En pysty sanoo mitää, mut mun on nyt mentävä,
on lennettävä niin kauas kuin mä vaan ennätän.
hengitän sisään, ja hengitän ulos
sama lopputulos, mut oon henkisesti tukos
salakavalasti haen pullosta taas lohtuu,
mut mitä vittuu voi tehä ku rutiineihin tottuu.
olo helpottuu hetkeks, mut sit taas viha palaa.
vihaa pahaa maailmaa, tai sit mikä pahinta,
vihaa itseään, on itsensä vihollinen.
samas kehos pieni enkeli ja piru ivallinen
tarkotus ei ollut koskaa loukata mut
niin aina ymmärretää, vaik en sitä tarkottanut
tiedän ettet ymmärrä, vaan oot iha ymmällää
mut ymmärtäähän sen, koska en osaa selittää
pitäis olla rohkee, mut en osaa kun sotkee
omat asiani, ja muiden viel sen lisäks.
halusin kaikkee, mut sainko mä mitään.
sanoin joskus ettei kaikkea voi menettää,
mut must tuntuu, etten voi menettää tän enempää.
ensimmäinen askel kohti uutta maailmaa
parempaa jopa, vaikeet se on vielä sanoa.