IRC-Galleria

ahahahMaanantai 12.07.2010 19:56

Rakas poikani.

Kirjoitan tämän kirjeen hitaasti, koska tiedän että et osaa lukea kovin nopeasti. Emme asu enää siinä samassa paikassa kuin silloin kun sinä läksit kotoa. Isäsi luki lehdestä, että useimmat onnettomuudet sattuvat 30 kilometrin säteellä kotoa, niinpä muutimme muualle.

En voi lähettää sinulle uutta osoitettamme, koska se turkulaisperhe, joka asui täällä vei osoitekilven mukanaan, ettei heidän tarvitsisi muuttaa osoitettaan. Tämä paikka on todella kiva. Siinä on jopa pesukone. En kuitenkaan oikein tiedä toimiiko se kunnolla. Viimeviikolla panin pyykit sinne ja vedin vivusta enkä ole nähnyt niitä sen koommin.

Sää ei ole paha. Viime viikolla satoi vain kaksi kertaa, ensin kolme päivää ja sitten toisella kerralla neljä päivää. Taavetti-setäsi sanoi, että takki jonka pyysit lähettämään sinulle painaa nappeineen liian paljon. Niinpä leikkasimme ne irti ja panimme ne takin taskuun.

Jussilta jäivät auton avaimet lukkojen taakse eilen. Kerkesimme jo todella huolestua, sillä häneltä kului kaksi tuntia saada minut ja isäsi ulos.

Sisaresi sai lapsen tänä aamuna. Mutta koska en vielä tiedä kumpi se on, en osaa sanoa oletko nyt setä vai täti. Lapsi näyttää ihan veljeltäsi....

Teuvo-setä putosi kiljutynnyriin mennä viikolla. Muutamat miehet yrittivät vetää hänet sieltä pois, mutta hän tappeli hurjasti vastaan ja hukkui. Hän paloi kolme päivää, kun häntä polttohaudattiin. Kolme kaveriasi suistui avolava-autolla jokeen sillalta. Rauno ajoi. Hän avasi sivuikkunan ja ui turvaan. Muut kaverisi olivat lavalla ja he hukkuivat, koska eivät saaneet perälautaa auki.

Tällä kertaa ei ollut paljon muuta kerrottavaa. Ei ole tapahtunut paljon mitään.

Terveisin Äiti

P.S. Aioin lähettää sinulle vähän rahaa, mutta kirjekuori oli jo kiinni

no jos vähän vituttaaPerjantai 09.07.2010 16:18

Pystyinhän mä olemaan 5pv polttamatta. uuh, kunniallinen suoritus.

Nyt keuhkot täyteen->

[Ei aihetta]Keskiviikko 07.07.2010 23:00

15 syytä miksi olet tyhmä:
1. luet blogi merkintääni.
2. nyt ajattelet että tuo oli turha fakta
4. et huomannut että skippasin kolmosen
5. nyt sinä tarkistat sitä
6. hymyilet
7. luet vieläkin päiväkirjamerkintääni
8. tiedät että kaikki on ollut tähän saakka totta.
9. et ajatellut että äskeinen oli ainoa missä oli piste
10. nyt sinä tarkistat sitä
11. sinua ärsyttää
13. koska ensimmäisessäkin oli piste...
14. ja minä skippasin myös kahdentoista
15. ja luulet että tässä on viisitoista syytä

:__DDD ehahehehhahhahahiihiKeskiviikko 07.07.2010 20:51

Miia sanoo:
teresa ja heli kahestaan saunaaan = lesbopornoo
noora sanoo:
irma ja seppokin alkaa rynkyttämään
ei herranjestas mikä rappu
Miia sanoo:
noora kiimaisena
noora sanoo:
JOOOO
Miia sanoo:
joo kiimanoora

[Ei aihetta]Maanantai 05.07.2010 21:24

Ota kiri, ota kiri, loppukiri,
Harakiri, kiri, kiri, kiri, kiri.
Näin huutaa jalkani turvonneet,
Asfaltissa kahlanneet.
Kuka vie, kuka vie ja mitä mä saan?

bandahirwibandabandahirwiMaanantai 07.06.2010 16:53

hirwi on banda. banda on hirwi. hirwihirwi.

