IRC-Galleria

haha :DDDMaanantai 22.09.2008 17:02

ScarFac3
räppäri ja sillee

omg lol wtf joku wnb ketjukirje looolPerjantai 19.09.2008 00:37

Kaksi tyttöä (sisarukset) viettivät rauhallista koti-iltaa dataamalla, kun isä juopotteli. Tytöt aikoivat valvoa koko yön mm. dataamalla, ottamalla valokuvia kännykällä ja katsoen leffoja. n. klo 2:20 tytöt alkoivat ottaa kuvia ja huomasivat joka kuvassa olevan sama hahmo. aluksi he ajattelivat sen olevan vain jokin heijastu, mutta huomasivatkin, että hahmo tuli joka kuvassa koko ajan lähemmäs ja kasvot selventyivät. yhtäkkiä isä alkoi huutaa omassa huoneessaan jolloin toinen tyttö lähti katsomaan mikä isällä on hätänä. Se olikin vain ollut pahaa unta ja kaikki oli hyvin. Vai oliko?

Kun toinen tytöistä palasi takaisin huoneeseen hän löysi vain kameran lattialta ja huomasi siskonsa kadonneen. Kamerassa oli kuva, missä oli vain se sama hahmo joka oli muissakin kuvissa. Tällä kertaa se oli yksin. Tyttö juoksi hädissään isänsä luokse, mutta huomasi hänenkin olevan kadonnut. Tyttö palasi hädissään huoneeseen ja alkoi ravata ympäri huonetta miettien soittaisiko poliisille, mutta tuli toisiin ajatuksiin ajatellessaan, että poliisit eivät uskoisi häntä. Tyttö kummiskin ajattelee kaiken olevan unta ja menee nukkumaan.

Naapurit huomaavat, että talossa ei ole elonmerkkiäkään vaikka sähkölaitteet ovat päällä. Silloin he päättävät soittaa viranomaisille. Poliisit tulevat. Menevät taloon sisään, mutta talossa ei ole sieluakaan. Vai onko?


Tiesitkö, että juuri sinä olet siinä samassa talossa juuri nytten. (Ei kannata ottaa valokuvia)

HUOM! Jos et kopioi tätä omaan päiväkirjaasi minuutin sisällä sinulle käy samalla tavalla kuin tarinan tytölle, koska tapahtumasta on tasan 18 vuotta

vittuku kaikil oli nii mä baittaan :DPerjantai 22.08.2008 19:13

Koska katsoit tämän merkinnän,niin sinun tulee lukea se nyt kokonaan, sillä tämän avulla saat tietää mitä SINULLE tapahtuu huomenna on hyväksi !

Huominen tulee olemaan elämäsi
paras päivä. Ihastuksesi pyytää sinua ulos.

Ja mitä perjantaihin tulee: SAAT perjantaina suudelman elämäsi rakkaudelta,eli häneltä.

Mutta, jos sinä et kopioi tätä nyt päiväkirjaasi, niin pelkään pahoin, että et saa tuota suudelmaa ja
sinulla tulee olemaan huono onni rakkaudessa koko loppuelämäsi ajan.

Merkillistä :)Tiistai 22.04.2008 01:33

Tämä on aika merkillistä, mutta kannattaa kokeilla, jos on uhrata 3 minuuttia aikaa. Lohikäärmeen vuosi, joka toivottaa sinulle menestystä ja onnea!
NOUDATA TARKASTI SÄÄNTÖJA - JOS FUSKAAT, TÄMÄ EI TOIMI JA TOIVOT ETTÄ ET OLISI KOSKAAN TEHNYT SITÄ!!!
Vain 3 minuuttia ja tulet hämmästymään! Henkilö, joka lähetti minulle tämän kertoi,että hänen
toiveensa toteutui jo 10 minuutin kuluttua. MUTTA ÄLÄ FUSKAA!!! Älä lue etukäteen, noudata vain sääntöjä järjestyksessä.
Ota esille kynä ja paperia: Kun sinua pyydetään valitsemaan nimi, valitse sellaisten henkilöiden nimiä, jota oikeasti tunnet ja laita mitä tulee ensimmäisenä mieleen!

1. Kirjoita ensin numerot 1-11 allekkain.
2. Kirjoita numeroiden 1 ja 2 viereen ihan mitkä tahansa luvut mitä päähän pälkähtää.
3. Kirjoita numeroiden 3 ja 7 viereen kahden vastakkaisen sukupuolen henkilön nimeä.
Älä katso etukäteen, silloin tulos on vaara!!!
4. Kirjoita numeroiden 4, 5 ja 6 viereen kenen tahansa nimet (esim.ystävät, perhe jne.).
Älä fuskaa tai tulet katumaan että teit sen!!!
5. Kirjoita neljän musiikkikappaleen nimet numeroiden 8, 9, 10 ja 11 viereen.
6. Ja nyt, toivo jotain.


