IRC-Galleria

miljaaq

miljaaq

nakkaaa herttaaa (--:

[Ei aihetta]Perjantai 29.07.2011 16:36

Isä ja äiti erosivat ja minä jäin äidin luokse asumaan. Äiti sairastui ja hän on juuri palaannut sairaalasta. Sinä päivänä satoi ja paljon. Minun piti lääkitä äitini kolmen tunnin välein. Olin unohtanut lääkityksen noin viideksi tunniksi. Sitten en löytänyt äitiäni mistään. Alkoi ukkostaa ja sataa rakeita. Ulos en voinut mennä sillä rakeet olivat niin isoja että olisivat surmanneet minut. Pysyin sisällä ja huomasin vanhanaikaisen kameran pöydällä. Katsoin kameran linssin läpi. Siellä ei näkynyt mitään muuta kuin hehkuva pentagrammi. Pelko valtasi minut ja juoksin ulos. Rakeet löivät minut tajuttomaksi ja seuraavana päivänä heräsin jostain. Se oli kuin teurastamo. Verta kaikkialla. Ovesta tulee eräs tuttu naama. Se oli äitini, mutta iho oli kalpea ja vihertävä. Hiukset sekaisin ja kaikennäköisiä torakoita kiipeili hänessä. Vaattet olivat revityt ja yksiväriset. Hänellä oli appelsiinin kokoisia paiseita joka puolella ja iho oli ryppyinen. Yritin lähteä pois, mutta huomasin olevani kahleissa. Äitilläni oli teurastus tavaroita. Hän vain leikkasi paloja minusta kuin sitkeästä lihasta ja minä yritin kiljua muttei ääneni kuulunut. Äitini söi palasiani. Lopuksi hän katkaisi pääni ja heräsin hautausmaalta, kuin olisin nähnyt unta. Makasin hautaarkussa ja nousin pois. Olo tuntui kevyeltä. Ihan kuin voisin lentää. Huomasin että kehoni jäi arkkuun. Tajusin että olin sieluna vain. Myöhemmin kuolemansyytäni tutkittiin ja syynä oli aivohalvaus. Se johtui painajaisesta.
Sain tietää, että äitini ei ollut sairas, vaan hänellä oli kirous! Miten sain tietää tämän? Hän ei ikinä itkenyt kuolemani jälkeen ja sieluna voin mennä kaikkien uniin. Äitini unessa häntä hallitsi joku outo voima. Jokin puhui hänelle. Tajusin koko kuolemani syyn. Äitini voi murhata mielen kautta. Siihen tehtävään hänet on kirottu. Ja minut on kirottu jäämän maan päälle. Täältä en voi lähteä mihinkään. Leijailisin vain ilmassa enkä voisi puhua kellekkään, sillä se aiheuttaisi katastrofin. Kehoni rapistui haudassaan ja sieluna minä vain leijailen. Paluu kehoon on mahdotonta. Vaikka yritän tappaa itseni se ei auta sillä olen haamu. En olisi saanut kertoa tätä tarinaa, ja äitini varmasti kuulee sinun tietävän. Jollet kopioi tätä, äitini varmasti tappaa sinutkin, ensin raatelemalla ja silpomalla. Lopuksi syömällä. Tämä tapahtuu sinulle ensi yönä noin kello 02.36

kannattaa xdMaanantai 25.07.2011 23:38

iita tappaa ittesä
tapa vaa
no ei et sää saa tehä sitä
tapa vaa
joo onko ees tylsää ? xdddddx

[Ei aihetta]Lauantai 16.07.2011 01:28

viikostasi tulee helvettiä jos et tee tätä
« oletko sanonut kenellekään rakastavasi häntä tänään ? - jep
« mitä teet huomenna ? - kauhavalle (:
« mitä teit viime yönä ? - NUKKUIN <nam>
« mitä haluaisit sanoa juuri nyt ja kenelle ? - yhelle tyypille yhe jtun <3
« oletko herkkä ? - riippuu
« ihastutko helposti ? - jotenki
« oletko pitkävihainen ? - riippuu
« montako tyynyä sängystäsi löytyy ? - 4
« minkä elokuvan katsoit viimeksi ? - mean girls 2 XD
« mikä on todennäköisin syy, jos et saa yöllä nukuttua ? - painajaiset XD
« tykkäätkö olla ihmisten kanssa ? - jep (:
« paljonko sinulla on rahaa tällä hetkellä ? - 85 senttiii ,, WOOHOO OXD
« millä sivuilla surffaat eniten ? - fb, galleria, youtube
« oletko onnellinen ? - j u(:
« surullinen ? - e
« masentunut ? - e
« tylsistynyt ? - e
« missä kännykkäsi on ? - tosa käessä xd