ette voi ymmärtää mun ajatusmailmaa hähää >:)

on se ihana :) <3Maanantai 24.05.2010 16:08

' Oon kaupassa, tuun sit. Haluatko mitään? Energiajuoman? '


Se vaan tietää mitä mä haluan :D

ps. tea kilahti? :OOOO

jännäääPerjantai 07.05.2010 14:38

1. Paras tapa osoittaa läheisyyttä?

(xx) Seksi
(x) Halaus
(x) Suudelma
(x) Kosketus
(xxx) Lähekkäin makaaminen

2. Mikä näistä tuottaa sinulle edes pientä nautintoa?

(x) Kipu
(x) Alistuminen
( ) Dominointi
( ) Pelko
( ) Sääli

3. Mikä näistä tuottaa sinulle edes vähän olemassa olemisen tunnetta?

(x) Rakkaus
(x) Viha
(x) Mustasukkaisuus
( ) Kateellisuus
( ) Pelko

4. Mikä väri tuottaa sinulle voiman tunteen?

(x) Punainen
( ) Valkoinen
( ) Vihreä
(x) Musta
( ) Sininen

5. Jos voisit riistää joltakin ihmiseltä jonkun näistä, se olisi…

( ) Rakkaus
( ) Viattomuus
( ) Rikkaus
( ) Kauneus
(x) Seksikkyys
( ) Elämä

6. Mikä näistä elementeistä rauhoittaa sinut?

( ) Tuli
(x) Vesi
(xxxx) Ilma
( ) Maa

7. Mikä vuodenaika saa sinut tuntemaan itsesi vahvaksi?

( ) Talvi
( ) Kevät
(x) Kesä
( ) Syksy

8. Pelkäät eniten näistä?

(x) Pimeää
(XX) Omaa mieltäsi
( ) Kipua
( ) Nautintoa
(x) Yksinäisyyttä

9. Syy, joka tekisi minut todennäköisesti hulluksi olisi…

( ) Pelko
( ) Kipu
(x) Rakkaus
(x) Mustasukkaisuus
(x) Ihastus (itsesi tai jonkun muun)

10. Mitkä näistä koet todella usein?

( ) Masennusta
(x) Turhautumista
(x) Ihastumisen/rakastumisen pelkoa
(x) Katumusta
(x) Yksinäisyyttä

vitunn eve :DLauantai 20.03.2010 17:20

TEE TAI KUOLET ja hiiret syö sinut.
Olen suudellut...
[x] poskelle
[x] huulille
[x] kädelle
[x] huoneessani
[x] hänen huoneessaan
[x] eri sukupuolta
[x] samaa sukupuolta
[x] vanhempaa kuin minä
[x] ruskeahiuksista
[x] mustahiuksista
[x] blondia
[x] kiharahiuksista
[x] sinisilmäistä blondia
[x] suorahiuksista
[x] minua lyhyempää
[x] jotakuta kenellä on huulikoru
[ ] jotakuta kenellä on kielikoru
[x] jotakuta kenestä välitän yhä
[x] kuka oli todella humalassa
[x] kun olin itse todella humalassa
[x] pidempää kuin minä
[x] aamulla
[x] juuri heräämisen jälkeen
[x] ennen nukkumaanmenoa
[x] myöhään illalla
[x] jossakin ulkona
[x] jotakuta ketä en halunnut suudella
[x] joka seurusteli jonkun muun kanssa
[x] sängyllä
[x] heti sen jälkeen kun olin suudellut jotakuta muuta
[x] hautausmaalla
[x] koulussa
[x] seinää vasten
[x] esityksessä
[x] rannalla
[ ] altaassa
[x] sateessa
[ ] jotakuta kenellä on sukupuolitauti
[x] autossa
[ ] lentokoneessa
[x] elokuvissa
[x] julkisella paikalla
[x] kylpyhuoneessa
[x] pimeässä
[x] katolla
[ ] veden alla
[x] kun sinä/hän ajoi
[x] täysin tuntematonta
[x :'DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD] vanhainkodissa
[x] suihkussa
[x] puistossa
[x] kahden kesken
[x] kun ihmiset katselivat