IRC-Galleria

Blogimerkintä

- Vanhempi »

uuuuu <3Maanantai 05.06.2006 23:31

minulla ja pikku kikkuloisellani Biiah Banilla oli tylsää eräänä päivänä. silloin minä ja biiah ban päätimme tehdä jotai legendaarista. pikku teddykarhujen huviretki ei olisi meille pahitteeksi ja ilmakin on sangen miellyttävä, ajattelimme. siispä päätimme pakata eväskorimme ja lähteä kohti suuria seikkailuja. meidän piti lähteä kauas pois kotoa, mutta siinä koko päivän kikkuloidessamme, emme ollenkaan huomanneet ajan kulua. Korso ja muut suunnitelmat saivat jäädä sikseen, kun aurinko alkoi laskemaan taivaanrannan taa. mitään legendaarista emme juurikaan saaneet aikaan. paras yritys oli kyllä se, kun biiah ban kyllästyessään elämään lasketteli innoissaan alas lasten liukumäkeä. toista kertaa hän ei enää uskaltanut sillä "eräs äiti katsoi minua pahasti". minun täytyi myös opettaa neiti banille pupujen anatomiaa illan kuluessa.

Niin kuin jokaisella tarinalla, on tälläkin opetus. vaikka olisikin kuinka uuuu, ei kukaan pysty olemaan koskaan ikinä, neva niiiin seksky kuin neiti Biiah Ban.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.