-Perjantai 15.07.2011 13:16

VASTAA NÄIHIN SEURAAVIIN KYSYMYKSIIN



10 Tästä hetkestä
1. Missä olet - ktona
2. Mitä teet - tätä
3. Mitä haluisit juuri nyt - emmää tiiä :D
4. Mikä biisi soi - lyaz - so big
5. Millainen fiilis sinulla on - iha jees
6. Paljonko kello on - 10:14
7. Mitä aiot tehdä 10 minuutin päästä - emää tiiä
8. Miksi teet tätä testii - siks
9. Mikä kävi mielessäsi juuri nyt - neea (: 1
10. Mitä ajattelet - NEEEEAA &lt;sydän&gt; 1

5 Parisuhteeseen liittyen:
1. Oletko ihastunut - aa
2. Onko joku ihastunut sinuun - ei
3. Seurusteletko - e
4. Miksi - siks
5. Kerro tarkemmin siviilisäädystäsi - sinkkku

5 Random:
1. Kenen kanssa puhuit viimeksi puhelimessa - entiiä
2. Kuka puhui sinulle viimeksi kasvotusten - mummi XD
3. Mitä koulua käyt - kempelee
4. Paljonko sinulla on rahaa - 40 &lt;nam&gt;
5. Mikä on käynyt mielessäsi tänään monta kertaa - emmää tiiää ruoka ?XD

[Ei aihetta]Torstai 14.07.2011 15:07

Henkilö, joka on sinulle tärkeä
Onko hän sinua vanhempi vai nuorempi? - nuorempi
Onko teillä parhaat jutut? - ON !
Liikutteko samoissa piireissä? - joo melko
Asuuko hän kaukana sinusta? - aika
Tekisitkö hänen puolestaan mitä vain? - jooo
Missä kuussa hän on syntynyt? - öö oliko se joulu ,, emmää muista XD
Onko hänellä hyvä huumorintaju? - paras :-D
Onko hän tyttö vai poika? - tyttö

Henkilö, johon voit luottaa 100%
Milloin näit hänet viimeksi? - EILE <3
Puhutteko usein henkeviä keskenänne? - ju kai XD
Seurusteleeko hän? - ei
Halaisitko häntä? - joooooo
Mitä tekisit jos hän ilmestyisi nyt ovesi taakse? - hallaisin sitä <3
Luotatko häneen todella 100 prosenttisesti? - joo <333
Luottaako hän sinuun? - eiköhän
Onko hän tyttö vai poika? - tyttö


Henkilö, johon olit viimeksi ihastunut
Millaiset välit teillä on? - iha prus ?
Oletko koskaan halannut häntä? - e
Onko hän tehnyt jotain anteeksi antamatonta sinulle? - ei ?
Oletko ihastunut häneen yhä? - ju
Onko hän ihana? - ju
Onko hänellä ikuisesti paikka sydämessäsi? - o
Onko hän käynyt kotonasi? - ei
Onko teillä takana paljon hyviä muistoja? - ei sillee (:
Onko hän tyttö vai poika? - poika.


Henkilö, jonka olet tuntenut koko ikäsi
Onko hän kaunis/komea? - kaunis
Mikä tekee hänestä erityisen? - ihana ihminen 1
Onko hän edes sinulle tärkeä? - on todellaki
Oletko nähnyt häntä humalassa? - e
Voitko kertoa hänelle salaisuuksia - jo
Missä hän asuu? - myllyojallla )=
Liikutteko samoissa piireissä? - ei m
Onko hän tyttö vai poika? - tyttö

