pyörin volttei elämän alamäessä,
mul ei ollu isää ketä pitäs kiinni kädestä.
parantuuks haavat, no parantuuks ne ikinä,
kun faija lähti katoin silmät pyöreen skidinä.
meikän rukouksiin ei vastattu pilvist,
elämä näytti traagiselt pienen tytön silmist.
olin kahlittu, halusin lentää,
sillon olin skidi, nyt tiedän missä mennään.
sitä sanotaa, et elämä kovettaa,
vaikkei ollu aikaa, mä rakastan sua todella, isä.
se repii palasiks ja mieltäni painaa,
tää menee niille joilla ei ollu skidin faijaa.
mä kestin kaiken tän ja vielä vitun pienenä,
mis oli jäbä joka ennen kulki vieressä?