Otan sun ranteista kii ja sidon käsinojiin.
Tää on ainoa, mun keino paeta.
Tätä tahtois en, tää on mun keino viimeinen.
Mä katkon sun peukalon ettet sä liftata voi mun perään,
sit etusormen vuoro on ettet sä töki mua sillä enää.
Hei kohtalo, oon iso tyttö jo, ja mä päätän sen kenen oon tai en.
Muistan kun moikkasit mua, vaikken ees tuntenu sua ja mut sun
vangiks veit ja tahtos selväks teit.
Mut kuule kohtalo, mul oma tahto on ja nyt se varmistaa ettet sä
enää kii siit saa.
Ja murran sun keskarin ettet sä häpäise mua enää ja nimetöntä
säälisin, mut ei sil mitää fiksua teekkään.