IRC-Galleria

nilliskukko

nilliskukko

Nina on onnellinen äiti

LaukkamaastoMaanantai 18.06.2007 01:57

Laukkamaasto siis Pöksin ja Vaiffin kanssa. Ponit kulkivat kuin ihmisen mieli, ja vihdoin pääsimme laukkaaman pitempiä pätkiä rauhallisella tempolla. Tiet olivat juuri lanatut, joten ei muuta kuin hanat auki!!

Myöhemmin illalla Vaiffi veti "tanssii susien kanssa"-tanssin laitsalla Pringles-purkin tahdittamana! Lauman lapset olivat aivana innoissaan, ja vhepot etivät tanner tömisten laukkaa pitkin maita :D

valgguTorstai 14.06.2007 01:15

Kata ratsasti piitkästä aikaa Mattiksen läpi, meni ihan kivasti. Tosin vieläkin puskee lapaa ulos oik. kierroksessa, ja tunkee sisälle vas. kierroksessa. Sitten tunnilla mentiin ympyröitä ja asetuksia, laukat nousivat hienosti! Pian aloitetaan nostot käynnistä ja raahataan kentälle esteet :)

Kaiun turpa oli jo paljon paljon parempi, vain jonkin verran rupea enää sieraimissa. :)

Sunnuntai ratsasteluaMaanantai 11.06.2007 12:40

Puuturvan ja Pöcökin kanssa maatossa ihanalla lenkillä.

Puuturpa näytti hienon uuden reitin, jonka hän oli Sinikan kanssa löytänyt. Piiitkä hiekkatie, joka haaroittui monesta kohdasta, ja mikä parasta - alusta oli mitä pehmein!! Annettin heppojen laukata oikein kunnolla, vaikka välillä takana tulevana jouduin väistelemään Pöksin kavioista sinkoilevia kiviä. Tuli taasen ajankohtaiseksi puheenaiheeksi AJOLASIT. Ne täytyy kyllä hankkia :D, ettei käy vahinko silmiin.

Kaiun turpa oli palanut viikonlopun aikana oikein kunnolla. Perjantain aurinko-lotionit eivät olleen riittäneet sunnutaihin asti ja Kaiu näytti silti kuin pommi olisi räjähtänyt ponin turvalle :( *aut-auts* Onneksi vaiffi toi bepanthenia tuubin, ja laitoin kunnon kerroksen palaneeseen turpaan.

Tänään maanantaiaammuna kävin myös tallilla laittamassa kunnon "beba" kerrokset ja jätin ponin tallin viileyteen korjaamaan nenäänsä. Turpa oli tänään jo vähän parempi, mutta nyt saa Kaiun arskan otot riittää vähäksi aikaan.. ;)

Mian tuntiTorstai 07.06.2007 02:38

Istunnan perusteet, kulmien ratsastusta, taivuttelua! Mattis ja Pökkis ovat hyvä parivaljakko tunnille, ei kauhean suurta tasoeroa, ja kuskitkin malttoivat olla juttelematta koko ajan toisilleen ;)

Mia kehui myös lopuksi kuinka paljon Mattis mennyt eteenpäin. Hiiieno poni :)

Laitumelle!! Jiiihaa!!Perjantai 01.06.2007 11:45

Eilen pääsivät hepat sitten kauan odotetulle KESÄlaitumelle :) Laidun oli jaettu pihattohepat - tallihepat. Pihattopuoliskolla oli hyvinkin rauhallista, mutta talliheppojen puoliskolla oli koko illan tiukkaa kisaa Kotin ja Printsin välillä laumojen muodostamisesta. Kotti halusi lauman kaikki tammat itselleen, kun taas Prints olisi tyytynyt vain vain yhteen tammaan (Tarun nuoreen ja kiimaiseen holsteineriin), josta käytiin kovaakin kovempaaa kilpaa ori-ruunien välillä ;) huh huh.. Kaius urheana piti Kotin laumaa (kahta tammaa) koossa sillä välin kun itse "Orhi" oli metsästämässä tätä nuorta tammaa. Ei päässyt Santtu-poni ressukka kekkereihin mukaan, kun Kaius aina ajoi ruunan pois ilmeellä "no, kyllä sä mun puolesta voisit tulla, mut kun en nyt viitsis vanhaa kaveria pettää.. sorry, menepäs nyt siitä!" :D Santtu-ressukka joutui seikkailemaan koko illan "Kotin ja Printsin laumojen" välillä.

Mielenkiintoista nähdä tänään, että kumpi voitti ja pääsikö Santtu vihdoin ja viimein osaksi Kotin laumaa ;) Kotti oli kyllä vahvoilla tamman suhteen vielä illalla klo 22.30, kun vihdoin raaskimme lähteä kotiin hurjasta näytelmästä.

Laukanvaihtoja lennossaSunnuntai 27.05.2007 01:00

Mattiksen, Honeyn&Mian ja Svedun&Suffen kanssa maastossa. Ahh mikä ilma!!! Ei tuulta, vain aurinkoa ja sateen pehmittämät tiet! Svedusta paljastuikin oikea "ravi-poni" - joutuivat Mattis ja Honey laukalla pysyttelemään perässä. Kotiin päin tultaessa laukkasimme vähän pitemmän pätkän ja Mattis teki kaarteissa aina hienot laukanvaihdot :D Hassu poni - ihana.

*I'm in love*

RistijäisetPerjantai 25.05.2007 11:57

Eilen torstaina saivat hepot lepopäivän, kun minulla oli siskon pojan nimen antajaiset. Poika sai nimen "Frans Henry Juhani". Käsivarret olivat maitohapoilla kasteen jälkeen, kun sain olla ylpeästi sylikummina - on ainakin pojalle maito maistunut :D

Matyi loves PöcökTorstai 24.05.2007 02:05

No niinhän se on. Ressukka on ollut ihan sekaisin siitä asti, kun oma, ihana tamma Unkarista tuli. Tänäänkin, kun oli meidän valkkutunti - voi sitä nuorta rakkautta. Kuulo hävisi, kun piti tammaa vain seurata, ja jännä-kakka tuli jaloille..

Tunti meni muutenkin vähän niin ja näin. Avotaivutus-harjoitus aiheutti lievää ahdistusta. :/ Loppuravit menivät kuitenkin kauniin pyöreästi. Valkun jälkeen menin Kaiun ja Matyin mahoja totuttelemaan vihreään - Kotti, Sinikka, Helmi-Orvokki ja Puuturpis tulivat kaikki myös.

Hela helatorstaiPerjantai 18.05.2007 00:44

... vaimon luona jo toista yötä :D

Ai, missä me oltiin eilen?
- Netissä; heppa heppa pöcök, mattis, heppa, heppa heppa pöcök, mattis, heppa.... :D

Hulluja ne on - siis vaimot!!

oho ku aika rientää!!Lauantai 05.05.2007 01:32

Pk:n päivitystä on kyselty.. :) Nyt pikku hiljaa aion taas ottaa itseäni niskasta kiinni, ja päivitellä tapahtumia. Luennot, seminaarit ja melkein tentitkin alkavat olla ohi, joten eiköhän ole aikaa taas pk:llekin ;)

Matyi "Mattis" vahvistuu ja viisastuu päivä päivältä. Alkaa pikku hiljaa taipumaan ja pyöristymään niin liikkeessä kuin ei liikkeessä.. Kaiun kanssa ollaan innostuttu hiittaamisesta - viimeksi mentiin 1,36:n vauhtia (joo, ihan puhtaassa ravissa ;D )

Ihanaa - kuukausi enää laitumiin! jiphii-jai-jee!!