Niin kuin pieniä polkuja ranteessa on, hihan alle ne piiloon jää.
Eikä kukaan tiedä, et on onneton,kun ei sieluunsa nää.
Niin kuin pieniä polkuja, risteilevii, jotka johtavat ei mihinkään.
Mut se terä joka sydämessä on kii, viiltää syvempään.
Sen faija vetää juomaa, eikä tahdo tietää.
Se hukkuu siihen humalaan, kai pääsee paikkaan parempaan.
Eikä kukaan huomaa, ei kysy, mihin vie tää.
Se tytär jälleen lipeää, naarmuihin, jotka tekee kipeää.
Ja aamulla taas hän on niin kuin muut,aamulla taas hän on niin kuin toisetkin.