Vieläköhän sataa pskaa niskaan vai jokohan riittäis? Eikö riitä, että koko elämä taas muuttuu? Koti, ihmissuhteet, perhe. Mikään ei oo enää pysyvää, mutta ei se mitään, oon ihan turta menetyksiin. En jaksa edes surra mitään, ihan sama mitä elämä tuo mukanaan. Totta kai ikävä on kova, mutta ei se tuo ketään menetettyä takaisin. Toivottavasti Väinö sentään pysyy elämässä, saa jonkun josta pitää kiinni. Ja toivottavasti saan jatkaa ratsastusta, mitään muuta en toivo.