Kuinka monesti kirves kiveen kolahtaa,
maa tuskasta parahtaa.
Sitä hiljaa miettien vaivun tuoliini,
yrittäen unohtaa tuskani.
Nyt se saa riittää
ei saa tuska sieluani,
sydäntäni viiltää.
Viha silmistäni kiiltää,
lupaukseni pidän.
"- EI KOSKAAN ENÄÄ",
sitä itsekseni tavaan!