IRC-Galleria

Herään herätyskellon pirinään kellon näyttäessä 03.15. Takana on ruhtinaalliset kolme (3) tuntia (h) lepoa joka unenakin tunnetaan.
Tokkurassa painelen vessan peilikaapille, otan sieltä hammasharjan ja seuraava muistikuva on kun seison jääkaapilla, hammasharja kädessä. Mitähän sitä pitikään tehdä? Hammasharja takaisin peilikaappiin, marssi takaisin jääkaapillle ja aamiaisleipiä tekemään. Leivät naamaan ja vasta sen jälkeen hammasharja suuhun. Hammastahnan vaahto valuu vielä suupielistä kun kiirehdin ulos asunnosta, pihalla odottavaan autoon.

Työmaalle tullaan n. klo. 04.46.
Olo on väsynyt ja vihainen. Hyppään koneeseen ja lähden suorittamaan telamarssia uuteen työpisteeseen. Matkalla torkahtelen aina pitkillä suorilla, heräten kuitenkin aina karvaa ennen kuin olen osua joko kaiteeseen, ajoneuvoon tai kallioseinämään. Vituttaa ja näyttää muutenkin lupaavalta!

Nyt pitäisi nousta kallion päälle keikkumaan. Selvinpäinkin sangen pelottavaa hommaa ja kun kännissä ei saa töissä olla niin vanhana extreme-urheiliana suoritankin työn siis toinen silmä kiinni ja toisen annan muljahdella kiinni aika ajoin... Väsyttää ja vituttaa. Ensimmäinen kauhan isku maahan ja pyörittäjän moottorin suoja kolahtaa kalliolle. Perkele! Osat talteen ja takaisin töihin. Tämän jalkeen ruokatuntiin asti selvitäänkin niin pienin vahingoin että niistä ei kannata nyt edes mainita. Silti väsyttää ja vituttaa.

Ruokatunnille poistuessani huomaan sitten pudottaneeni ison kalliolohkareen erään muovisen rumpuputken päälle, tuhoten sen täysin. Perkele! Vituttaa ja väsyttää.

Syötyäni tunnen saaneeni uutta virtaa. Silti vituttaa ja väsyttää.
Työmaalle palatessa menen siirtämään tuhoamani putken päällä edelleen lepäävää lohkaretta, vahva kun olen, tietysti käsin! Tästä taas seuraa että käteni jää luisuvan lohkareen alle ja pikkurillistäni lähtee peukalonpään kokoinen pala. (minäkään en tiennyt sen olevan mahdollista) Verta valuvan sormeni kanssa kapuan kalliolle. Koneessa kun pitäisi olla paperia. Sateen kastelema kallion rinne osoittautuu yllättävän liukkaaksi sillä liukastun ja lyön pääni kallioon. Nousen ylös ja tajuan verta valuvan nyt myös nenästäni. Perkele että vituttaa ja väsyttää.

Lopulta pääsen koneelle ja löydän kaipaamaani paperia. Ihan yhden kokonaisen paperinenäliinan. Vituttaa ja väsyttää. Sattuukin vähän mutta sen verran vahva vitutus on nyt päällä ettei kipua pysty yksinkertaisesti ajattelemaan.

Loppupäiväksi sammutan sitten radion ja pistän puhelimestani soimaan tunnelmaa nostavia kappaleita kuten: Ismo Alangon - Vittu kun vituttaa ja Timo Rautiaisen - Kansalaispoliisi. Väsyttää ja tunnelman jo tiedätkin.

Nyt olen viimein kotona ja arvaappa mitä? VÄSYTTÄÄ, VITUTTAA ja sormeen SATTUU!!!!
Niinpä päätinkin nyt vetää levyllisen Buranaa, painua niin syvälle sänkyyn että vaikka patjan poistaisi ei minua löytyisi. Peiton vedän niin syvälle korviin ettei mikään häiritse untani ja haistatan paskat koko maailmalle. Perkele!