Tulokset tulossa!


Tässä avain tähän kaikkeen:
1. Sinun pitää kertoa tästä viestistä niin monelle henkilölle kuin kohdassa 2 lukee.
2. Henkilö, jonka nimi on kohdassa 3, on se jota rakastat.
3. Henkilö, jonka nimi on kohdassa 7 on joku josta pidät kovasti mutta et oikein ota hänestä selvää.
4. Se kenestä välität eniten on kohdassa 4.
5. Henkilö, jonka nimi on kohdassa 5 tuntee sinut erittäin hyvin.
6. Henkilö, jonka nimi on kohdassa 6 tuo sinulle onnea.
7. Kohdan 8 melodia kuuluu yhteen kohdan 3 henkilön kanssa.
8. Kohdan 9 melodia taas on henkilölle kohdassa 7.
9. Melodia kohdassa 10 kertoo luonteestasi ja ajatuksistasi.
10. Ja kohdan 11 melodia on se joka kertoo asenteestasi elämään.

Nyt kopioi tämä itsellesi tunnin kuluessa siitä, kun olet sen itse lukenut.
Silloin toiveesi toteutuu.
Ellet kopioi käy päinvastoin kuin mitä toivoit.
Erittäin merkillistä, mutta se tuntuu toimivan!

[Ei aihetta]Torstai 17.04.2008 15:46

ihanaa ku nyt sain putken pois suust, eli pääsen syömää edes jotai kunno ruokaa ku voin pureskella jotenki. pääsen pilliruuist eroo. mut nyt kaverit ehdotelkaas jotai 300-500€ uutta penaksii tai jotai khuulii

tylsääTiistai 08.04.2008 17:49


VALITSE TOINEN:
pätkis vai geisha: geisha
rokkari vai poppari: poppari
joulu vai pääsiäinen: joulu
koira vai kissa: koira
pikku g vai elastinen: Elastinen

MUUTA:
mitä tekisit jos poliisit tulisivat ovesi taakse?: dataisin =D
oletko koskaan nukahtanut koulussa?: mikä lasketaa nukkumiseks
onko sinulla napakorua?: nouppadinou
minkä väriset hiukset parhaalla ystävälläsi on? en oo varma
kuunteletko joululauluja?: e
oletko juhlaihminen?: riippuu siit kuka kysyy

YLEISTÄ:
minkä ikäinen olet?: 12,93
missä koulussa olet?: simpparis nolol
onko sinulla lapsia?: varmaa 10-15
omistatko yli kolmet kengät?: hmm... monot, crossisaappaat ja peruspopot. eli kyl
osaatko laulaa?: en varmaa

NYKYHETKi:
mitä sinulla on juuri päällä?: vaatteet
mitä syöt/juot juuri?: karkkii
paljonko rahaa sinulla on tällä hetkellä?: varmaa miljoona
millä tuulella olet juuri?: ulkon sataa...
millainen sää ulkona?: tihuttava
oletko tyytyväinen elämääsi tällä hetkellä?: puoliks
mitä sinun pitäisi olla juuri tekemässä?: ei mitää
mitä sinun tekisi juuri mieli syödä/juoda?: juoda siiderii ja syödä jotai hyvää snäkkii
miten hiuksesi ovat juuri?: aika perus
mitä kuuntelet: rap talvel ja jonkummoist en ny sanois rokkii mut et tulee crossifiilis
mitä ajattelet: joo, en kommentoi

mitä pelkäät eniten: varmaa sitä et ei sais ajaa crossii tai pääsis laskee

TULEVAISUUS:
mitä aiot tänään vielä tehdä?: varmaa dataa ja jos ei sada ni pörrää
mitä kokeita/muita koulujuttuja sinulle on tulossa?: en tiiä
mitä aiot ostaa seuraavaksi?: crossihousut ja jotai osii pyörää
mitä aiot tehdä tasan viikon kuluttua?: varmaa crossaa ja ajaa pörrää
entä huomenna?: ajaa pljettavalla kaksipyöräisellä
mitä odotat tulevaisuudeltasi?: crossii ja talmaa
mihin ammattiin uskot päätyväsi?: crossi tai lasku ois kivaa mut varmaa mäkkärin vessan siivooja
mitä uskot tekeväsi tunnin kuluttua?: dataa tai pyöräillä
kenet luulet seuraavaksi näkeväsi?: hirviön
mitä aiot tehdä viikonloppuna?: jos saan keulan crossii huollost ni sit crossaa

