IRC-Galleria

Tässä maailmassa elää unelma. Unelma toisesta ihmisestä. Ihmisestä jonka kanssa juoda appelsiinimehua. Appelsiinimehua ja suklaakeksejä.

Suklaakeksejä valokuvissa. Valokuvissa, joita olisimme ottaneet yhdessä. Yhdessä käveltyämme ensin pitkälle merenrantaan. Merenrantaan, joka olisi täynnä kylmiä kiviä. Kiviä ympäröitynä syksyisillä lehdillä. Lehdillä, jotka isot vaahterat ja tammet olisivat pudottaneet rannalle.

Rannalle, jossa me seisoisimme. Seisoisimme päällämme villapaidat. Villapaidat pitäisivät meidät lämpiminä. Silloinkin kun olisimme erossa.

Erossa vain siihen saakka kunnes taas tapaisimme. Tapaisimme kera appelsiinimehun ja kameran. Kameran ja rakkauden.

ULKONA ON HURJAN PIMEÄÄ.

Pidän ihan kamalasti elämästäni nykyään.

Ensinnäkin, rakastan huonekasvipalmuani, joka levittää lehtensä ylleni tehdessäni läksyjäni.

Rakastan sitä, kuinka nykyään minulla on mahdollisuus tehdä kaikkea mistä ennen pystyin vain haaveilemaan.

Rakastan sitä tosiasiaa, että nykyään minulla on aikaa dataamiselta käydä kävelemässä (ja ihailemassa katulamppuja), lukea kirjoja, opiskella, valokuvata ja soittaa pianolla Pihasta ilman sadettajaa.

Rakastan uusia housujani. Rakastan tulevaa muuttoa. Rakastan, yhyy, kaikkea. Paitsi tietenkin sitä, että tee on niin pahaa, etten koskaan opi juomaan sitä. Mutta suurin piirtein melkein rakastan kaikkea.

On erittäin rakastettavaa huomata olevansa itsekin rakastettu.

Yksi mielekkäimmistä asioista, joita saan ihmisenä kokea näinä pimeinä vuodenaikoina, ovat katulamput. Miten täydellinen hetki se onkaan, kun hapuilee pimeässä tuulitakki päällä niiden alkaessa hiljaisen syttymisensä.

Hetkeä ennen lamppuja, harmaat pilvet pimentävät taivaan, ja tuuli uljeltaa puissa. Punainen auto ajaa hiljalleen ohi, sen ajovalot enteilevät jo tulevasta. On kummallista, kuinka lämpimät valot saavat minut hymyilemään. On pimeää, ja haluaisin tietää mitä mieltä ohiajava ihminen on ilmastonmuutoksesta.

On pimeää, kunnes lamput alkavat vähitellen viimeinkin syttyä. Ainakin täällä meillä päin, ne syttyvät vähän kerrallaan. Ensin aivan vähän. Sitten jo hieman enemmän.

Taas, ja taas.

Mutta silloin kun ne viimein hohtavat kirkkaimillaan, minä olen jo oman pöytäni ääressä lukemassa ranskaa. Moi, je m'appelle Jemina..

Vedin jalkaani pitkät, punaiset saappaani ja lähdin ulos sateeseen. Tunsin olevani hyvin onnellinen.

Kuuntelin, miten sade tippui tiehen ja peltoihin sen ympärillä. Näin miten se tippui lammikoihin. Tunsin kuinka vesi puhdisti kuraiset saappaani.

Kävelin varmasti yli tunnin. Vastaani oli tullut kissa ja kastemato. Kun kastemato ei sanonut minulle päivää, tiesin ystävyytemme olevan lopullisesti ohi.

Onneksi kissa sentään halusi viereeni ja antoi koskettaa. En tiedä, rakastiko se sadetta. Toisaalta, ei kai se muuten siellä kulkisi. Kai se piti märästä turkistaan.

Oikaisin kotiin pururadan poikki. En nähnyt sieniä. Tunsin olevani hyvin onnellinen.

On olemassa täydellisiä ihmisiä. Ihmisiä, jotka ainakin hiuskarvan verran rakastavat itseään ja toisiaan.

http://www.ibiblio.org/lunarbin/worldpop kertoo, että heitä on tätä kirjoittaessa 6 843 129 522. Nyt heitä on 6 843 129 534.

Olipa kiva retki tänään. Kukkuu syötiin ja juotiin
ja kuvattiin ja pelattiin ja naurettiin ja kaikkea.

Ja Chisu on kyllä totisesti livenä paljon kivempi kuin levyllä. :]]. Mä melkein ihastuin kokonaan. Aurinko paistoi, ihmiset tanssi ja bestahit oli niin kivoja.

Tänään oli viimeinen yhteinen lomapäivä. Huomenna viimeinen oma ennen kuin lukio kutsuu.

Hippei kun tykkään syksystä.

:]]]]] -->

Ja kukkuu Meerit sun muut kukkuluurut, nähdäänhän me pian? :]]].

"On ilta, ja minä istun pöytäni ääressä. Pöytälamppuni luo juuri samanlaista, lämmintä valoa kuin kynttilä Meerin antamassa kynttiläkipossa.

Kuulen auki olevasta ikkunasta, kuinka sadevesi valuu rännejä pitkin alas maahan. Kuulen kuinka vesi laulaa ulkona.

Kuulen puhelimeni piippaavaan. Ida opettaa minua juomaan teetä.

Nyt sade voimistui.

Edessäni on kirja. Erotan siitä yhden lauseen katsahtaessani siihen.

Mitä filosofia on?"

Jos kuulet lauseen "puhuin juuri puhelimessa Jeminan kanssa", olet mitä todennäköisemmin kuullut juuri valheen.

Sillä minä en osaa puhua puhelimessa. Minusta on täysin järjenvastaista, että muovinen esine puhuisi minulle ystäväni äänellä, ja minä vielä vastaisin takaisin. Eivät esineet puhu. Eivätkä ihmiset puhu esineille. Kasveille tosin joskus, mutta vain että ne kasvaisivat paremmin.

Jos kuulet lauseen "sehän on niin arkakin", olet mitä todennäköisemmin kuullut juuri lauseen, joka pitää paikkansa.

Sillä minä olen arka. Se, että olen aina ollut kiinnostunut tekniikasta ja elektroniikasta, kumoaa täysin väitteen, ettenkö muka jaksaisi ymmärtää miksi esine puhuu minulle. Ja kyllä esineet puhuvat. Ja ihmiset puhuvat esineille. Huonepalmut ovat esimerkiksi loistavia esimerkkejä esineistä, jotka ymmärtävät olla hiljaa kun niille purkaa oloaan.

Syksy on sitä, että kun ihminen palaa ulkoa pimeästä
kävelemästä, hän tietää, että kohta hän saa sytyttää kynttilöitä ja katsella ikkunasta. Olla onnellinen siitä, että on nyt sisällä lämpimässä. Vaikka ulkonakin on niin kaunista. Kylmää ja kaunista.

Kurkkuun koskee.

BestaHit lähti johonkin Naantalin puskaan ajelemaan ja jäin tänne vapaasta tahdostani.

Viiliin kaatui liikaa sokeria.

Iso kuorma-auto toi uudet iPodin kuullokkeet takuuna kun vanhat meni rikki.

En löydä mistään kivaa musiikkia enää niin paljoa kuin ennen.



Onneksi tulee syksy, koulu ja karviaisen marjat. :].

Kun on myöhä, on kiva mennä syömään oksallinen niitä marjoja.