IRC-Galleria

kävi ostaan hamsterin (lyyli) =)

oikee hyvää uutta-vuotta kaikille!!!<3

näin meillä ruokaillaan...:)

Istut huoneessasi. Kännykkäsi tärisee. Olet saanut tekstiviestin.
Avaat kännykkäsi. Katsot viestin ja hämmästyt. Viestissäsi lukee : - Olet pasakapää , painu vitttuun homo! !! - Tunnet surua, sitten vihaa. * kuka minulle tämmöistä lähettää* ajattelet.
Alat miettiä. Mietit hetken. Vihastut . Päätät selvittää lähettäjän . Soitat numeropalveluun. Numero on salattu.
Seuraavana päivänä luokkaan astuessasi vilkaiset ympärillesi. Huomaat tyttöjen mulkoilevan sinua ja kuiskivan. Pojat huutelevat kun menet viimeiselle tyhjälle paikalle.
Koko päivän perääsi on huudeltu. Mietit illalla kotonasi että huomenna se ei jatku enää.
Seuraavana päivänä saat kohdata suuremman vihaisemman joukon. Sinut hakataan.
Menet kotiin ja itket. Mietit * miksi he näin tekevät? * Pyyhit kyyneleesi ja mietit taas että he lopettavat huomena.
Viikkojen päästä olet täynnä mustelmia. Ennen kouluun lähtöäsi laitat laastarin käteesi jota edellisenä iltana viilsit.
Kotiin tultuasi otat puukon ja jatkat viiltelyä.
Tunnet kipua , mutta et välitä.
Mietit myöhemmin , *miksi minä jatkan tätä?*
Kuukausien päästä , kätesi ovat täynnä arpia. Et enää hymyile. Päätät ettet enää tahdo jatkaa tätä. Et kestä!
Menet vilkkaan autotien viereen seisomaan. Olet käynyt kaupassa ostamassa kaikkea mistä pidät. Suklaata , pähkinöitä ja muuta. * Viimeisen kerran syön näitä* ajattelet.
Huomaat kaukana tulevan suuren rekan. lähetät kirjoittamasi tekstiviestin kaikille. Kiität heitä niistä harvoista mukavista hetkistä joita olet kokenut. Lisäät elämäsi rakkauden viestiin : * Tämä elämä on kohta ohi , haluan sanoa sinulle vain yhden asia . Olet ihana <3 *
Rekka on lähellä . Kun se menee ohi, hyppäät. Viimeisen hypyn elämässäsi. Elämä vilisee silmissäsi.
Itket viimeisen kerran. Kuolet.
Nukut ikuisesti. Enää ei tarvitse kestää. Tuskasi on loppunut .. ''
Mitä nyt ajattelet ?
Eihän SINULLE tule koskaan käymään näin?
Mieti miltä tuntuisi olla tuo tyttö ?
Jos tunnet vähääkään sääliä häntä kohtaan , lisää tämä omaan päiväkirjaasi.

Jos kunnioitatte yhtään Naantalin palossa kuolleita ja loukkaantuneita
lisätkää kunnianosoitus blogiinne.

