IRC-Galleria

Kerran siivit kasvatin,
lensin taivaan aaltoihin.
Sieltä seurasin katsellani kulkijaa,
oman tiensä menijää.
Askeleet tarkasti laskin,
ja niistä jokaisesta ohjeistin.
Ei tullut turhia askeleita,
eikä turhia harhareittejä.

Veritaialla mut maahan sidottiin,
mullaksi ruusun juuriin taiottiin.
Sanoja, riimejä ilmaan virtasi,
kyynelkanavien virratessa tovin.

Taika levottomaksi minut muutti,
pelotella aloin kun ruusu kuivaksi kuihtu.
En sielulles rauhaa antanut,
kun rakkaaltas kaappasin vallan.

Keho hänen nyt minulle kuuluu,
ja vieressä hämilläs mietit.
Miksi näin minulle kävi,
kun koetin vain hänet parantaa?

Huusin ilmaan kirosanoja,
pettyneitä lupauksia ja
tuhottuja toiveita.
Miksi onkaan niin hankalaa,
täällä maanpäällä tallustaa?

Kuinka pitkälle tämä meidän tarina,
onkaan kirjoitettu?
Kuinka kauan odotat,
jos sanon niin?
Mitä siihen sanoisit,
jos emme enää näkisi?

Jos en unta saa,
minä yksin vaan.
Ei hevostakaan,
esteen yli saa pakottamalla.
Pimeässä istun ja taiteilen,
lattian laattoja laskelen.
Jos ne lampaat tämän kerran,
olisivat ajoissa.
Ja unten maille saisin painua.

On mun tässä hyvä olla,
parempaa en löydä.
Vaikka muuta sanoisit,
tässä mie pysyn.

Älä pelkää mua,
koska en pelkää sinuakaan.
Turhaan aaltoja vastaan pyristelet,
kohtaloltasi pakenet.
Älä sitä pelkää,
en sinua satuta.
Nuku rauhassa,
sinua vartioin.

Askelissa punaisissa,
pientä aurinkoa odotellessa.
Kevättä kaipaillessa,
mansikoita mutustellessa.

Jokaisessa sielussa,
oven pielessä.
Pieni kyltti lukee;
Älä minua riko.