Päätin sitten että palaan tänne, ihan kiva juttu tämäm edelleen on, mutta muuttunut on kovasti kyllä...sitten vuoden 2009, jolloin olin vielä jotenkuten aktiivinen.
Esikoista kun odotin niin silloin olin paljon täällä, ja se oli ihan mukavaa, varsinkin kun oli oma yhteisö heille joilla lasketutajat osui huhtikuulle 2008...silloin oli ainakin mulle tärkeätä saada tukea, ja muuteskin vaihtaa ajatusta muiden raskaana olevien kanssa.
Nyt sitten vihdoin odotan pikkukakkosta syntyväksi mieheni kanssa, syyskuussa tämä h-hetki koetaan, niin ellei sitten "Onni" päätä tulla etuajassa tai yliaikaisena.
Samu täytti tosiaan huhtikuussa 4wee, eli on jo isomies:)
Kyllä tätä toista on odotettu kuin kuuta nousevaa, on vaan jotenkin tuntunut tuo aika kovin pitkältä, ja siihen on mahtunut monta kipeää keskenmenoa ja ajatusta siitä että ei toista vauvaa tule...mutta kaikki ne nämä neljä vuotta on myös kuitenkin sisältänyt paljon iloa, onnea, rakkautta ja sen sellaista, on ollut mahtavaa seurata oman lapsen kasvua ja kehitystä, siinä sivussa kasvaen itse äidiksi (ei helppo juttu ei).
Olen niin onnellinen ja ylpeä omasta ihanasta, kauniista pikkupojasta, ei sitä vaan pysty käsittämään kuinka ihmeellistä on rakkaus omaa lasta kohtaan, ennenkuin sen kokee...ei siihen ole riittävää sanaa tai mittaa...
Mutta eipä tässä kai muuta, itse en ole sen ihmeemmin muuttunut vuosien aikana, okei ikää on tullut (viisaudesta en tiiä...=D), henkistä kypsymistä ja elämän, kovaa ja rankkaa koulua kuitenkin.
Jossain vaiheessa on ote lipasahtanut elämän hallinassa, mutta se kai oli pakko kokea, ja ehkä ne asiat teki minusta sen mikä minä nyt olen, virheistä viisastuu ja asioita on todellakin toisinaan pakko oppia kantapään kautta, vaikka se sattuu, se tosiaan kasvattaa.
Mutta tänä päivänä olen ehkä ehjempi ja onnellisempi, kuin koskaan aiemmin...:)