Vuonna 2002 amerikkaan muuttanut nuori suomalaistyttö murhattiin raa'asti hänen taloonsa tunkeutuneen murtovarkaan toimesta, kun tyttö oli menossa hakemaan jäätelöä pakastimesta. Murtovaras löi tyttöä muovisella joulupukilla, tunki croissantin tämän korvaan, raiskasi tytön ja laittoi lopulta kuolleeksi luulleensa tytön talon pakastimeen, mutisten hiljaa sanoja "holy *** santa claus".
Aamulla tytön vanhemmat löysivät kuolleeksi jäätyneen tyttärensä pakastimesta. Pakastimen kannen sisäpuolella oli raapimajälkiä tytön epätoivoisista yrityksistä päästä ulos pakastimesta. Hän oli myös kirjoittanut kanteen sanat "i *** santa claus"
Nyt kun olet nähnyt, ja toistanut mielessä tytön viimeiset sanat, tulet tapaaman tämän murhatun tytön. Ensi yönä, juuri kun olet nukahtanut, tulet herämään pakastimen hurinaan ja huomaat että huoneessasi oleva peili on täysin huurussa. Kun menet katsomaan peiliä lähempää (älä yritä, teet niin kuitenkin ) huomaat että siihen on kirjoitettu sanat "i *** holy santa claus" ja näet tytön peilissä. Tämän jälkeen huoneesi lämpötilä laskee miinuksen puolelle, ja kuolet hypotermiaan, kuten tämä pieni tyttö.
Jos kopioit tämän tarinan omaan päiväkirjaasi, tyttö jättää sinut rauhaan, ja pelastut.
Kannattaa ottaa tämä tarina tosissaan.
Tämä pieni tyttö on ollut todellinen uhka internetin käyttäjille jo vuodesta 2002!
Tuhannet meediot ovat ajan saatossa todenneet tämän viestin sisältävän yliluonnollisia voimia

ja taas ollaan valvottu yx yö..ja nyt mennä kiirenvilkkaa viemään koira lääkäriin, ettei se kerkee kuolla...:(

Tarina pojasta:

