IRC-Galleria

Hei, olen seitsemän sisaruksen isoäiti, Wilhelmiina von Betterson, ja toimin kertojana sisarusten elämänkerrassa.
Seitsemän sisarusta asuu Touholan kylässä lähellä haisevaa navettaa. He asuvat punaisessa hieman pallomaisessa mökissä, joka on mäen päällä. Navetta on sisarusten herätyskello, koska lehmät alkavat aina aamulla aikaisin ammumaan. Siskokset ovat kyllä käyneet monia kertoja valittamassa, mutta se ei auta. Sisarukset olivat pieninä tosi villejä.
Vanhin sisaruksista on Julia. Hän on tappelunhaluinen gootti, jolla on keltamusta irokeesi, joka myös ruukaa käydä juomassa Teron pubissa. Tiina ja Laura ovat kaksoset, jotka ovat kovia metsästäjiä. Tiinalla on erityisen isot nakkihuulet, ja Laura oli ollut sisarustensa kanssa merimatkalla ja hän pelkäsi niin, että hänen naamansa jäi iäksi keltaiseksi. Mutta hän on itse ylpeä naamastaan. Tiinan kasvojen harmaa väritys tulee hänen hienosta suvustaan, myös minulla itsellänikin on harmaa naama. Aino ja Satu ovat myös kaksoset. He ovat toistensa vastakohtia, Aino on urheilullinen , ja käy melkein joka päivä juoksulenkillä, ja Satu on laiska sohvaperuna. Emma, nuorin sisaruksista, omistaa isoimman korvan kaikista sisaruksista. Hänellä ei riittänyt ihoa toiseen korvaan, siksi hän on yksikorvainen. Emmalla on myös puukäsi, jonka sisarukset toivat syntymäpäivälahjaksi metsästä, kun Emmalla meni käsi poikki. Puukädessä olevat oksat ovat muistona ikimuistoisesta hetkestä. Satulla on niin huono näkö, että hän on saanut rillit. Hän on erikoisen kiinnostunut suurista laseista. Tuulialla on vihertävät hiukset, paitsi ne eivät oikeasti ole hiukset, vaan ruohoa, koska hänellä oli syöpä niin joutui leikkaamaan hiuksensa. Lähdetäänpä nyt seuraamaan sisarusten arkipäivää.
Eräänä päivänä hörökorvaton Laura kysyi Emmalta : ” Eikö sinua häiritse tuo korvasi?” ”Joo”, vastasi Emma. ”Heureka, no olen tässä miettinyt miten saisin sen pois.” sanoi Laura. ”Kerro heti!” sanoi Emma. ”No, hmm.. et välttämättä ihastu tähän ideaan. Mutta voisin leikata korvanne.” sanoi Laura. ”Ok.” vastasi Emma. Sitten Emma meni kysymään muilta, että haluaisivatko muutkin korvat pois. ”Jes, halutaan!” Mutta Emma ei kertonut, miten ne saadaan pois, vaan sanoi että tulkaapa tänne. Siellä oli Laura, jolla oli sakset käessä. ”Heureka! Laittakaa silmät kiinni!”, sanoi Laura. Kaikki laittoivat silmänsä kiinni. Sitten Laura tuli ja leikkasi ensin Julian korvat. ”Ai #%/¤&%!” Julia voihki. Laura, joka on aina ollut hieman kovakourainen, naureskeli vain, ja sanoi: ”Heureka, ei tämä kauan kestä”, kun korva roikkui poskella. Kun kaikkien sisarusten korvat oli poistettu, Laura katsoi parhaakseen luikkia pakoon. Hän juoksi ja juoksi, kunnes huomasi maassa olevasta urasta kiertäneensä ympyrää.
Laura meni kotiin muina miehinä, ja kysyi ”Mitä me syömme tänään?” Vastausta ei kuulunut, ja sisarukset vain katselivat kummissaan ja hymisivät. Laura karjaisi ilmoille huudon : ”Oletteko kuuroja!” Ja hyppäsi sisarustensa yli. He mätkähtivät maahan säikähtäneinä, kun sisar hypähti karmean loikan. Laura laittoi syötävää, ja ihmetteli sisartensa vaitonaisuutta. Nukkumaan mennessä Laura ei löytänyt syytä, miksi siskot olivat hiljaa. Aamulla Laura heräsi normaaliin tapaan lehmien ammuntaan. ”Missä kaikki ovat”, ihmetteli Laura aamupäivällä 12 aikaan, ja lähti katsomaan, ovatko tytöt kenties lähteneet lehmien ojennukseen. Sitten Lauralla välähti. ”Heureka! Tytöillä tietenkin meni kuulo kun leikkasin kynsisaksilla heidän korvansa.” Laura alkoi penkoa roskakoria, ja etsi sieltä korvankappaleita. ”Heureka, löysin ne, hihii!”, ja pomppasi pystyyn ja tunsi että pää osui kattoon. ”Ai heureka!”, hän voivotteli.
Laura teippasi maalarinteipillä uinailevien sisartensa korvat. Sitten hän huusi täyttä kurkkua korviin niin, että tanner tärisi ”Heureka!Ylös joka iikka!” ”Heureka, toivottavasti en huutanut liian kovaa”, ajatteli Laura ääneen. Laura lähti vessaan, ja tullessaan sieltä hän perui puheensa huomatessaan Nakkihuuli-Tiinan tepsuttelevan keittiön tasanteella. ”Heureka! Sain kuin sainkin teidät hereille”, Laura riemuitsi, ja juoksi halaamaan siskoaan.”Laura!” Tiina murisi ja katsoi sisartaan niin murhaavasti kuin osasi. ”Heureka! Se on nimeni kaunis ja sointuva.” Lauralla välähti. ”Luuletko olevasi jotenkin vitsikäs?” kysyivät muut sisaret. ”En, muutako vähän.” vastasi Laura. ”Okei, mutta siirrymme nyt neljänteen lukuun, että saamme tämän edes joskus valmiiksi.”
10 vuotta myöhemmin ei elämä ollut juuri muuttunut seitsemän sisaruksen talossa. Edelleen oli sama pallomainen talo haisevan navetan vieressä, ja sisarukset kinastelevat samaan malliin kuin ennenkin. Vain Laura pääsi ammattiin, kosmetologiksi. Vain minä, Wilhelmiina von Betterson, olen vanha ja raihnainen, ja istun pienen sänkyni laidalla kirjoittamassa. Mutta nyt käteni ovat ihan rakkuloilla ja paha reuma, joten en enää pysty kirjoittamaan.