RANDOM:
mitä lukee viimeisimmässä saapuneessa viestissäsi?: pääsen 2
saatko kosketettua kielellä nenääsi?: jotenkute
osaatko kohottaa vain yhtä kulmakarvaasi?: ju
petaatko sänkysi päivittäin?: en ku mutsi
pidätkö itseäsi ainutlaatuisena?: ainutlaatuisen metafomaanisena =D
kiroiletko?: no jos tekee mieli
kokkaatko omat ruokasi?: e
teetkö kotitöitä?: oon laiska
käytätkö rahasi viisaasti?: yleensä
pidätkö uimisesta?: kyl
kun sinulla on tylsää, soitatko ystävälle?: joo

OLETKO KOSKAAN:
sanonut 'rakastan sinua'?: joo hondalle<3
antanut rahaa hyväntekeväisyyteen? leikkirahaa (peltipyöriöit)
odottanut koko yön yhtä puhelinsoittoa?: no en vitus
livahtanut yöllä salaa ulos?: mökil
katsellut yöllä tähtiä?: joo
ollut junassa: joo
ollut auto-onnettomuudessa: joo huisis tuli melkei klommo
aiheuttanut auto-onnettomuuden: en kai varmaa
juossut päin seinää/ikkunaa: kyllä!
melkein polttanut talon: en varmaa
polttanut: en
mennyt kihloihin: joo ainaki viidesti =D
rakastanut: hondaa
itkenyt päästäksesi ongelmasta: e
itkenyt julkisella paikalla: e
itkenyt elokuvan aikana: e
kadottanut kallisarvoisen esineen: jo
hypännyt benjihypyn: en oo päässy hyppää
hiihtänyt: joo
lintsannut: en oikeestaa
kiivennyt puuhun: kyl
venäyttänyt mitään: yes
sanonut rakastavasi ja tarkoittanut sitä: eiks tää kysymys ollu jo?

VIIMEISIN:
biisi jonka kuulit: e-40 feat. keak da sneak - tell me when to go
cd jonka ostit: hmmmmmmmmmmmm
asia jonka sanoit: mennää sit illemmal jos ei sada
ihminen joka soitti: jolle
aika kun kävit suihkussa: joka ilta
ihminen joka valitti sinulle: sami =DDD
henkilö jonka näit?: kimi ja valtsu
henkilö jonka kanssa puhuit puhelimessa? jolle
henkilö jonka kanssa tekstailit?: jolle

MILLOIN VIIMEKSI:
nukuit muualla kuin kotona?: varmaa hiihtolomal
unelmoit opettajastasi?: no hyi!
joit jotain alkoholipitoista?: varmaa 2 kk sisäl
katsoit TV:tä?: aamul
olit auton kyydissä?: eile
ajattelit jotain ihmistä?: äske gallerias
näit ihastuksesi?: se on tos takapihal. nään sen koko aja

SATUNNAISIA:
minkä värinen on takkisi: laskutakki o musta ja perus takki harmaa
minkä kokoinen on sänkysi: semmone et siihe mahtuu tyttö mun lisäks ;)
minkä värinen kynä olisit: joku tyylikäs musta jota käyttää rikas bisnesmies
kauanko sinulla kestää suihkussa: 5sec-1h
mitä ilman et voisi elää: crossii, laskuu ja pyöräilyy
mihin aikaan nukahdit: puol kymmene-2
voisitko elää ilman mikroa: joo
mikä on reaktiosi kun joku kertoo sinulle että olet kuuma: ei kukaa kerro nii, mut jos kertois heittäsin sen sängylle:D
miksi vaihtaisit nimesi jos voisit: joku ei iha perus

Nyt vittuMaanantai 07.04.2008 17:49

keksitte mulle nickin!!!

[Ei aihetta]Torstai 28.02.2008 19:10



Jos saisit keksiä minulle lempinimen mikä se olisi

Vastaa ja kopio tämä omaan päiväkirjaasi niin näät mitä muut sanovat.

Hyvää uutta vuotta!Maanantai 31.12.2007 15:47

Uudenvuoden kunniaks tällänen. Hyvää uuttavuotta !

Valitse kuukausi jolloin synnyit:

Tammikuu- Söin
Helmikuu- Löin
Maaliskuu- Nussin
Huhtikuu- Katsoin
Toukokuu- Runkkasin
Kesäkuu- Vedin turpaan
Heinäkuu- Nauratin
Elokuu- Puukotin
Syyskuu- Ammuin
Lokakuu- Rakastelin
Marraskuu- Haukuin
Joulukuu- Pidin kädessäni

Valitse päivä jolloin synnyit:

