IRC-Galleria

miskil

miskil

on kolminkertainen Suomen Mestari (2011, 2012 ja 2013)

"Napapiiri joulun alla 2007"Torstai 20.12.2007 23:54

"Riemuisaa juhlan odotusta!

Mennyt vuosi Napapiirillä on ollut vaihteleva sekä säiden että tapahtumien valossa.

Alkutalvena saimme odotella paksua lumipeitettä ja talvisten ulkopuuhien lisäksi piti pikkutontuille
keksiä hauskaa tekemistä myös sisätiloissa. Tyttötonttu Puolukasta on kasvamassa Muorille suuri apu, nokkelana puuhatonttuna hän perusti ryhmän, jonka motto on: Ole luovasti tonttu!

Tonttuilulle on varattu kokonainen mökki, jossa syntyy kaikkina vuodenaikoina iloista teatteria,
värikästä maalaustaidetta ja lumiveistosten suunnittelua. Oli mennä pukillakin sormi suuhun,
kun pieni taiteilijan alku tuli ylpeänä esittelemään ruska-aiheista maalaustaan –
väriä oli lipsahtanut sinne tänne vaikka paperi ei ihan mitättömän kokoinen ollutkaan…
Ja katsoppa kuoresta, mitä luova tonttuilu on tehnyt perinteiselle lumiukolle!

Kun lunta oli vähän ja etelämpänä ei ollenkaan, puhuttiin paljon ilmastonmuutoksesta.
Muori ja minä päätimme perua suunnittelemamme moottoripyöräretken Suomenlahden saaristoon
ja luottaa tulevaisuudessakin entistä enemmän ainoastaan porovoimiin.

Kesän alussa Muoria ja minua odotti iloinen yllätys: Uuras-tontun valvonnassa koko tontturonkka oli
saanut valmiiksi meiltä salassa rakennetun hienon, suuren saunan! Siitä on kalenterissa kuva kesäkuun kohdalla! Pikkulapsen innolla odotan joulusaunaa, johon pääsemme jouluyön retken jälkeen.
Kyllä joulupuuro ja Muorin ateria sen jälkeen maistuu!

Joulupukki

P.S. Tutustupa Puolukka-tonttuun lähemmin verkkosivuillamme. Kirjoita siellä myös
terveisesi minulle! Osoite on tässä: http://www.posti.fi/postimerkkikeskus/jpp/index.html.
Käy myös lataamassa maksuton upcode-ohjelma osoitteessa www.upcode.fi
ja kurkkaa mitä löydät oheisen upcode-koodin takaa."

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.