kuinka kohdelleet on vuodet kulkijaa.
No mitä tässä, kaikki toimii, ei syytä valittaa,
kyllä teiltä näiltä poimii sielu kodikseen aina muiston muutaman.
Sua mä usein mietin, sua tietenkin,
ei oo oikein ollu syytä unohtaa.
Mehän oltiin rakastavaiset, mitä sitä katumaan,
vähän liian erilaiset vain, ja kumpikin kai liian omillaan.
Ja mä puhuin sulle aina siitä kuinka hellä oot,
kun sä kielsit vääryykset maailman.
Ja kun mä nään sut nyt,
taas samaan vanhaan ansaan ajaudun,
ja taas silmiisi sun mä hukun.
Sä koitit tehdä musta aikuista,
järjen ääni, oljenkorsi viimeinen.
Mut mä torjuin aikuisuuden,
ihan niinkuin vieläkin, mut mä tajuun ajatukses,
tapas sun olla rehellinen.
Ja mä puhuin sulle aina siitä kuinka komee oot,
kun sä kielsit vääryykset maailman.
Ja kun mä nään sut nyt,
taas samaan vanhaan ansaan ajaudun,
ja taas silmiisi sun mä hukun.
Ja mä puhuin sulle aina siitä kuinka ihana oot,
kun sä kielsit vääryykset maailman.
Ja kun mä nään sut nyt,
taas samaan vanhaan ansaan ajaudun,
ja taas silmiisi sun mä hukun.
Taas silmiisi sun mä hukun.