1. Presidenttiä
2. Poika/tyttöystävääsi
3. Naista jolla on HIV
4. Seksikästä tyttöä
5. Joulupukkia
6. Playboy-pupua
7. Naimisissa olevaa Isää
8. Politiikon Vaimoa
9. Kalkkunaa
10. Pääsiäispupua
11. Jalkapallo pelaajaa
12. Pirua
13. Aasialaista
14. Opettajaani
15. Kiveä
16. Elvistä
17. Pornotähteä
18. Puhelinta
19. Tietokonettani
20. Nokkosen Kasvattajia
21. Pedofiiliä
22. Lammasta
23. Pappia
24. Sihteeriä
25. Mr.Oikeaa
26. Transua
27. Teroitinta
28. Sinun kuumaa siskoasi
29. George Bush:ia
30. CD-levyä
31. Tulostinta

Nimesi kolmas kirjain:

A- koska minulla oli kuukautiset.
B- koska minulla oli tylsää.
C- koska housuni olivat liian tiukat.
D- koska hedelmä tykkää kärpäsestä.
E- koska sydämeni on liian pieni.
F- koska en saanut yhtään lahjaa jouluna.
G- koska tykkään kananmunista.
H- koska huomenna on maailmanloppu.
I- koska viilsin ranteeni auki.
J- koska minulla ei ole tyttö/poikaystävää.
K- koska pidän jalkapallosta.
L- koska olin pilvessä.
M- koska olin sekaisin.
N- koska äitini käski.
O- koska olen homoseksuaali.
P- koskan olen yksinäinen.
Q- koska vanhempani riitelevät paljon.
R- koska minua panettaa.
S- koska haluan tehdä itsemurhan.
T- koska inhoan koulua.
U- koska olin humalassa.
V- koska tykkään juhlia.
W- koska se kutsuu minua.
X- koska tykkään tummista.
Y- koska tykkään uida.
Z- koska minulla on tarve masturboida.
Ã…- koska minun vasen kives on suurempi kuin toinen.
Ä- koska minusta se tuntui hyvältä.

Lempivärisi. (valitse yksi)

Sininen- Sen jälkeen menin suihkuun,
Punainen- Sen jälkeen menin kakalle,
Vihreä- Sen jälkeen menin mummoni luo,
Keltainen- Sen jälkeen menin lempibändini keikalle,
Musta- Sen jälkeen menin lähimpään baariin,
Valkoinen- Sen jälkeen menin tyttö-/poikaystäväni exän luokse,
Violetti- Sen jälkeen menin sokkotreffeille,
Harmaa- Sen jälkeen menin pornokauppaan,
Ruskea- Sen jälkeen menin kahvilaan,
Vaaleanpunainen- Sen jälkeen menin kylpyyn,
Vaaleansininen- Sen jälkeen menin exäni luokse,
Joku muu- Sen jälkeen menin lähimmän koulun rehtorin kansilaan,


Horoskooppisi:

Oinas- siellä heitin kaikki vaatteeni pois
Härkä- mukanani naapurin koiran täydet kakkapussit
Kaksonen- mukanani kaksi 4,5 litran viskipulloa
Rapu- mukanani suurimmat ja mustimmat dildot mitä löysin
Leijona- siellä revin lähimmältä ihmiseltä kaikki vaatteet pois
Neitsyt- mukanani äidiltäni varastamat tamponit
Vaaka- siellä löysin maasta käyttämättömiä kondomeja
Skorpioni- matkalla varastin jonkun takapihalta heidän kukkaistutuksensa multineen
Jousimies- mukanani isältäni lainatut pornokasetit
Kauris- matkalla löysin maasta käytettyjä kuukautissiteitä
Vesimies- matkalla kidnappasin naapurin lapset
Kalat- mukanani kaverini autosta pöllimäni hajukuuset

Lemmikkisi:

Kissa- ja söin ne.
Koira- ja möin ne.
Kani- ja työnsin ne ahteriini.
Hamsteri/Marsu- ja revin ne kappaleiksi.
Gerbiili/Rotta- ja annoin ne lahjaksi pienelle kummilapselleni.
Käärme- ja tungin ne ohikulkijan taskuun ja väitin häntä varkaaksi.
Hevonen/Poni- ja laitoin ne seinälle.
Joku hyöteinen- ja heitin ne kaupan näyteikkunasta sisään.
Joku lintu- ja kätkin ne maahan odottamaan parempia aikoja.
Villakoira/Pölypunkki- ja maksoin niillä ruokaostokseni.
Joku muu- ja askartelin niistä itselleni uuden hatun.
Ei lemmikkejä- ja uskon aloittavani uuden muotivillityksen roikuttamalla niitä korvistani.

Mulle tuli: runkkasin seksikästä tyttöä koska olen homoseksuaali sen jälkeen menin suihkuun mukanani naapurin koiran täydet kakkapussit ja uskon aloittavani uuden muotivillityksen roikuttamalla niitä korvistani