Ennen en kestänyt totuutta elämästä ja maailmankaikkeudesta, halusin sen olevan jotain muuta. Pakenin sitä. Vihasin elämää ja kaikkia niitä jotka elivät, tuntui että kaikki vihasivat minua. Mitä siis teen kun totuus on vieläkin sama, mutta en jaksa juosta karkuun enää? En jaksa enää vihata. Laittaisinko silmäni kiinni ja toivoisin jotain parempaa ja kauniinpaa? Yrittäisinkö turhaan muuttaa maailmaa ja elämää? Meillä kaikilla on vain tämä yksi elämä elettävänä, miksi siis emme tekisi siitä jotakin kaunista? Miksi ihmisten pitää olla niin paskamaisia toisilleen?
Niin kysymyksiä vailla vastauksia...
Olen anarkisti enkä suostu tähän.