IRC-Galleria

Ajatus läheisyydestä murskaa minut tuhansiksi kirkuviksi palasiksi..
Ajatus yksinäisyydestä saa minut värisemään kylmästä..
Sukellus hymyileviin hellästi katsoviin silmiin kuristaa kurkkuani ja kyynel vierähtää poskelleni..
Olenko sittenkin alkanut pelätä elämää?
Enkö selviäkään elämästäni ikuisena lapsena luottaen, uskoen, unelmoiden?
Onko kipu ainoa asia joka oikeasti kasvattaa, joka pakottaa minut ”aikuisten” maailmaan…
Jatkan tuijottamistani kaukaisuuteen enkä suostu antamaan periksi…