Ihmettel sinänsä sitä kun samu kävi isänsä kanssa viime viikon tiistaina ja perjantaina lekurissa ja sillon sanottiin että korvat pikkasen tulehtuneet, ei kannata antaa antibiootteja, no maanataina sit todettiin tosiaan tuo tosi paha tulehdus, ja lääkäri vähän kummasteli ettei aiemmin oltu määrätty.
No kuume ja korvakipu ei vaan helpota, paitsi ajoittain, ruokakin maittaa huonosti.
Mutta nyt sitten perjantaina tuli murheita, Samun kuume huiteli neljässäkympissä, nousi nopeasti ja alkoi kouristeleen mun sylissä kun olin nukuttamassa, kouristuksia tuli yhteensä 15min ajan, ilmeisesti sisältäen useamman kouristuksen, no äkkiä sitten sairaalaan.
Samu sai kuumetta alentavaa ja diatsepaamia joka lopettaa kouristukset.
Ja lasten teho-osastolle yöksi seurantaan ja monitoreihin kiinni=(
Toki epilepisia pamahti ekana mieleen, mutta onneksi tiesin noista kuumekouristuksista ja että ne on aika yleisiä, ja hyvinkin tyyppillistä silloin kun kuume nousee nopeasti korkealla, ei hermosto, tai siis aivot kestä sellaista nopeaa vaihtelua.
Alussa mietittiin että pitää tehdä aivosähkökäyrä ja Mri, ja selkäydinpunktio pojalle, mutta seurannan tuloksena todettiin että ne tutkimukset tarpeettomia kun diagnoosi oli tuo kuumekouristus, vaikka ekana merkintänä papereihin tuli Status Epileptigus.
Samulla ollut näppyläistä ihottumaa naamassa ja muualla vartalossa, niin lääkärit ja hoitajat säihkätivät että onko samulla aivokuume, bakteerin aiheuttama, joka paha juttu, mutta onneks tajusivat kysyä ihottumasta multa, ja sanoin että pojalla on kuiva ja näppyläinen iho.
Myös syddämestä kuului sivuääni, mitä pidettiin kuumeen ja kohtauksen syynä, seuraavana päivänä ei sitten onneksi kuulunut sivuääntä vain normaali ja terve pikkupojan syke=)
Todettiin samalla myös se että korvatulehdus ei ole parantunut ja sain vielä voimakkaamman antibiootin, jos sekään ei tehoa, niin sit tärykalvojen puhkasu edessä ja mahdollisesti putkittaminen.
Samulla kuulemma viitteitä liimakorvaan ja korvakäytävät aika ahtautuneet.
Kylläs sitä vähän taas niinkun lyödään lyötyä, kyllä sitä itse jaksaa sairastaa vaikka kuinka, mutta lapsen kipua ja kärsimystä on kamala katsoa, kun ei oikeen osaa selittää miksi sattuu ja kun toinen ei ymmärrä, kivuista huolimatta jaksaa olla pirteä ja hymyillä kaikille.
Kamalinta tässä oli se kun pelkäsi menettävänsä samun, shokki tuli vasta näin jälkeenpäin, sitä toimi niin mekaanisesti ja hoitajamaisesti, ehkä hyvä näin ettei paniikki tullut heti, muuten mistään ei ois tullut mitään.
Toivottavsti Samu ei saanut mitään kauheita traumoja vaikka varmasti mieleen jäi.
Nyt sitten meillä kohtauslääkettä kotona, joita ei toivottavasti koskaan enää tarvita.
hohhoijaa....