[Ei aihetta]Perjantai 08.07.2011 00:11

Tyttö ja poika ovat seurustelleet 7 vuotta, ja tyttö soittaa poikaystävälleen:
- Tyttö:
Mä rakastan sua.
- Poika:
Joo, tiedän että rakastat, kaikki rakastavat minua.
- Tyttö:
Todellako?
- Poika:
Kyllä... Kaikki ystäväni, jotka ovat tyttöjä, kertovat sen minulle päivittäin.
- Tyttö:
Täh? Enkö mä sitten oo sun ystävä?
- Poika:
Et.. Olet tyttöystäväni. Miksi?
- Tyttö:
Kun minä sanon että rakastan sinua, silloi myös tarkoitan sitä.
- Poika:
Tiedän että tarkoitat sitä... Sinun ei vain tarvitse kertoa sitä minulle päivittäin kovin usein. Tiedän että olet rakastanut minua siitä päivästä lähtien kun aloimme seurustelemaan. Ja minä rakastan sinua päivä päivältä yhä enemmän ja enemmän..
- Tyttö:
......
- Poika:
Joten haluatko lähteä huomenna jonnekkin juhlistamaan 7-v päiväämme?
- Tyttö:
Kyllä. Mutta minne?
- Poika:
En tiedä.. Ehkä elokuviin tai jotain?
- Tyttö:
Okei..
- Poika:
Haen sinut huomenna, sinun ei tarvitse kuin olla valmiina.
- Tyttö:
Okei, mihin aikaan tulet?
- Poika:
Olen kahdelta kotona töistä, syön ja tulen sitten. varmaan 15-20min.
- Tyttö:
Luulin ettei sinulla ole töitä huomenna?!
- Poika:
Yksi työkavereistani on sairaana, tuuraan häntä.
- Tyttö:
Okei, joten näemme 14.20?
- Poika:
Kyllä! Ja kulta?
- Tyttö:
Niin?
-Poika:
Minä rakastan sinua.
- Tyttö:
Minäkin rakastan sinua.
- Poika:
Juu, mutta työnantajani katselee minua työhuoneestaan vihaisesti, minun pitää mennä.
- Tyttö:
Okei, heippa.
- Poika:
Heippa.
****************************
Seuraavana päivänä..
Poika ajaa tyttöystävänsä luo, ja lähtee hakemaan tyttöä ovelta.
- Tyttö:
Hei! (suutelee poikaa)
- Poika:
Oletko valmis?
- Tyttö:
Hmm.. Odotas.. Haen laukkuni, lähdetään sitten?
- Poika:
Okei.
Tyttö luuli heidän menevän elokuviin ja illalliselle, mutta kun he pääsivät autoon..
- Poika:
Odota! Sidon silmäsi.
- Tyttö:
Miksi??!
- Poika:
Se on yllätys.
- Tyttö:
Millainen yllätys??
- Poika:
Iso sellainen.
- Tyttö:
Okei, mutta vain jos lupaat pitää minua kädestä koko matkan kun ajamme.
- Poika:
Minä lupaan.
- Tyttö:
Okei, sido nyt ne silmät..
Ja he ajoivat, ajoivat, ja ajoivat...... Ja pysähtyivät.
- Poika:
Okei! Olemme täällä!
- Tyttö:
Missä!
- Poika:
Odota, anna minun kantaa sinut sinne paikkaan!
- Tyttö:
Mihin paikkaan?
- Poika:
Erääseen.. (suutelee tyttöä)
- Tyttö:
Kulta!...
Poika kantaa häntä..
- Poika:
Okei, anna minun ottaa siteet silmiltäsi.
- Tyttö:
Missä me olemme?
Poika avaa siteet tytön silmiltä ja tyttö näkee paikan johon poika on hänet vienyt.... Tämä on paikka jossa poika ensimmäisen kerran tunnusti tytölle tunteensa.
- Tyttö:
Voi luoja! (itkee..)
- Poika:
Miksi itket?
- Tyttö:
Tämä on paikka jossan ensimmäisen kerran sanoit minulle että.. että...
- Poika:
Mitä aiot tehdä loppuelämälläsi? (poika tulee tytön selän takaa, halaa häntä takaa päin, polvistuu hänen eteensä ja kysyy "Kulta, mennäänkö naimisiin?")
- Tyttö:
(Kyyneleitä tulee yhä enemmän ja enemmän)
- Poika:
En ollu töissä silloin kun soitit minulle.. Olin järjestämässä tätä yllätystä.
- Tyttö:
Nouse ylös!!!!
- Poika:
Todellako?
- Tyttö:
(suutelee häntä)
- Poika:
Oliko tuo kyllä vai ei?
- Tyttö:
Kyllä.
Jos kopioit tämän omaan blogiisi, sinun rakkauselämäsi tulee aina kukoistamaan!
MUTTA!
jos et kopioi tätä, rakkauselämästäsi ei tule mitään, tulet aina jätetyksi, ja tulet kärsimään koko loppuelämäsi ajan
yksinäisyydestä!
Sinulla on 3min aikaa kopioida tämä

M0ITorstai 07.07.2011 01:00

TULI IITALTA ,, JOO OLI VÄHÄ KIVAAA ,, ALETTII YHES VAIHEES NELLII , SARAA , NELLAA <3 & SITTE ME ALTEETII KALLEE JA ANTTII + KALLE ON NII IHQ XD ,, MOI KAIKKI SEVERI ON MÖKSIS XD

lallaaa :)Tiistai 05.07.2011 00:34

jjo oliko vähä kivaaa kapetsusa med @iitApöö` && me käytii kolme kertaa heses &lt;nam&gt; joo nyt tuo typerälapsi meillä yötä 1

typerälapsi (:Maanantai 04.07.2011 01:29

« tässä on iita.
- korjaan idiootti iita (:
menemme huomenna kaupunkiin , saan hävetä simät päästä (:
OLE HYVÄ IITA ♥

[Ei aihetta]Torstai 30.06.2011 03:02

- Kopioi tämä päiväkirjaasi 60 sekunnissa niin
saat illalla jonkun ihanan viestin, joka
muuttaa elämäsi ja olet onnellinen (: