IRC-Galleria

Heräsi jälleen ajatuksia tästä aiheesta. Jos rasistiset ja ennakkoluuloiset ihmiset syrjivät ja haukkuvat maahanmuuttajia ja jos skinit halveksivat ulkomaalaisia, homoja ja kenties kehitysvammaisiakin, onko siitä enää pitkä matka siihen, että samoin kohdellaan myös ylipainoisia tai vanhoja ihmisiä...ja siitäe ttä aletaan syrjiä kaikkia muita kuin "uljaita arjalaisia"

Olisiko esimerkiksi skinien tavoitteena, että tulevaisuuden ihanteellisessa Suomessa, ei olisi muita kuin vaaleaihoisia, huippukuntoisia nuoria miehiä, ja heidän aatteelleen ja ylivoimalleen alistuneita naisia, jotka toimisvat lähinnä synytyskoneina ja kasvattajina uuden sukupolven arjalaisille?

Jos aletaan pitää ulkomaalaisia, tai kehitysmaiden ihmisiä, tummaihoisia ja muita, huonompina ja tyhmempinä (joita he eivät todellakaan ole, vaan ovat samanlaisia ihmisiä kuin vaaleaihoisetkin, heillä on vain erilainen kulttuuri), niin kuinka pitkään menee siihen, että ihmisiä, jotka eivät ole aivan täydellisiä ennakkoluuloisen ja ahtaan yhteiskunnan tai ennakkoluuloisten silmissä, aletaan syrjiä. Kuinka pitkä matka on siihen, että esimerkiksi ylipainoisia aletaan hakata ja vainota siinä missä vähemmistöjä.

Joka tapauksessa mielipiteeni on edelleenkin se sama vanha: Kaikki ovat tasa-arvoisia katsoamatta ihonväriä, seksualisuutta tai uskontoa.

Kaikki me olemme vain ihmisiä!

InnostusTiistai 16.09.2008 19:28

Alan pikkuhiljaa innostua historian opiskelusta, tai itseasiassa, siitä tutkielman aiheesta. Aiheenihan on (ehkä vähän turhan laaja) Teollistumisen vaikutus naisten asemaan Isossa-britanniassa. Jokatapauksessa löysin kirjan jossa sivutaan tuota aihetta vähäsen.

Women´s history
Britain, 1850-1945
an introduction
editet by June Purvis

Kirja vaikuttaa sisällysluettelon perusteella muutenkin erittäin mielenkiintoiselta :) Sitä voisi lukea huvikseenkin :)

Mutta joo, ehkä pitäisi jatkaa muistiinpanojen kirjoittamista yhestä tenttikirjasta, joka pitää palauttaa huomenna!

kulunut viikko pähkinänkuoressaPerjantai 12.09.2008 14:27

En tässä ny kerkee kirjottamaan koko tarinaa viimeviikosta, mut sanotaan nyt näin.

- Oikeat luennot alkoivat, eivätkö ole niin pelottavia kuin luulin
- En ihan heti käytä alkoholia samalla kaliiperilla kuin viime viikon tiistaina
- kävin vihdoin juttelemassa seminaari I:sestä professorin kanssa
- Minualla on älyttömästi opiskelujuttuja tehtävänä tällä hetkellä
- en ole niin huono juttelemaan ihmisille kuin luulin (kuningas alkoholi saattoi hieman auttaa )
- Timon kanssa menee älyttömän hyvin <3
- Miulla on Chewpakka pehmo :)

aamullaMaanantai 08.09.2008 12:26

Tässä syön myöhäistä aamupalaa. Kymmeneksi pitäs raahautua yliopistolle tutor-ryhmän tapaamiseen. Tällä kertaa se on atk-tiloissa. Wohoo!

Ilmeisesti opettavat Weboodin käyttöä, mie en kyl tiiä mitä hyötyy siitä miulle on, ku oon jo ilmottautunu weboodissa. Saatto muuten olla et nyt jutellaan myös sivuaineista :D Mie tiiän nyt ainakin mitä miun on pakko käyä, ku haluun opeks.