Käydessäni ensimmäistä vuotta lukiota näin kerran erään luokallani olevan pojan kävelevän kotiinsa koulun jälkeen. Hän oli Kalle.
Näytti siltä, että hän kantoi kaikkia oppikirjoja mukanaan.
Ajattelin itsekseni: 'Miksi kukaan kantaa kaikki kirjat kotiinsa perjantaipäivänä? Taitaa olla varsinainen nynny.'
Minulla itselläni oli paljon suunnitelmia viikonlopun varalle, pippaloita ja
jalkapalloa kavereitten kanssa seuraavana päivänä.
Niinpä kohautin olkapäitäni ja jatkoin matkaani.
Hetken päästä näin, kuinka poikalauma juoksi Kallea kohti.
He törmäsivät häneen tahallaan, sysäsivät kaikki hänen kirjansa maahan ja kampittivat hänet niin, että hän kaatui kuraan.
Hänen silmälasinsa lensivät noin kolmen metrin päähän ruohikkoon.
Hän nosti päänsä, ja hänen silmänsä olivat hirvittävän surulliset.
Sydämeeni koski. Juoksin Kallen luokse. Hän ryömi ympäriinsä, etsien lasejaan, kyynel silmissään. Ojentaessani hänelle hänen lasejaan sanoin: 'Nuo ovat pölkkypäitä. Niille pitäisi antaa elinkautinen.'
Hän katsoi minuun ja sanoi 'kiitos', hymyillen leveästi.
Siitä hymystä paistoi todellinen kiitollisuus.
Autoin Kallea keräämään kirjat maasta ja kysyin, missä hän asui.
Kävi ilmi, että hän asui lähellä minua, joten kysyin häneltä,
miksen ollut nähnyt häntä niillä kulmilla aiemmin. Hän sanoi käyneensä yksityiskoulua ennen kuin tuli meidän luokallemme.
Ennen en ollut ollut missään tekemisissä yksityiskoulun oppilaan kanssa.
Juttelimme koko kotimatkan ajan ja kannoin osan Kallen kirjoista.
Hän osoittautui mukavaksi pojaksi.
Kysyin, halusiko hän pelata jalkapalloa kavereitteni kanssa.
Hän vastasi myöntävästi.
Pyörimme samoissa porukoissa koko viikonlopun ajan, ja mitä paremmin opin Kallea tuntemaan,
sitä enemmän pidin hänestä. Kaverinikin olivat samaa mieltä.
Tuli maanantaiaamu, ja näin Kallen taas valtavan kirjapinonsa kanssa.
Pysäytin hänet ja sanoin hänelle, että jos hän kantaa noin paljon kirjoja mukanaan joka päivä, hän kehittää itselleen mahtavat muskelit.
Hän vain nauroi ja antoi minulle osan kirjoista.
Seuraavien vuosien aikana Kallesta ja minusta tuli parhaat kaverit.
Lukion lopulla aloimme suunnitella jatko-opintoja. Kalle päätti mennä lukemaan lääketiedettä ja minä valitsin liiketalouden opinnot jalkapallostipendin turvin.
Opiskelisimme eri paikkakunnilla, mutta olin varma, ettei välimatka vaikuttaisi ystävyyteemme mitenkään.
Kalle oli luokkamme priimus. Kiusasin häntä siitä jatkuvasti ja nimittelin häntä nynnyksi.
Kallen piti pitää puhe koulun päättäjäisissä.
Olin todella iloinen, ettei Minun tarvinnut nousta korokkeelle puhumaan.
Päättäjäispäivänä näin Kallen, joka näytti komealta. Hän oli todellakin päässyt sinuiksi itsensä kanssa kouluvuosinaan.
Hän oli hyvännäköinen silmälaseissaan, ja hänellä oli paljon enemmän tyttökavereita kuin minulla. Kaikki tytöt olivat pihkassa häneen. Olin joskus kateellinen.
Tuli se suuri päivä.
Saatoin nähdä, että Kalle oli hermostunut, joten läimäytin häntä selkään ja sanoin:
'Kuule, hyvin se menee!'
Hän katsoi minuun kasvoillaan se hänelle ominainen, todellista kiitollisuutta osoittava ilme ja sanoi: 'Kiitos.'
Hän ryki hieman ja aloitti puheensa. 'Koulun päättäjäisissä on aika kiittää kaikkia niitä, jotka ovat auttaneet oppilaita selviämään Vaikeistakin vuosista. Vanhempia, opettajia,
sisaruksia, valmentajiakin kenties... mutta ennen kaikkea ystäviä.
Seison tässä sanomassa teille, että paras lahja, minkä voi toiselle
antaa, on olla hänen ystävänsä. Aion nyt kertoa teille erään tarinan.'
Katsoin epäuskoisena ystävääni, kun hän alkoi kertoa siitä päivästä, jolloin ensi kertaa tapasimme. Hän oli aikonut tappaa itsenä sinä viikonloppuna. Hän kertoi, kuinka oli siivonnut pulpettinsa ja
ottanut kaikki tavarat mukaansa, ettei hänen äitinsä olisi tarvinnut mennä keräämään niitä koulusta jälkeen päin. Hän katsoi minuun kiinteästi ja hymyili. 'Olen kiitollinen siitä, että minut pelastettiin. Ystäväni pelasti minut tekemästä jotain kamalaa.'
Kuulin yleisön haukkovan henkeään, kun tämä komea, suosittu poika kertoi meille kaiken hetkestä, jolloin hän oli ollut elämässään heikoimmillaan.
Näin hänen isänsä ja äitinsä katsovan minua kasvoillaan Kallen kiitollinen hymy. En ollut ennen tajunnut tämän kiitollisuuden syvyyttä.

Älä koskaan aliarvioi tekojesi voimaa. Yhdellä pienellä eleellä voit muuttaa toisen elämän, parempaan tai huonompaan suuntaan.
Sinulla on nyt kaksi vaihtoehtoa:
1) Voit kopioida tämän viestin päiväkirjaasi, jolloin muutkin voivat lukea tarinan
2) Voit olla kopioimatta tarinaa päiväkirjaasi ja toimia ikään kuin se ei olisi vaikuttanut sinuun mitenkään.

Kuten huomaat, minä valitsin vaihtoehdon numero 1.

>'Ystävät ovat enkeleitä, jotka nostavat meidät takaisin
jaloillemme silloin, kun siipemme eivät enää pysty muistamaan, miten lennetään.'<