Olipa kerran poika, joka oli luonteeltaan hyvin kärsimätön ja riitaisa. Eräänä päivänä hänen isänsä antoi hänelle pussillisen nauloja ja käski hänen naulata niistä yhden puutarhan aitaan joka kerta riideltyään jonkun kanssa. Ensimmäisenä päivänä poika naulasi aitaan 37 naulaa. Seuraavien viikkojen aikana poika oppi kontrolloimaan itseään ja aitaan naulattujen naulojen määrä väheni päivä päivältä. Poika huomasi, että oli paljon helpompi kontrolloida käytöstään kuin hakata nauloja aitaan. Viimein tuli päivä, jolloin poika ei naulannut aitaan yhtään naulaa. Niinpä hän meni isänsä luo kertomaan tälle ilouutisen. Isä kehotti poikaansa kiskomaan aidasta yhden naulan jokaista sellaista päivää kohti, jolloin hän ei ollut riidellyt kenenkään kanssa. Päivät kuluivat ja viimein poika saattoi mennä kertomaan isälleen, ettei aidassa ollut enää yhtään naulaa. Isä seurasi poikaansa aidan luo ja sanoi tälle: "Poikani, olet käyttäytynyt oikein hyvin mutta katso nyt tuota aitaa ja siinä olevia koloja. Aita ei ole enää samanlainen kuin ennen. Kun riitelet jonkun kanssa ja sanot hänelle pahasti, jätät tällaisen haavan. Voit iskeä puukon toiseen ihmiseen ja vetää sen sitten pois, mutta jäljelle jää aina haava. Vaikka pyytäisit anteeksi kuinka monta kertaa, haava on ja pysyy. " Sanallinen loukkaus tekee pahaa samalla lailla kuin fyysinenkin. Ystävät ovat harvinaisia jalokiviä. He saavat sinut nauramaan ja rohkaisevat sinua. He ovat valmiita kuuntelemaan, kun tarvitset heitä, he tukevat sinua ja avaavat sinulle sydämensä.