Jee, huomenna oon taas yhtä vuotta vanhempi. Aikas jänskää...

tai oikeestaan ei. Se on jänskää ku Timo tekee miulle kakun :O Siitä tuloo varmasti hyvä kakku :)

LalolooLauantai 06.09.2008 17:24

Jaa-a...pitäskö sitä yrittää välillä opiskella. Tänään oon lähinnä ollu netissä, kattonu brittikomediaa (kyllä Jeeves osaa) dvd:ltä ja pelannu Diablo II:sta..jä äsken pölisin puhelinmessa.

Hmh, ehkä tosiaan on aika antaa tenttikirjalle "puheenvuoro" :P

Varsinainen akateeminen nuori minäkin :P
Minä en hyväksy rasismia missään muodossa. Jokaisella ihmisellä on oikeus samanlaiseen arvostukseen, ja ihmisarvoiseen elämään. Globaalisaatio, kulttuurin virtaaminen eri maiden välillä on hyvä asia.
Onko kukaan kiihkonationalisti tai kansallisosialisti tai skinhead koskaan ajatellut, ettei Suomi olisi näin pitkälle kehittynyt ilman kulttuurin virtausta ja vaikutteita muualta maailmasta.

Otetaan nyt aluksi ehkä hivenen viihteellisempi esimerkki; rock/popmusiikki, räppi ja hiphoppi. Kaikki nämä ovat lähtöisin alkujuuriltaan jostain Afrikan tienoilta, musiikki ja sen rytmi sai alkunsa afrikkalaisissa yhteisöissä. Räpin ja hiphopin juuret taas ovat afroamerikkalaisten underground piireistä.

Maailmanhistorian ensimmäisiä suuria keskintöjä keksittiin nimenomaan taas Aasian alueella. Kiina oli historian alkuhämärissä kehittyneimpiä kansakuntia maailmassa. Eurooppalaiset löytöretkien aikaan yrittivät etsiä käsiinsä tietä Kiinaan.

Kun pidemmälle mennään tässä asiassa, voidaan ajaltella, ettei läntisiä hyvinvointivaltioita, joista kansalliskiihkoilijatkin nykypäivän Suomessa nauttivat (valittaen samalla kuinka ulkomaalaiset, pakolaiset vievät suomalaisita leivän suusa ja työpaikat alta) ei olisi syntynyt ilman vuorovaikutusta muiden kansakuntien kanssa. Voisi melkeinpä sanoa, että eurooppalaiset ovat repineet rahkeensa teknologian kehityksessä ja rikastumisessa monien eri alkuperäiskansojen selkänahasta. Muistanette kai peruskoulusta ja ehkä lukiostakin semmoisen käsitteen kuin siirtomaapolitiikka.
Tässä prosessissa on tuhottu monia eri kulttureita, joilla olisi voinut olla paljon annettavaa ihmiskunnalle.

jaaha, ehkä lopetan tämän paasaamisen, sillä perustleuni saattavat hivenen ontuakin. Mutta olenpahan tehnyt mielipiteeni kutakuinkin selväksi.

:/Torstai 04.09.2008 00:28

Sosiaalisissa tilanteissa I fail. Miksi kaikkien opiskelupaikkojen alku on ana näin ahdistavaa, ja miksi en osaa puhua ihmisille??

siinäpä päivän kysymyksiä.

YliopistoelämääKeskiviikko 03.09.2008 01:32

Tässä on nyt ollut pari yliopisto päivää. Hyvin info-täytteistä meininkiä. Onneksi kävin tänään amanuenssin luona, niin tiedän miten täydentää perusopintoni. Nyt on vaan tehtävä ne täydennysjutut, ja yritettävä tehdä ne tässä parin kuukauden aikana. Onneksi voin jo samalla aloittaa aineopintoja jo. Kivaa, jotain hyötyä Joutsenon opistosta :)

Vähän on taas samat fiilikset kun kaikkien muidenkin opiskelupaikkojen kanssa, että en tuu ikinä saamaan kavereita, tai ees hyväpäiväntuttuja, joille jutella yliopistolla. Ehkä se vaan on niin, että ihmisiin tutustuminen ja muu vie miulta vaan vähän enemmän aikaa. Jossain vaiheessa miulla on varmasti ainakin yks kaveri!

