"pitää sanoo soitellaan
niin tehdään
mut ei silti kuitenkaan
syksyllä en tuu enää kouluun
kirjoitan hei hei luokan tauluun"
jotenkin tää on nii haikeeta. lähes kaikki kaverit ja ystävät lähtee täs vaihees eri suuntiin, enkä voi tekopyhästi väittää et pitäisin kaikkiin yhteyttä ja "pysytään kavereina ja soitellaan" ja ties mitä. kuitenkin se unohtuu, vaikka sitä tietty toivoo pysyvänsä yhteyksissä lopun ikää. inhottaa ajatella tulevaisuuta ilman tuttuja naamoja, mutta kai se vaan on pakko.
loppujen lopuks ei vaadi paljon efforttia soittaa aina välillä ja vaikka sopii treffit tjtn - pitää yrittää. On niin monta ihmistä joita en vaan haluu menettää.