hän katsoi minuun kasvoillaan se hänelle ominainen,todellista
kiitollisuutta osoittava ilme ja sanoi: "Kiitos."

Hän ryki hieman ja aloitti puheensa. "Koulun päättäjäisissä
on aika kiittää kaikkia niitä, jotka ovat auttaneet oppilaita
selviämään Vaikeistakin vuosista. Vanhempia, opettajia, sisaruksia,
valmentajiakin kenties... mutta ennen kaikkea ystäviä. Seison tässä
sanomassa teille, että paras lahja, minkä voi toiselle antaa, on olla
hänen
ystävänsä.
Aion nyt kertoa teille erään tarinan."

Katsoin epäuskoisena ystävääni, kun hän alkoi kertoa siitä
päivästä, jolloin ensi kertaa tapasimme. Hän oli aikonut tappaa
itsenä sinä viikonloppuna. Hän kertoi, kuinka oli siivonnut pulpettinsa ja
ottanut kaikki tavarat mukaansa, ettei hänen äitinsä olisi tarvinnut
mennä keräämään niitä koulusta jälkeen päin.

Hän katsoi minuun kiinteästi ja hymyili. "Olen kiitollinen
siitä, että minut pelastettiin. Ystäväni >pelasti minut tekemästä
jotain kamalaa."
Kuulin yleisön haukkovan henkeään, kun tämä komea, suosittu
poika kertoi meille kaiken hetkestä, jolloin hän oli ollut elämässään
heikoimmillaan.

Näin hänen isänsä ja äitinsä katsovan minua kasvoillaan Kallen
kiitollinen hymy. En ollut ennen tajunnut tämän kiitollisuuden
syvyyttä.


Älä koskaan aliarvioi tekojesi voimaa. Yhdellä pienellä
Eleellä voit muuttaa toisen elämän, parempaan tai huonompaan
suuntaan.


Sinulla on nyt kaksi vaihtoehtoa:
1) Voit välittää tämän viestin ystävillesi.
2) Voit toimia ikään kuin se ei olisi
vaikuttanut sinuun mitenkään.

Kuten huomaat, minä valitsin vaihtoehdon numero 1.

"Ystävät ovat enkeleitä, jotka nostavat meidät takaisin jaloillemme
silloin, kun siipemme eivät enää pysty muistamaan, miten lennetään."