Toivon niin ainakin...

Päivä kerrallaan kulkenen :)

Jeejeejeeejeeeeeee!!!Sunnuntai 31.08.2008 18:24

Nyt on ilottelufiilikset, siksi vaihdoin profiilikuvakseni ilottelukuvan :) Wiih. Huomenna on eka päiväni yliopistolla, ja kyllä jänskättää :) Mutta oon varma, että kaikki menee hyvin!

Virusturvaa asentamaan....

[Ei aihetta]Keskiviikko 27.08.2008 17:13

1. Avaa Winamp/iTunes/Windows Media Player/...
2. Laita shuffle päälle.
3. Kirjoita 20 ensimmäistä shufflella tullutta, vaikka ne olisivat kuinka noloja.
4. Kirjoita lyhyesti joitakin muistoja/ajatuksia jokaisen biisin alle.

1. Cmx : Pyörivät sähkökoneet
- levy jonka myötä cmx-innostukseni vähäksi aikaa laimeni

2. Leevi and the leavings: Matkalla omiin hautajaisiin
- Tulee aina kaikki menneet angstit mieleen

3. Red Hot Chili Peppers: Get up and Jump
- Se kesä kun luin Anthony Kiedisin elämänkerran ja innostuin red hottien musiikista :)

4. Poets of the fall: stay
- Tässä musiikissa tyttömäisyyteni pääsee valloilleen, I am a chic

5. Cmx: Eufrat
- Runollinen biisi, jossa näkyy Yrjänän historian ja mytologian harrastus! Ehkä siksi kuuluu lempikappaleisiini, vaikka onkin lyhyt

6. Cmx: Enteitä
- Taattua cmx:n omituisuutta, jota on mukava kuunnella aina kun on masentunut, piristää :)

7. poets of the fall: Maybe tomorrow is a better day
- Joutsenon angstipäivät kun kaikki oli toistensa kurkussa kiinni suunnilleen

8. Red Hot Chili Peppers: The Velvetgrow
- Yksinäinen jammailu Joutsenon yhden henkilön huoneessani, samalla kun tein tiivistelmää tai ruotsin tehtäviä :)

9. Elvis Presley: Blue Suede Shoes
- Uusi intoni viime syksynä kun löysin Elviksen ilot :P

10. Nightwis: Sleeping Sun
- Rentoutumisbiisi

11. Poets of the Fall: Carnival Of Rust
- Vappuviikonlopun jälkeisenä maanantaian kun piti iltapäivällä lähteä jo Pieksälle, lauloin tätä kappaletta Timolle ja tästä muodostui meidän biisi <3 (siiraappista, no joo!)

12. Poet of the Fall : Sleep
- Krooh, hyvää musaa rauhoittumiseen

13. Cmx : Iliman pielet
- Taattua cmx:ää, räminää ja oudot kai symboliset sanat



14. Elvis Presley: Suspicious minds
- Kappale, jota elvis-innostukseni alkoi


15. Cmx: Minun sydämeni on särkyny
- pakkomielteinen ihastumiseni yhteen tyyppii yhdeksänneltä luokalta aina lukion kolmoselle

16. Bon Jovi: Have a Nice Day
- Siivousmusiikkia

17. Green Day : Pulling teeth
- hammslääkäri :D


18. Basshunter: Boten Anna
- Joutsenon opistolaisten kanssa tehty Lappeenrannan iltareissu




19. Cmx : Kätketty Kukka
- Tiskaamisen "ihanuus" kesällä Timon asunnossa

20. Nightwish Walking in the Air
- Tästä tulee aina vaan mieleen se lumiukkoanimaatio, joka tulee joka joulu :)